Uusi Myllysilta avataan osittain liikenteelle maanantaina 19. syyskuuta. Viimeistelytyöt jatkuvat marraskuun alkuun saakka.

Aluksi käyttöön avataan kaksi ajokaistaa ja kevyen liikenteen väylä. Alajuoksun puoleinen kaista jää työmaa-alueeksi lopputöiden ajaksi. Siltaan asennetaan ruostumattomasta teräksestä valmistettu verhoilu ja rikkoutuneita rantamuureja korjataan. Työt valmistuvat marraskuun alussa.

Sillan alla kulkevat kevyen liikenteen väylät ovat edelleen työn alla ja siksi suljettuna. Ne avataan sillan valmistuttua.


Siltaa ympäröivien alueiden viimeistelytöitä ei tehdä talviaikaan vaan työt ajoittuvat ensi kesälle. Tällaisia töitä ovat esimerkiksi kummankin rannan kiviportaat ja pengerrysmuurit sekä pienimuotoiset vihertyöt.

Turun vanha Myllysilta notkahti puolitoista vuotta sitten. Uusi Myllysilta on teräsrunkoinen.

Antti Pulkkinen

Turun kaupunki: Uusi Myllysilta avataan liikenteelle maanantaina

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *