Kunnat edistävät kohtuuhintaista asumista tietämättä kunnolla mitä se on – "Yksiö on monelle pakkovalinta, kun ei ole varaa isompaan"

Kohtuuhintaisen asumisen puutteellinen määrittely johtaa kapea-alaiseen tulkintaan tavoitteista ja ratkaisukeinoista, joilla kohtuuhintaista asumista voitaisiin edistää. Tämä on tuoreen tutkimushankkeen tulosten perusteella nykytilanne Suomessa.

Turun kaupunkitutkimusohjelmaan kuuluvan tutkimushankkeen rahoitti Länsi-Suomen yleishyödyllinen asuntosäätiö.

Turun yliopiston erikoistutkija Jarkko Rasinkangas kertoo, että kohtuuhintaisen asumisen sekava määrittely vaikeuttaa moniulotteisen ilmiön ymmärtämistä. Koska määrittely on puutteellista, kohtuuhintaisen asumisen poliittinen ohjaus ja sen toteutumisen seuranta on vajavaista, hän vahvistaa.

– Tämä on aihe, jota ei ole juurikaan tutkittu, varsinkaan kaupunkivertailuna.

Tutkimuksen aineisto pohjautui asiantuntijoilta ja eri dokumenteista saatuihin tietoihin ja näkemyksiin. Tilastollisia vertailuja ei tehty tässä tutkimuksessa.

– Emme tienneet etukäteen, mitä saamme haastatteluaineistojen kautta, Rasinkangas sanoo.

Tutkimushankkeen aineisto kerättiin Turun, Helsingin ja Tampereen kaupungeista.

– Selvitimme mitä näissä kaupungeissa yritetään tehdä kohtuuhintaisen asumisen edistämiseksi.

”Siinä menevät sekaisin keino ja tavoite”

Rasinkangas johti tutkimushanketta, jonka tekijäkolmikkoon kuuluivat Elina Sutela Turun yliopistosta ja Jutta Juvenius Helsingin yliopistosta.

He arvioivat hankkeen pohjalta, että asuntopolitiikan asemaa on vahvistettava ja sen sisältöä sekä tavoitteita on selkiytettävä. Askeleita selkeämpään suuntaan on otettava sekä valtakunnallisella tasolla että kunnissa, Rasinkangas jatkaa.

– Kaikki kaupungit voivat edistää kohtuuhintaisen asumisen tavoitteita panostamalla läpinäkyvyyden ja yhteistyön lisäämiseen niin asuntomarkkinatoimijoiden kanssa kuin omissa organisaatioissaan, Jarkko Rasinkangas sanoo.

Kohtuuhintaisuus määritellään usein kuluttajavalintoina tai rinnastamalla se Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (Aran) tuella rakennettuihin vuokra-asuntoihin, Rasinkangas arvioi.

– Se jättää kohtuullisen asumismenon tulkinnanvaraiseksi.

– Rinnastus sosiaaliseen asuntotuotantoon antaa ymmärtää, että asumisen hinta olisi ongelma vain tämän asuntokannan asukkaille. Siinä menevät sekaisin keino ja tavoite, Rasinkangas näkee.

Kaikille olisi oltava kohtuuhintaista asumista ja asumisen kustannusten olisi oltava järkevällä tasolla ihmisen tuloihin suhteutettuna. Nämä ovat tuttuja juttuja, jotka toistuvat yleisesti sekä valtion että kuntien asuntopolitiikan määrittelyissä.

– Sitä ei täsmennetä, että olisiko se esimerkiksi jokin prosenttiosuus, joka on jäätävä ihmiselle käteen tuloista asumismenojen jälkeen.

Poliittinen tahtotila ei yksin riitä

Rasinkangas kertoo tutkimuksen taustalla olleen muiden muassa suurissa kaupungeissa käydyt julkisetkin keskustelut siitä, että asumiskustannukset vaikuttavat karkaavan käsistä.

– Meillä oli keskiössä selvittää, että millä tavalla asuntopolitiikkaa laaditaan, ohjeistetaan ja toteutetaan. Toteutuuko poliittinen tahtotila käytännössä?

Tällä saralla Turussa on enemmän töitä tehtävänä kuin Helsingissä tai Tampereella.

– Turun kaupungissa ei ole erillistä asuntopolitiikasta vastaavaa yksikköä, mikä välittyy asuntopolitiikan linjausten hajanaisuutena sekä ohjaavuuden heikkoutena.

– Kaupunkivertailussa tulevat esille polkuriippuvuudet, jotka ovat muokanneet asuntopolitiikan organisoinnin eri tavoin historian saatossa. Turun puolustukseksi on sanottava, että kaikissa näissä kolmessa kaupungissa on kiinnitetty huomiota kohtuuhintaisen asumisen toteuttamiseen.

Jotta asuntopolitiikka toteutuu toivotulla tavalla, se vaatii kunnilta ja kaupungeilta riittävää resurssointia henkilöstöön, joka vie asioita eteenpäin, Rasinkangas painottaa.

MAL-sopimukset ovat lisänneet vastuunjakoa

Tutkimushankkeessa nousi esille sekin, että maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimukset ovat edistäneet sosiaalisen asuntotuotannon toteutumista.

MAL-sopimuksissa sosiaalista asuntotuotantoa edistetään kunnille tarjottavilla kannustimilla.

– MAL-sopimukset ovat antaneet suuntaa asuntotuotannon kehittämiselle ja lisänneet vastuunjakoa.

Pirstaloitunut tieto on koottava

Jotta kohtuuhintainen asuminen määrittyisi paremmin, olisi myös valtion asuntopolitiikan selkiydyttävä, Rasinkangas näkee.

– Tämä liittyy muiden muassa suoraan asumiseen annettaviin tukiin. Kuinka paljon asumistukia annetaan ja mitkä ovat enimmäismäärät?

Kokonaiskuvan saamiseksi olisi koottava paljon tietoa, joka on eri ministeriöiden alla, Rasinkangas pohtii.

– Pitäisi olla arviointi- ja koordinaatioryhmä, joka saisi kerättyä tiedot tukimääristä yhteen kokonaisuuden arvioimista varten.

Yksittäisten kuntien on vaikea lähteä luomaan yleiskuvaa siitä, mikä on kohtuuhintaista asumista.

– Sekin antaisi keskustelulle hyvää vertailupohjaa, jos tiedettäisiin tarkemmin, miten paljon omistusasumista laskennallisesti tuetaan Suomessa.

Markkinalähtöistä kehitystä Helsingissä

Joidenkin arvioiden mukaan kohtuuhintaista asumista edistetään parhaiten, kun asuntotuotanto kasvaa riittävän korkealle tasolle.

Rasinkangas näkee tällaisen markkinaehtoisuuteen perustuvan näkemyksen suhteellisen hitaana ratkaisuna, koska se vaatisi paljon nykyistä enemmän rakentamista.

Rasinkangas tiedostaa, että kunnat ja kaupungit tavoittelevat monipuolista asuntokantaa ja väestörakennetta.

Silti esimerkiksi Helsingin kaupungissa rakentaminen on painottunut voimakkaasti yksiöihin.

– Tämä kehitys vaikuttaisi olevan enemmän markkinalähtöistä kuin asiakaslähtöistä.

– Haastateltaviemme mukaan yksiö on monelle pakkovalinta, kun ei ole varaa isompaan.

Asuntopolitiikkaan mahtuu paljon erilaisia näkemyksiä.

Kun yksi esittää Ara-asuntotuotannon lisäämistä, niin toinen voi haluta markkinaehtoisuuden lisäämistä, Rasinkangas tietää.

– Kunnat ja rakentajatkaan eivät ajattele asioista välttämättä samalla tavalla.

Erilaisten näkemysten yhteen sovittamista vaikeuttaa, että Suomessa ei vieläkään osata määritellä kunnolla, mitä kohtuuhintainen asuminen on.

– Kohtuuhintaisen asumisen määrittely helpottaisi vuoropuhelua.

Kuntalaisten hyvinvoinnille tärkeitä asioita

Nykyisellään asuntopolitiikka on paikoin hajanainen kokonaisuus ja hyvin pitkälti alisteinen suhdannetaloudellisille vaihteluille, Rasinkangas näkee.

– Ylipäätään asuntopolitiikkaa vahvistamalla, sitä todentamalla ja tiedostamalla voidaan vaikuttaa monella tapaa kuntalaisten hyvinvointiin.

Turun kaupunkitutkimusohjelma on Turun kaupungin, Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen tutkimusohjelma, jossa tehdään kaupunkien kehitystä koskevaa akateemista tutkimusta.

Kaupunkitutkimusohjelman tavoite on tarjota työkaluja kaupungin päätöksentekoon ja kehittää yliopistojen ja kaupungin välistä tiedonvaihtoa.