Asumisen kalleuteen haetaan ratkaisuja

New York on asukasluvultaan neljätoista kertaa Helsingin kokoinen. Pinta-alan osalta ero ei ole yhtä suuri: Helsingin maa-ala on vain reilu neljäsosa New Yorkista. Onko kokoluokaltaan näin eri sarjoissa olevilla kaupungeilla jotain yhteistä?

 

Eräs silmiinpistävän yhdistävä tekijä on asumisen kalleus. New York on Helsinkiä vuokra- asuntovaltaisempi. Peräti 69 prosenttia asunnoista on vuokra-asuntoja, kun Helsingissä vastaava osuus on hiukan alle viisikymmentä prosenttia.

 

Vuokrataso vapailla markkinoilla on Helsinkiin verrattuna karkeasti kaksinkertainen. Yli puolella New Yorkin vuokra-asujista menee vuokraan enemmän kuin 30 prosenttia käytettävissä olevista tuloista.

New Yorkissa lasketaan olevan noin 3,5 miljoonaa asuntoa, joista omistusasuntoja on miljoona. Kahdesta ja puolesta miljoonasta vuokra-asunnosta lähes puolet kuuluu kategoriaan, jossa vuokra on tavalla tai toisella säännelty. Keskimääräinen omistusasunto maksaa tällä hetkellä 786 000 dollaria eli 600 000 euroa.

 

 

Uusia asuntoja rakennettiin New Yorkiin vuonna 2011 vain 8 700. Jos lukua vertaa Helsinkiin (esimerkiksi vuonna 2012 valmistui yli 5 000 uutta asuntoa), määrä on pieni. Muutos New Yorkissa on ollut dramaattinen: vuonna 2005 valmistui 43 000 uutta asuntoa.

 

Syksyn 2008 romahdus pakotti myös New Yorkin tarkistamaan asuntopolitiikkaansa. Pormestari Bloombergin alulle panema uusi asumisen markkinasuunnitelma (New Housing Marketplace Plan, NHMP) vaati merkittäviä tarkistuksia.

 

Kohtuuhintaisten asuntojen aikaansaamista edesauttavat monet lait ja statuutit, jotka muodostavat melko monimutkaisen kokonaisuuden. Keinovalikoimassa on erilaista investointitukea, verotukea, suoraa pääomatukea, alle markkinahintojen luovutettua maata, pankkeja velvoittavia määräyksiä kohdistaa uusinvestointeja muuallekin kuin lukratiivisimmille alueille jne. Keinoja on todella paljon.

 

 

Sekä New Yorkissa että Helsingissä keskustellaan mahdollisuuksista ainakin vähentää paineita asuntojen hintojen nousulle. Molemmissa kaupungeissa on tarkasteltu, onko esimerkiksi rakentamismääräyksissä tarkistamisen varaa.

Pormestari Bloomberg järjesti lähinnä nuorille suunnittelijoille tarkoitetun kilpailun, jossa haettiin uusia ratkaisuja ”mikrohuoneistoille”, joiden koko on enintään 325 neliöjalkaa eli noin 30 neliömetriä. Tämänkokoiset asunnot ovat monilla New Yorkin alueilla olleet vanhastaan kiellettyjä.

 

Helsingissä on myös kaavoituksen ja osin tontinluovutuksen kautta säännelty uusien asuntojen keskikokoa. Pelkästään keskikoon kautta määrittyvän asuntojakauman osakseen saaman kritiikin seurauksena on sääntöjä sittemmin muutettu. Nyt tavoitteena on tietty osuus perheasuntoja, joiden määrä vaihtelee keskimäärin 30 prosentista 60 prosenttiin.

 

 

Yhden henkilön ruokakuntien yleistyminen leimaa molempia kaupunkeja. New Yorkissa tähän kategoriaan lasketaan kuuluvan 33 prosenttia asukkaista. Helsingissä yhden hengen asuntokuntien osuus on kaikista asuntokunnista puolet.

 

Molemmissa kaupungeissa on havahduttu siihen, ettei yksinasuva välttämättä elä koko ajan asunnossaan yksin. Perhesuhteet ovat monimuotoisia, lasten huolto on entistä useammin erotilanteessa sovittu yhteiseksi ja moni toimii vanhempiensa omaishoitajana.

 

Asunnossa yöpyjien määrä joustaa. Myös asunnon olisi hyvä olla tilaratkaisuiltaan joustava. Tämä on eräs tulevaisuuden asuntosuunnittelun keskeisiä kysymyksiä.