Tampereen kaupunkikuvatoimikunta on toiminut vuoden. Avointa keskustelufoorumia kiitellään uusien tuulien tuomisesta Tampereen rakennuskulttuuriin.

Kaupunkikuvatoimikunta julkaisi ensimmäisen vuosikertomuksensa tiistaina.

Työnsä kaupunginhallituksen asettama toimikunta aloitti kesäkuussa 2010. Sen perustaminen kuului olennaisena osana Tampereen arkkitehtuuriohjelmaan.

Toimikunnan tehtävänä on antaa arkkitehtuuria ja kaupunkikuvallisia ominaisuuksia koskevia lausuntoja merkittävistä rakennushankkeista ennen rakennuslupien käsittelyä sekä merkittävien tontinluovutuskilpailujen tarjouksista ennen tarjousten muuta käsittelyä. Toimikunta antaa lausuntoja myös muista merkittävistä kaupunkikuvaan vaikuttavista julkisten tilojen hankkeista sekä kaavoista.

Ensimmäisen toimintavuotensa aikana toimikunta kokoontui 20 kertaa, mikä oli enemmän kuin odotettiin. Kokouksissa ehdittiin käsitellä runsaat 50 hanketta. Loppulausuntoja annettiin 13 kappaletta.

Suurin osa käsiteltävistä hankkeista liittyi rakennuslupien myöntämiseen, mutta käsittelyssä oli myös kaavahankkeita sekä muun muassa Kyttälän alueen katu- ja valaistussuunnitelmia, keskustan pysäköintitalojen pysäköinnin opastussuunnitelmaa sekä keskusta-alueella tapahtuvaa mainontaa, mainoslaitteita ja niiden ohjausta.

Toimikunnan työskentelyssä on pyritty välttämään päällekkäisyyttä muun muassa rakennuslupia myöntävän yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaoston kanssa. Toimikunnan työssä onkin painotettu valmistelun ohjaamista ja keskustelua hankkeiden suunnittelijoiden kanssa mahdollisimman varhain. Näin toimien vältytään esimerkiksi lupaprosessien pitkittymiseltä siinä vaiheessa, jolloin suunnitelmat ovat jo pitkällä ja niihin on käytetty suuri määrä resursseja.

Suunnittelijoilta saadun palautteen mukaan toimikunta on tuonut avointa keskustelua tamperelaiseen rakentamiskulttuuriin. Luottamuksen osoituksena useat suunnittelijat ovat ottaneet itse yhteyttä toimikunnan puheenjohtajaan ja ehdottaneet hankettaan käsiteltäväksi, toimikunta muistuttaa.

Antti Pulkkinen

Tampereen kaupunki: Kaupunkikuvatoimikunta toiminut vuoden

 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *