Havainnekuva Tuusulanväylän kaupunkibulevardista. (Kuva: Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto)

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta on saanut pöydälleen esityksen uudeksi yleiskaavaksi. Keskustelua Helsingin rajojen ulkopuolellakin ovat herättäneet kasvuoletukset, kaupunkibulevardit ja Malmin lentokentän kohtalo.

Kaavavalmistelun lähtökohtana on varautuminen 250 000 uuteen asukkaaseen vuoteen 2050 mennessä.

Maakunnissa on arvosteltu Helsinkiä pyrkimyksestä keskittää ihmisiä entistä enemmän Helsinkiin. Helsingissä taas ajatellaan, että väki joka tapauksessa hakeutuu pääkaupunkiseudulle ja Helsinki varautuu väestönkasvuun varmistamalla, että asuntorakentamiselle on tilaa. Kysymys ei myöskään olisi mistään kasvuhypähdyksestä, vaan käynnissä olevan kasvun jatkumisesta.

Monet helsinkiläispäättäjät ovat tuottaneet erityisesti sosiaaliseen mediaan runsaasti tekstiä, jolla haluavat osoittaa Helsingin kasvun tuottavan hyötyä koko maalle ja kansantaloudelle.

Kasvuluvut herättävät arveluja myös helsinkiläisten keskuudessa. Uusien asuntojen pelätään hävittävän luontokohteita ja muuta, mitä halutaan säilyttää.

Uusille asunnoille kaavaillaan tilaa pääasiassa kolmella tavalla: muuttamalla moottoriteiden sisääntulot kaupunkibulevardeiksi, tiivistämällä asutusta siellä, missä sitä jo nyt on ja etsimällä uusia paikkoja asuntorakentamiseen.

 

Kaupunkibulevardit uutta ajattelua

 

Yksi runsaasti huomiota herättänyt yksityiskohta on ajatus kaupunkibulevardeista. Kolmannes oletetusta väetönkasvusta eli 80 000 on suunniteltu sijoitettavaksi niiden varrelle. Asuntorakentamiselle tilaa haettaessa huomio on kiinnittynyt liikenteen suureen tilankäyttöön, ja siitä halutaan osa asuntorakentamiselle.

Ajatus on saanut laajaa kannatusta päättäjien keskuudessa. Kritiikki kohdistuu osin autoliikenteen vaikeutumiseen sekä arveluihin siitä, kuinka terveellinen asuinympäristö moottoriteiden jatkeena olevat kaupunkibulevardit olisivat. Tähän taas vastataan huomauttamalla, että vuoteen 2050 mennessä autojen päästöt vähenevät ja henkilöautoliikenteen osuus liikkumisesta vähenee.

 

Malmin lentokenttä herättää ristiriitoja

 

Uusia asuinalueita haettaessa on keskusteltu siitä, pitääkö Helsingissä olla lentokenttä ja missä määrin tarvitaan golfkenttiä, ratsastustalleja, tilaa vievää teollisuusaluetta. Viheralueiltakin ollaan ottamassa palasia asuinrakentamiseen. Eniten keskustelua on herättänyt Vartiosaari. Myös Santahaminaa on haviteltu asuinkäyttöön, mutta se ajatus ainakin on siirretty kauas tulevaisuuteen.

Malmin lentokenttä ja Vartiosaari ovat kiistellyimpiä uudisrakentamiskohteita, ja molemmat oat mukana lautakunnalle annetussa esityksessä. Valtio on jo päättänyt lopettaa lentotoiminnan Malmilla, mutta eri tahoilla tehdään töitä kentän toiminnan jatkamiseksi muun muassa kulttuurihistoriallisin perustein. Kentästä on tehty suojeluesitys.

Suunnitelmien mukaan Malmille mahtuisi 25 000 uutta asukasta.

 

Viheralueista aina kiistaa

 

Vartiosaaren rakentamista vastustetaan eri tahoilla, mutta Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta on jo aiemmin ottanut kantaa Vartiosaaren rakentamisen puolesta niin, että sinne tulee raitioliikenneyhteys. Alueelle jää myös viheralueita.

On sanottu, että Helsingin kaupunkiluonto on monimuotoisempaa kuin tavallinen talousmetsä. Kaavan valmistelijat vakuuttavat, että kaupunki säilyy vihreänä. Rinnan yleiskaavavalmistelun kanssa on tehty muun muassa luonnonsuojeluohjelma sekä kaupungin viherrakenneselvitys.

Yleiskaavan katsotaan edistävän taloudellista toimintaa. Sen on laskettu mahdollistavan 45 miljardin euron yksityiset investoinnit. Julkista rahaa yleiskaavan edellyttämän infran rakentamiseen tarvitaan 10–12 miljardin euron verran.

 

Pitkä prosessi vielä edessä

 

Kun kaupunkisuunnittelulautakunta saa valmiiksi oman ehdotuksensa yleiskaavaksi, siitä pyydetään lausunnot, ja se tulee nähtäville muistutuksia varten.

Lautakunta käsittelee muistutukset ja lausunnot vuoden kuluttua syksyllä. Sen jälkeen ehdotus etenee kaupunginhallituksen ja -valtuuston päätettäväksi loppuvuodesta 2016.

Yleiskaavalle valmistellaan myös toteuttamisohjelma. Siinä määritellään järjestys ja aikataulu yleiskaavaa toteuttavalle suunnittelulle.

Helsingin yleiskaavasta lisää kaupunkisuunnitteluviraston sivuilla.

Facebookissa aiheesta keskustellaan muunmuassa Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmässä.

 

 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *