Maankäyttökonseptista järjestetään kilpailu vuonna 2014.

Tampereen kaupunki on aloittanut yhdessä valtion kanssa laajan, Tampereen rautatieasemaa ja keskustan ratapiha-aluetta ympäristöineen koskevan suunnitteluyhteistyön.

Tampereen Asemakeskus -hankkeessa alueen kehittämisestä halutaan yhteinen näkemys, jotta osapuolet voivat sitoutua myös hankkeen toteuttamiseen.

Tavoitteena on hankkeen ensimmäisessä vaiheessa määritellä erityisesti liikenteellisiä ja toiminnallisia ratkaisuja ja valmistella toista vaihetta, jolloin otetaan mukaan alueen maankäytön suunnittelu laajemmin.

Vuoden loppuun mennessä työstetään kilpailuohjelma, jonka perusteella ensi vuonna järjestetään kilpailu Asemakeskuksen maankäyttökonseptista. Toinen vaihe päättyy syksyllä 2014. Aikataulu mahdollistaa hankkeen tulosten huomioon ottamisen vuoden 2015 budjetista lähtien.

Asemakeskushanke on kirjattu Tampereen kaupunkiseudun ja valtion tekemään MAL-aiesopimukseen (maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus 2013-2015). Sopimuksen mukaan rautatieaseman alueen kehittämiseksi tehdään yhteinen kokonaissuunnitelma, joka koskee myös toteuttamista. Suunnitelma tehdään siten, että se palvelee kaikkia liikennemuotoja.

Asemakeskuksen suunnittelussa ovat mukana Tampereen kaupungin lisäksi liikenne- ja viestintäministeriö, Liikennevirasto, Senaatti-kiinteistöt ja VR-Yhtymä Oy.

Tampereen kaupungin tiedote

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *