Vesi-, liikenne- ja energiaverkostoista saatava tuotto on vakaata, eivätkä markkinaheilahtelut heijastu kassavirtaan, kertoo tuore tutkimus.

Toimialoista tuottoisin on 2000-luvulla ollut energiasektori, ja satamat ovat olleet toiseksi paras omistuskohde.

Tiedot käyvät ilmi VTT:n, Aalto-yliopiston ja Oulun yliopiston toteuttamasta laajasta tutkimuksesta, jossa arvioitiin ensimmäistä kertaa Suomen perusrakenneverkostojen taloudellista tilaa ja omistusmalleja.

Tutkimuksessa analysoitiin yhtiöiden, liikelaitosten ja kunnallisten yksiköiden tilinpäätökset vuosilta 2002–2009. Mukana olivat vesihuolto-, tie-, katu-, satama-, lentokenttä-, rautatie- ja sähköverkot. Tulokset perustuvat 29 yksikön otokseen.

Tutkimuksen mukaan infrastruktuuriverkostoista saatu kassavirtaperusteinen tuotto on ollut 2000-luvulla hyvin vakaata. Markkinainvestointeihin verrattuna infrastruktuurin omistus on varsin riskitöntä, sillä pörssimarkkinoiden heilahtelut eivät juuri näy omistajien vuotuisissa kassavirroissa.

Tutkittuna ajankohtana toimialoista parhaiten pärjäsivät energia, joka toi keskimäärin 13 prosentin vuotuisen tuoton sijoitetulle pääomalle, sekä satamat, jotka ylsivät keskimäärin kymmenen prosentin vuotuiseen tuottoon. Voittoja selittävät muun muassa energian vakaa kysyntä sekä satamien paikallinen monopoliasema.

Tutkimus arvioi myös valtio-omisteisten VR:n, Finavian ja Destian kannattavuutta omistajan näkökulmasta. VR ylsi tutkimusajankohtana keskimäärin noin viiden prosentin, Destia noin seitsemän prosentin ja Finavia noin neljän prosentin vuotuiseen pääoman tuottoon, mitä voi pitää kohtuullisena tuloksena.

Omistusmuoto vaikutti omistajien saamaan tuottoon. Tutkituista verkostoista osa oli valtio-omisteisia, osa kuntien omistamia ja osa yksityisiä. Tutkimuksen mukaan kunnalliset liikelaitokset ja yksiköt tuottivat omistajilleen paremmin kuin yksityiset tai yhtiöitetyt yksiköt.

Esimerkiksi kunnallisten liikelaitossatamien kassaperusteinen tuotto oli 2002–09 yli neljä prosenttiyksikköä parempi kuin yhtiöitettyjen satamien. Vastaava ero oli yhtiöitettyjen ja liikelaitosmuotoisten vesilaitosten välillä.

Osittain eroa selittää liikelaitosten kirjanpitokäytäntö. Osakeyhtiöiden kirjanpitoa säätelevät osakeyhtiöitä ja liikekirjanpitoa koskevat lait, kun liikelaitoksen tilinpäätöksiä laaditaan pääsääntöisesti Kuntaliiton suositusten mukaan. Tämän vuoksi liikelaitosten kirjanpito on väljemmin säädeltyä kuin osakeyhtiöiden. Kunnalliset liikelaitokset eivät myöskään maksa tuloistaan veroa, kuten osakeyhtiöt, tai varainsiirtoveroa silloin, kun ne toimivat kunnan alueella.

Kunnallisten liikelaitosten väljempi sääntely voi johtaa ylisuuriin tuloutuksiin, sillä investointien tarve ei näy läpinäkyvästi niiden kirjanpidossa. Kuntaomistajalle on voitu tulouttaa esimerkiksi kiinteitä vuotuisia maksuja ennen liikelaitokselle kirjattua voittoa. Kunnat käyttävät liikelaitoksista saamiaan tuottoja muun muassa palveluiden rahoittamiseen.

Pitkällä aikavälillä tämä käytäntö voi kuitenkin johtaa investointien laiminlyöntiin ja infrastruktuurin heikkenemiseen. Esimerkiksi vesijohtoverkoston rapautuminen on jo nyt useiden kuntien ja kaupunkien huolenaihe. Tutkimus suosittaakin, että korkeasta tuotosta huolimatta liikelaitosmuotoiset yksiköt yhtiöitettäisiin tai niiden kirjanpitotapoja muutettaisiin siten, että ylisuurten tuloutusten riski vähenee.

Tällöin esimerkiksi korjausvelan kertyminen ja infrastruktuurin kuluminen kirjattaisiin tuloksiin tavalla, joka kertoisi läpinäkyvästi taloudellisen tilan ja investointien todellisen tarpeen.

Valtionvarainministeriön asettama työryhmä antoi viime vuonna kuntien liikelaitosten yhtiöittämiseen tähtäävän lakiesityksen, jossa yhtiöittämisen perusteena oli kilpailun tasapuolisuus.

Antti Pulkkinen

Tutkimus: Financial performance of Finnish technical networks

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *