Teiden, ratojen ja vesiväylien rahoitus pysynee ennallaan ja jopa vähän kasvaa vuonna 2012. Tiistaina julkistetun talousarvioehdotuksen mukaan liikenneverkkoon käytetään ensi vuonna 1 658,6 miljoonaa euroa.

Väyläverkon kehittämiseen ja uusinvestointeihin aiotaan suunnata 513 miljoonaa euroa.

– Tätä on pidettävä erittäin positiivisena uutisena. On palattu takaisin yli puolen miljardin euron tasolle viimevuotisen notkahduksen jälkeen, arvioi maa- ja vesirakennusalan yrityksiä edustavan Infra ry:n toimitusjohtaja Paavo Syrjö.

Perusväylänpitoon ehdotetaan 2 prosentin korotusta. Se saa ehdotuksessa 926,5 miljoonan euron rahoituksen.

– Valitettavasti tämän määrärahan ostovoima jää pienemmäksi kuin edellisen hallituksen aikana, koska maarakennusalan kustannukset kasvavat nyt 7–8 prosenttia vuodessa. Reaalisesti perusväylänpitoon on 5 prosenttia vähemmän rahaa kuin vuonna 2011, Syrjö muistuttaa.

Infra ry ja Rakennusteollisuus RT toivovat, että perusväylänpidon rahoitukseen palataan vielä budjettiriihessä ja syksyllä valmisteluun tulevassa liikennepoliittisessa selonteossa. Syrjö tähdentää, että infraan laitettu euro tuo hyvinvointia, sillä hyväkuntoiset väylät takaavat tavaroiden ja ihmisten liikkumisen kilpailukykyisesti ja turvallisesti.

 

Paavo Taipale

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *