Peräti 87 prosenttia vesihuoltolaitosten luottamusjohdosta on vailla talousalan koulutusta tai ammatillista kokemusta, kertoo laitosten johtokunnille ja hallituksille tehty kyselytutkimus.

Tutkimuksen toteuttivat TKT, KTM Eija Vinnari Turun yliopistosta ja professori Salme Näsi Tampereen yliopistosta.

 

Lain mukaan kunta huolehtii vesihuoltopalvelujen saatavuudesta alueellaan. Kunnan ei tarvitse itse tuottaa palveluita, vaan toiminnot voidaan myös järjestää kuntien yhteistoimintana tai jättää esimerkiksi osuuskunnan hoidettavaksi. Palvelut voidaan myös ostaa alan yrityksiltä.

 

Kuntien valitsemien luottamushenkilöiden tehtävänä on valvoa vesihuoltolaitoksen ja kuntalaisten etua, muun muassa seuraamalla laitoksen taloudenpitoa. Tutkimuksen mukaan vesilaitosten luottamushenkilöiden taloustuntemus on kuitenkin hataraa, mistä seuraa ongelmia. Vaarana on esimerkiksi se, että  luottamushenkilöt tukeutuvat päätöksissään liikaa vesilaitosten operatiiviseen johtoon.

 

Tulokset antavat kunnille aihetta pohtia luottamushenkilöiden valintakriteereitä. Aihe on kansainvälisesti ajankohtainen, sillä julkiset palvelut siirtyvät yhä useammin kunnallisten erillislaitosten ja yhtiöiden hoidettaviksi.

 

Tutkimusta esiteltiin kesäkuun alussa kansainvälisessä konferenssissa Gentissä, Belgiassa Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) tuella.

 
Tutkimus tehtiin joulukuussa 2010 ja tammikuussa 2011. Siihen saatiin vastauksia 354 vesilaitoksen johtokunnan ja hallituksen jäseneltä.
 
Antti Pulkkinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *