Vuoden 2014 asuntomessualueelle tulee 12-kerroksisia kerrostaloja. "Äijälänrannan Eepos" -suunnittelukilpailussa halutaan veistoksellista ilmettä.

Kilpailun järjestää Jyväskylän kaupunki yhdessä YIT Rakennus Oy:n kanssa. Tarkoituksena on löytää tornitaloille toteuttamiskelpoinen ja riittävän tasokas ratkaisu, joka sopii Äijälänrannan kaltaiseen kaupunkikuvallisesti merkittävään paikkaan. YIT Rakennus Oy toteuttaa Äijälänrantaan kolme 12-kerroksista kerrostaloa, joista yhden on tarkoitus valmistua asuntomessuilla esiteltäväksi.

 

– Haluamme luoda Jyväskylään uudentyyppistä kerrostalorakentamista. Olemme olleet jo vuosikymmeniä mukana kehittämässä ja toteuttamassa mittavia asuntoprojekteja muun muassa Suuruspään ja Lutakon alueilla. Äijälänrannan tulevat tornitalot täydentävät monipuolista asuntotarjontaa ja tukevat Jyväskylän kehittymistä, kertoo aluejohtaja Mikko Räty YIT:n Talonrakennuksen Jyväskylän yksiköstä.
 
Suunnittelualue sijoittuu Jyväsjärven itärannalle Äijälänrannan alueen pohjoisosaan. Alue sijaitsee kaupunkikuvassa näkyvällä paikalla Lutakon alueen vastarannalla. Korkeilla kerrostaloilla on merkittävä rooli asuinalueen tasapainottavana maamerkkinä ja Lutakon tornitalojen vastaparina. Tornitalot häivyttävät myös Rauhalahden voimalan aiheuttamaa kaupunkikuvallista häiriötä ja eheyttävät kaupunkimaista järvimaisemaa keskustasta päin katsottuna.

 

Tornitalojen tulee muodostaa veistoksellinen elementtien sarja Jyväsjärven itärannalle. Lisäksi kilpailussa korostetaan energiatehokkuutta. Suunnitelmien tulee myös olla niin pitkälle tutkittuja, että rakennussuunnittelu voidaan aloittaa heti kilpailun päätyttyä.

 

Palkintoina kilpailussa jaetaan yhteensä 77 000 euroa. Kilpailuun voi osallistua 10. lokakuuta saakka.

 

Antti Pulkkinen

 

Jyväskylän kaupungin Äijälänranta 2014 -sivusto

 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *