Suomalainen ilmiö: Vesitornit ovat olleet merkittävä osa kaupunkikuvaa
Hankoon rakennettin Suomen ensimmäinen vesitorni vuonna 1910, mutta se ei ole tämä, sillä neuvostojoukot räjäyttivät sen vuonna 1941 jatkosodan alettua. Kuvan nykyinen torni valmistui vuonna 1943. (Museovirasto, valokuvaaja Teuvo Kanerva 1967).
Suomen ensimmäiset vesitornit rakennettiin tehtaiden yhteyteen. Niistä johdettiin vesi omalla paineellaan sammutusjärjestelmään, mikä vastaa nykyajan sprinklerijärjestelmää. Ensimmäinen varsinainen vesitorni rakennettiin Hankoon vuonna 1910.
Nykyisenlaiset sienimäiset vesitornit eli niin sanotut ylävesisäiliöt alkoivat yleistyä asutusalueiden yhteydessä 1970-luvulla.
1960- ja 1970-luvuilla Suomeen rakennettiin yhteensä yli kaksisataa ylävesisäiliötä, ja ne käsitettiin vähitellen enemmänkin tuotantorakennuksina; vesitornien suunnittelu siirtyikin vähitellen pois arkkitehdeilta rakennusmestareille ja insinööreille. Vain muutamat kustannuksiltaan kalliit, tilavuudeltaan suuret ja kaupunkikuvallisesti merkittävät vesitornit pysyivät arkkitehtien suunnittelemia.
Öljykriisin aiheuttama talouden taantuma vaikutti kuitenkin koko rakennustuotannon volyymin laskemiseen ja rakentajat joutuivat etsimään uusia menettelytapoja ja rakennustyyppejä. Paikallavalettavien vesitornien lisäksi markkinoille ilmestyivät teräs- ja betonielementtitornit.
Vesitornien tulo muutti kaupunkikuvaa
Kaupunkien vedenjakelussa vesitorneilla on monta roolia. Vesitorni on merkittävä osa kaupunkikuvaa.
Ennen vesitorneja kaupunkikuvaa hallitsivat ensin kirkontornit, sitten tulivat mahdolliset kaupungintalon tai raatihuoneen tornit sekä palotornit pääasiassa paloasemien yhteydessä.
Tätä muutaman korkean tornin hallitsemaa kaupunkien keskustakuvaa hallitsivat teollisuuskaupungeissa tehtaiden savupiiput. Vesitornien tulo muutti heti kaupunkikuvaa.
Vesitornit – suomalainen ilmiö
Vesitornit ovat olennainen osa suomalaista vesihuoltojärjestelmää. Monissa muissa maissa vesitorneja ei esiinny yhtä yleisesti, vaan niitä on osin tai kokonaan korvattu alavesijärjestelmillä ja pumppaamoilla.
Joissakin maissa vesitornit ovat lähinnä muutaman valmistajan teollisesti tekemiä säiliöitä – kuten teräksiset säiliöt Yhdysvalloissa. Suomessa puolestaan on pitkä historiallinen perinne järjestää jopa kilpailuja vesitornin suunnittelusta.
Suomen ensimmäiset vesilaitokset olivat perustamisvaiheessaan ylävesisäiliöitä; jalan tai vastaavan varassa olevat vesitornit tulivat mukaan kuvaan 1910-luvulla.
Vesitornilla on vesihuollon kannalta kaksi pääkäyttötarkoitusta, eli varastoida vettä ja pitää yllä valittu painetaso vesijohtoverkossa. Haluttu vedenpaine voitaisiin ylläpitää ilman vesitorneja suoralla pumppauksella verkostoon, mutta se ei olisi toimintavarmuuden ja energiankulutuksen kannalta välttämättä järkevää.
Vesitornit ovat yleensä korkeita varrellisia torneja, joiden yläpäässä on suuri vesisäiliö. Suomessakin esiintyy poikkeuksia säännöstä, esimerkiksi asuintalon muotoon toteutettu vesitorni löytyy Varkaudesta.
Altaan muodolla ei sinänsä ole vaikutusta painetasoon, vaan paine riippuu säiliön vedenpinnan ja vesijohdon korkeuserosta. Sienimäinen säiliö on tältä osin kuitenkin monessa suhteessa koettu hyväksi ratkaisuksi.
Monia käyttötarkoituksia
Vesitornilla voi olla myös muita käyttötarkoituksia. Tällaisia ovat esimerkiksi tähtitorni, näkötorni ja teleliikenteen masto. Ylävesisäiliöt ja vesitornit rakennetaan yleensä lähelle taajaman keskustaa, jos mahdollista ja yleensä aina korkealle kalliolle tai mäelle, jolloin varsiosan ei tarvitse olla enää hyvin korkea.
Lauttasaaren ilmatilaa näihin päiviin asti hallinnut vesitorni valmistui vuonna 1958 ja oli toiminnassa aina vuoteen 1996 saakka. Se oli ensimmäinen Suomeen valmistunut, niin sanottu sienimäinen vesitorni, minkä katsottiin nostavan sen kulttuurihistoriallista arvoa entisestään. Sienimäinen muoto on vesiteknisesti edullinen sekä rakenteellisesti ja esteettisesti selkeä.
Lauttasaaren vesitorni purettiin 2015.
Teksti: Tuula Vuolle-Selki
Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan Kuntatekniikan numerossa 6/2020
