Sitowisen kehittämällä Planect-arviointimenetelmällä voi laskea eri kaavoitusratkaisujen elinkaarenaikaiset ilmastopäästöt. Kuvassa osa Vantaan Kivistön kaavakartasta.

Sitowise tiedottaa julkaisseensa 13.5.2024 Planect-arviointimenetelmän, joka mahdollistaa kaavojen hiilijalanjäljen arvioimisen laajasti. Se on maailman mittakaavassa poikkeuksellinen.

Planect tulee mullistamaan tiedon siitä, miten kaupunkisuunnitteluratkaisut vaikuttavat ilmastopäästöihin, ja näin ohjaamaan sitä, miten kaupunkeja suunnitellaan.

Aihe on myös hyvin ajankohtainen, sillä hallitus valmistelee parhaillaan esitystä alueidenkäyttölaista. Alueidenkäyttölaki tulee olemaan lainsäädäntö, jolla ohjataan alueidenkäytön ilmastovaikutuksia, niiden arviointia sekä arvioinnin ohjaavuutta. Aiemmin ei ole ollut olemassa yhtä kattavaa ohjetta, miten alueidenkäytön ilmastovaikutusten arviointi tulisi tehdä. Planect tuo mallin, miten päästöt voidaan arvioida.

– Alueidenkäytön muutosten ilmastovaikutusten numeeriseen arviointiin ei ole ollut selkeää ohjetta. Planect tarjoaa tähän uskottavan laskentamallin, jonka periaatteet on myös raportoitu avoimesti, kertoo Sitowisen palvelujohtaja Eero Puurunen.

Suomessa edellytetään myös uuden rakentamislain myötä rakennusten ilmastovaikutusten arviointia, mutta rakennukset ovat vain yksi osa alueidenkäytön päästöjä.

Planect-arviointimenetelmää on kehitetty asemakaavojen ilmastovaikutusten, hiilijalanjäljen ja hiilikädenjäljen arvioimiseen kuudella eri sektorilla (esirakentaminen, infra ja yleiset alueet, maaperän ja kasvillisuuden hiilivarastot, rakennukset ja pihat, liikenne ja energia).  

Laskennassa tehdään arviot koko elinkaaren päästöistä materiaalien tuotannosta aina kierrätykseen saakka. Planect arvioi muutoksen suhteessa nykytilaan, eli esimerkiksi mahdolliset rakennuspaikalla olevat purettavat rakennukset tai rakentamisen alta katoavan kasvillisuuden ilmastovaikutukset ovat myös mukana arviossa. 

– Kun aiemmin kaavoittajan tai hankekehittäjän piti tilata kallis ja usein aikaa vievä selvitys ilmastopäästöistä, jatkossa kuka tahansa Planectin käyttäjä voi itse arvioida hankkeen ilmastopäästöt vartissa, sanoo Puurunen.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *