Uuden Myllysillan perustustyöt ovat valmistumassa, kertoo Yle Turku. Sillan pitäisi olla valmis syyskuussa.

 
Linjakkaat virtapilarit ovat valmiina ja väliaikainen työmaasilta on purettu. Töitä jatketaan vielä sillan molemmissa päissä.
 
Uuden sillan yli 90 metriä pitkä runko valmistettiin STX:n Turun telakalla. Tulevana maanantaina 350 tonnia painava rakennelma uitetaan ponttoonien avulla siltatyömaalle ja nostetaan nostureilla paikoilleen.
 
Monivaiheisessa operaatiossa siltarakennelma uitetaan Martinsillan alta vain neljä metriä korkeasta aukosta. Sillan kannen rakentamista jatketaan kun teräsrakenne on saatu paikoilleen. Kannen rakennus kestää koko kesän.
 
Siltatyömaalla ollaan kuukauden verran myöhässä alun perin suunnitellusta aikataulusta, koska paalutustekniikkaa jouduttiin vaihtamaan. Työmaapäällikkö Timo Hirvasmaa lupaa kuitenkin, että myöhästymisestä huolimatta uusi Myllysilta päästään avaamaan liikenteelle alkuperäissuunnitelman mukaan syyskuun puolivälissä.
 
Antti Pulkkinen
 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *