Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston Laiturissa on avattu kaupunkisuunnittelun historiasta kertova näyttely "Kaupungin sielua etsimässä". Se esittelee Helsingin muutosta Vantaanjoen suulla sijainneesta pikkukaupungista eurooppalaiseksi suurkaupungiksi.

 

Näyttelypaikkana on Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston  info- ja näyttelytila Laituri, joka sijaitsee aivan Helsingin keskustassa vanhan linja-autoaseman rakennuksessa.​

 

Näyttelyn kertomus käynnistyy siitä, kun kenraalikuvernööri Pietari Brahen aikana Tukholman kaupunginarkkitehti Anders Torstensson sai tehtäväkseen suunnitella Vironniemelle siirretylle kaupungille asemakaavan. Hänen jälkeensä Helsinkiä on rakennettu Carl Ludvig Engelin, Johan Albrecht Ehrenströmin, Eliel Saarisen, Bertel Jungin, Birger Brunilan ja monen muun oman aikansa huippusuunnittelijan visioiden pohjalta.

 

Laiturissa ovat esillä Helsingin historiaan suuresti vaikuttaneet suunnitelmat. Helsingin kaupunkikehityksen merkkipaaluja ovat olleet esimerkiksi Viaporin suunnittelu ja toteutus 1700-luvun puolivälissä, empirekaupungin rakentaminen 1800-luvun alkuvuosikymmeninä sekä 1900-luvun alun kasvun aika, josta muistuttaa esimerkiksi ainutlaatuinen jugendarkkitehtuuri.

 

Sotien jälkeen Helsinki oli uudenlaisten haasteiden edessä. Vuonna 1946 Helsinkiin liitettiin Haagan kauppala, Oulunkylän ja Kulosaaren kunnat sekä isoja osia Helsingin maalaiskunnasta. Tämä käynnisti esikaupunkirakentamisen ajan. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto ja -lautakunta aloittivat toimintansa vuonna 1964. Tällä haluttiin tehostaa Helsingin kaavoitusta, sillä rakentamistarve 1960-luvulla oli suuri eikä kaavoitus ollut pysynyt vauhdissa mukana.

 

Tultaessa 1970-luvulle alkoi kaupunkisuunnittelussa uusi aika. Asenteet olivat muuttuneet. Kritiikki esimerkiksi vanhojen talojen purkamista kohtaan voimistui. Puu-Käpylä ja Puu-Vallila pelastuivat purku-uhan alta. Katajanokan kärki oli eräs 1970-ja 80-luvun merkittävistä suunnittelukohteista. Siinä palattiin perinteiseen ruutukaavaan – joskin modernilla otteella. Vähitellen myös asukkaat alettiin ottaa yhä vahvemmin mukaan suunnitteluun. Nykyisin asukasvuorovaikutus on olennainen osa kaupunkisuunnitteluprosessia.

 

Näyttely on jatkoa Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston alkuvuodesta julkaisemalle Pertti Mustosen kirjoittamalle teokselle "Kaupungin sielua etsimässä". Se hahmottelee Helsingin kaupunkisuunnittelun tärkeimpiä virstanpylväitä. Kirjassa pääsevät ääneen kaupunkia eri aikoina suunnitelleet arkkitehdit ja insinöörit sekä kaupunkisuunnitteluun vaikuttaneet päättäjät.

 

Antti Pulkkinen

 

Laiturin verkkosivut

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *