Pientalojen rakennuttajat, rakentajat ja korjaajat saavat ohjausta rakennushankkeen suunnitteluun, aloitukseen sekä energiatehokkuus- ja lämmitystapavaihtoehtojen valintaan lokakuussa Joensuussa käynnistyvissä rakentajailloissa.

Korjausrakentamisilta järjestetään tiistaina 18. lokakuuta ja uutta pientaloa suunnittelevien rakentajaillat tiistaina 25. ja torstaina 27. lokakuuta.

Mallia toiminnalle on haettu Oulusta, jossa rakentajien ennakko-ohjauksella on saavutettu hyviä tuloksia. Rakentamisen laatu paranee ja talot kuluttavat energiaa aiempaa vähemmän.

Suunnittelun avuksi työkaluja

Suunnittelulla, oikeilla valinnoilla ja huolellisella rakentamisella vaikutetaan merkittävästi talojen energiakulutukseen, asumiskustannuksiin ja käyttömukavuuteen.

Valintojen vaikutusta voi tutkailla etukäteen ja valita omaan taloon sopivimmat ratkaisut. Valinnassa auttaa internetin Energiajunior.fi –ohjelma, jonka avulla omalle talolle voidaan asettaa energiankulutustavoitteet ja optimoida millä keinoilla ne saavutetaan.

Ohjelma laskee erilaisten rakenneratkaisujen, esimerkiksi eristepaksuuksien, ikkunoiden ja ovien, ilmanvaihtokoneen ja lämmitysmuodon sekä talon tiiveyden vaikutuksia talon energiankulutukseen ja energialuokkaan. Lisäksi palvelu antaa rakennuslupahakemuksen liitteenä tarvittavan energiatodistuksen ja -selvityksen.

Rakennushanketta suunnittelevat saavat palvelun käyttöönsä 59 euron hintaan rekisteröitymällä www.energiajunior.fi –palveluun. Hinta on alle puolet normaalista. Palvelun hinta määräytyy suoraan rakennushankkeen osoitteen ja kunnan mukaisesti. 

Tavoitteena matalaenergiarakentaminen

Tavoitteena on, että valtaosa uusista taloista täyttäisi matalaenergiataloille asetetut vaatimukset.

– Neuvontahankkeen myötä rakennusvalvonnan palvelu monipuolistuu ja samalla tehostamme ja parannamme omia palveluja asiakaslähtöisempään suuntaan, summaa uuden toimintamallin hyötyjä rakennustarkastaja Jukka Hyttinen Joensuun kaupungin rakennusvalvonnasta.

– Joensuu ja Kontiolahti ovat tässä pilottikuntina ja ennakoivan ohjauksen mallia on jatkossa tarkoitus viedä muihinkin Pohjois-Karjalan kuntiin, kertoo maakuntainsinööri Kari Riikonen Pohjois-Karjalan maakuntaliitosta.

Rakentajailtoihin ovat tervetulleita kaikki Pohjois-Karjalaan rakentamista suunnittelevat. Rakentajaillat ovat osa keväällä käynnistynyttä Energiatehokkuutta korjaamiseen ja rakentamiseen Pohjois-Karjalassa – neuvontahanketta, joka toteutetaan Joensuun ja Kontiolahden kuntien rakennusvalvontojen yhteistyönä.

Hankkeen koordinaattorina toimii Pohjois-Karjalan maakuntaliitto. Energianeuvontahanke on osa TEMin ja Sitran rahoittamaa kuluttajien energianeuvontakokonaisuutta 2010-2011.

Antti Pulkkinen

Pientalon teknisen laadun arviointi

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *