Tulevaisuuden kaupunkipolitiikka on monimuotoista kaupunkipolitiikkaa

Keskustelu kaupungeista ja kaupungistumisesta käy vilkkaana. Kaupunkiohjelmien valmistelussa monimuotoisuus on noussut vahvasti esille.

Keskustelua kaupungistumisesta on vilkastuttanut erityisesti hallituksen maakunta- ja sote-uudistus, joka muuttaa kuntien roolia ja tehtäviä. Suomi on kaupungistunut monia muita maita myöhemmin ja kaupungistuminen jatkuu edelleen.

Erityistä viime vuosien kehityksessä on kasvun keskittyminen melko voimakkaasti suurimmille kaupunkiseuduille. Aiemmin muuttoliikkeen kohteena on ollut laajempi joukko erikokoisia kaupunkeja. Kasvua vauhdittaa myös maahanmuutto, joka kohdistuu selkeästi suurimpiin kaupunkeihin.

Kaupungistumisen taustalla on pitkälti taloudellisen toiminnan keskittymisen luomat kasautumisedut. Suomen 11 suurinta kaupunkiseutua vastaavat noin 70 prosentista koko maan arvonlisäyksestä.

Kaupungin koon ja väestöntiheyden kasvu sekä toimialoittainen erikoistuminen nostavat tutkitusti tuottavuutta. Käytännössä tämä tarkoittaa myös työpaikkojen sijoittumista kaupunkeihin ja työikäisten ihmisten hakeutumista monipuolisten työ ja vapaa-ajan vieton mahdollisuuksien äärelle.

Väestön keskittyminen tukee osaltaan myös innovaatiotoimintaa: tiheästi asutuissa kaupungeissa ihmiset kohtaavat, jolloin syntyy uusia ideoita ja tietoa. Digitalisaation hyödyistä huolimatta fyysiset kohtaamiset ja hiljaisen tiedon välittyminen ovat edelleen tärkeitä.

Elinvoiman ylläpito

Kaupunkien ja valtion yhteisenä intressinä on huolehtia kasvun ja elinvoiman ylläpidosta. Tämä edellyttää panostuksia koulutukseen, työvoiman saatavuuteen, tutkimus- ja innovaatiotoimintaan sekä saavutettavuuteen.

Olennaista on, että kasvu on sekä ympäristöllisesti että sosiaalisesti kestävää. Ilmastopolitiikka, resurssitehokkuus, arjen toimivuus, kaupunkiympäristön vetovoimaisuus, sosiaalinen yhteenkuuluvuus, hyvinvointi ja osallisuus ovat kestävän kaupunkikehityksen ytimessä.

Kaupungeille erityisiä kysymyksiä ovat asumiseen, joukkoliikenteeseen, maahanmuuttoon sekä segregaation ja syrjäytymisen ehkäisyyn liittyvät kysymykset. Kaupungeilla on tarve ja myös kyky löytää ratkaisuja uusiin haasteisiin, jotka usein ovat kaupunkia laajempia yhteisiä kansallisia haasteita.

Kaupunkien kasvu johtaa väistämättä muutokseen aluerakenteessa. Suomessa on melko laaja kaupunkiverkko, jossa kaupungit ovat toisistaan verraten etäällä. Kaupunkiverkon rungon muodostavat suuret kaupungit ja muut maakustakeskukset. Rakennetta täydentää noin 50 pienempää seutukaupunkia, jotka ovat omien vaikutusalueidensa työpaikka- ja asiointikeskuksia.

Kaupunkipolitiikalle suuntaa

Maakuntauudistuksen myötä katseet ovat tällä hallituskaudella kohdistuneet vahvasti uusiin maakuntiin kaupunkien ja kaupunkipolitiikan jäädessä vähemmälle huomiolle. Kaupunkipolitiikka on noussut vahvemmin esille vuonna 2018 laadittujen kaupunkiohjelmien myötä.

Tällä hallituskaudella on tehty kestävän kaupunkikehittämisen ohjelma, kaupunkiohjelma ja seutukaupunkiohjelma. Kestävän kaupunkikehittämisen ohjelma toimeenpanee YK:n uutta kaupunkiagendaa ja sen painopiste on kaupunkien omaehtoisessa kehittämisessä.

Hallituksen valmistelema kaupunkiohjelma koskettaa suuria kaupunkeja ja muita maakuntien keskuskaupunkeja ja on kokoava politiikkaohjelma. Se painotuksena on valtio-kaupungit -yhteistyö. Seutukaupunkiohjelma on seutukaupungeille laadittu työkalupakki, joka perustuu seutukaupunkien, maakuntien ja valtion väliseen yhteistyöhön.

Kaikkien ohjelmien lähtökohtana on tunnistaa kaupunkien vahvuudet, joiden varaan menestystä rakennetaan. Ohjelmille yhteisiä, kaupunkien kehittämisen kannalta keskeisiä teemoja ovat kestävä kehitys ja kestävä kaupungistuminen, kansallisen kilpailukyvyn ja kasvun sekä osaamisen ja kumppanuuksien vahvistaminen.

Ohjelmat eivät sisällä uusia kaupunkipolitiikan resursseja, vaan ennemminkin viitoittavat suuntaa tulevan kaupunkipolitiikan sisällöille ja sen välineiden ja toimintatapojen uudistamiselle. Ilmastonmuutos, maahanmuutto, osaavan työvoiman saatavuus ja eriarvoistuminen ovat esimerkkejä teemoista, joihin kaupunkipolitiikka ja sen toimet entistä vahvemmin kiinnittyvät. Valtio on kaupunkipolitiikassa mahdollistaja, joka luo edellytyksiä muun muassa liikkumisen investoinneilla.

Vuoropuhelun ja tiiviimmän yhteistyön tarve

Maakunta- ja sote-uudistus on vahvistanut tarvetta valtion ja kaupunkien väliselle suoralle vuoropuhelulle. Kaupunkipolitiikka on mitä suuremmissa määrin eri hallinnonalojen välistä yhteistyöpolitiikkaa. Kaupunkipolitiikan toimia on eri ministeriöiden vastuulla, koordinointivastuu on työ- ja elinkeinoministeriöllä. Hallinnon raja-aidat eivät aina tue kaupunkipolitiikan vaikuttavaa toteuttamista.

Valtion puolella tarvitaan selkeää johtajuutta ja tiiviimpää yhteistyötä ministeriöiden kesken sekä uudistuvaa kumppanuutta ja vuoropuhelua valtion ja kaupunkiseutujen välille. Kaupunkiohjelmissa ehdotetaankin koordinoinnin vahvistamista, resurssien lisäämistä ja pitkäjänteisemmän kaupunkipolitiikan kehittämistä sekä toimenpiteiden seurantaan ja arviointiin panostamista.

Uudistuvaa valtion ja kaupunkien kumppanuutta tarvitaan tukemaan kaupunkien edelläkävijyyttä ja erityishaasteiden ratkaisua. Kumppanuuden keskeinen merkitys on ”yhteisen pöydän” ja yhteisten prosessien luominen, joka kokoaa kaikki relevantit toimijat, sitouttaa ja lisää luottamusta sekä vahvistaa osallisuutta ja eri toimijuuksia.

Sopimukset kumppanuutta

Yksi kumppanuuden käytännön toimintamuoto on sopimuksellisuus, jota on eri muodoissaan käytetty niin Suomessa (mal-sopimukset, kasvusopimukset, siltasopimukset) kuin useissa muissakin Euroopan maissa (esim. Hollannin ja Englannin city dealit, Ranskan seutu- ja kaupunkisopimukset, Norjan kaupunkiympäristö- ja kaupunkikehityssopimukset, Ruotsin kaupunkiympäristösopimukset).

Kokemukset ovat pääosin olleet myönteisiä ja tämän johdosta sopimuksellisuus on nostettu myös uusien kaupunkiohjelmien keskeiseksi työvälineeksi. Samalla sopimuksellisuutta on tarvetta myös edelleen arvioida ja kehittää mm. tavoitteiden, kytkentöjen, sisältöjen ja osallistujatahojen suhteen.

Kaupunkien edelläkävijyyttä voidaan tukea myös tukemalla määrätietoisesti kaupunkien kokeilutoimintaa ja luotujen hyvien käytäntöjen levittämistä. Samalla tuetaan kansallisten politiikkatavoitteiden uudenlaisten toimeenpanomahdollisuuksien kehittämistä. Tätä toimintamallia on tarkoitus oppivana prosessina kehittää erityisesti kestävän kaupunkikehityksen ohjelmassa.

Tulevaisuuden kaupunkipolitikkaa on monimuotoista kaupunkipolitiikkaa

Tulevaisuudessa tarvitaan monimuotoista kaupunkipolitiikkaa. Monimuotoinen kaupunkipolitiikka huomioi eri kokoiset kaupungit, niiden erilaiset kehitysedellytykset ja tarvittavat toimenpiteet.

Monimuotoisen kaupunkipolitiikan termi syntyi ohjelmien laadinnan yhteydessä tarpeesta löytää määrittelyä kokoavalle eri hallinnonalat käsittävälle politiikalle, joka käsittää kaupunkipolitiikan kokonaisuuden tavoitteet, mutta huomioi erilaiset kaupunkiryhmät ja niiden tarvitsemat erilaiset toimenpiteet.

Erilaisten ja erikokoisten kaupunkien huomioon ottaminen kaupunkipolitiikassa varmistaa monimuotoisemman ja laajemman kasvin ja elinvoimaisuuden säilymisen Suomessa.

Teksti: Olli Maijala, Katja Palonen ja Hanna-Maria Urjankangas

Kirjoittajista Olli Maijala on neuvotteleva virkamies työ- ja elinkeinoministeriössä, Katja Palonen neuvotteleva virkamies valtiovarainministeriössä ja Hanna-Maria Urjankangas erityisasiantuntija ympäristöministeriössä. He ovat mukana eri kaupunkiohjelmien valmistelussa

Artikkeli on julkaistu Kuntatekniikan numerossa 1/2019