Elokuvakerho Kosmos
Elokuvakerho kokoontuu tavanomaiseen kuukausikokoukseensa. Eletään joulukuuta 2014. Kokoontuminen tapahtuu Kosmoksessa. Niin on tapahtunut jo yli sata kertaa. 300 Sylvesterin leipää on syöty, Vorschmackejakin on ehkä nautittu 200 annosta. Nyt juuri joku taisi syödä joulun kunniaksi lipeäkalaa. (Muuten taisipa vastapäätä istuja sanoa tarkoituksella vertailleensa Savoyn aitoa Marskin vorschmackia Kosmoksen tuotteeseen. Kosmos voitti!) Viiniä on juotu 200 litraa, ehkä vielä Calvaa - sitäkin muutama pullollinen.
Meidän ikioman elokuvakerhomme ensimmäinen kokous oli 11.8.1992. Kerhon elokuvat valitaan huutoäänestyksellä Kosmoksessa, samalla tulee valituksi elokuvateatteri, ja arvostelu suoritetaan jossain teatterin läheisyydessä sijaitsevassa pubissa. Arvostelu tapahtuu 1-5 asteikolla yhtäaikaisesti sormet pöydälle menetelmällä. Näin estetään mahdollinen peesailu arvostelun aikana. Sihteeri kirjoittaa arvostelun pääkohdat lipun taakse ja arkistoi ne. Nyt on arkistoituna noin sadan filmin 700 arvostelua.
Jälleen elokuviin
On edessä filmin valinta - niin kuin aina. Se valitaan Kosmoksen pöydässä. Sitä ei missään tapauksessa valita minkään ”muka asiantuntevan” erityisraadin elokuva-arvosteluihin perustuvan esityön perusteella. Se valitaan yleiskokouksessa huutoäänestyksellä. Joskus, helpoissa tapauksissa, se saatetaan valita käsimerkkiäänestyksellä. Vain kerran on kerhon historiassa tapahtunut, että yksikään filmi ei ole kelvannut. Silloin on jatkettu pöytävarausta koko illaksi. Ravintola Kosmoksessa saamme erikoispalvelun. Aiemmin itse Katri Hepolampi oli meitä kaitsemassa. Nyt hän useimmiten on sauhutellen tarkkailemassa meitä Stefan Lindforsin maalaamassa muotokuvassa päätyseinällä, isänsä muotokuvan yläpuolella. Tytär, Irina Hepolampi, tai sitten kuka tahansa kaikista Kosmoksessa töissä olevista ystävistä, meitä huoltaa. Joskus sattuu paikalle uusi ihminen – me olemme hänelle täysin tuntemattomia. Se melkein yllättää, sillä olemmehan näitä istuntoja pitäneet Kosmoksessa jo 22 vuotta. Ensimmäinen istunto oli 11.8.1992. Niin, olihan Kosmos ollut minun kotikapakkani jo 70-luvulta alkaen. Sieltä on muistoja.
Pekka Kettunen ja Matti Väisänen erityisinä kosmosmuistelun kohteina
Muistellaan pari juttua: Pekka Kettunen palkattiin tuosta keskimmäisessä looshista vuonna 1998 Keravan kaupunginjohtajaksi. Hän kirjoitti firman käyntikortin taakse: suostun kaupunginjohtajaksi - ja minä jäin vaille vientijohtajaa. Pekka sitten vuonna 2004, Jyväskylän kaupunginjohtajan virasta jäätyään, piti esitelmää ja sanoi: ”Kivalta tuntui myös silloin, kun Libyasta oli rahaa tullut ja Kosmoksessa maksettiin käteisellä eikä kuittiakaan otettu mukaan. Ainut kunniamerkki, joka tähän tilaisuuteen sopii, on Kosmoksen vuosipäivän merkki, sen kiinnitin tähän konsulenttimaailmaan hyvin sopivan samettipuvun rintaan.” (Hänellä oli rinnassaan Kosmoksen merkki).
Toinen legendaarinen muisto on kun Matti Väisäsen kanssa paransimme maailmaa ja suunnittelimme Helsingin kakkoskeskusta Pasilaan. Matin piti ostaa tyttärelleen Olgalle norsu. Niitä myytiin Stokkalla. Hän piipahti ostoksilla ja toi norsun looshiin. Norsulle tilattiin sikari ja viiniä. Se ei kuitenkaan viihtynyt kanssamme kiivaassa sikarisavuisessa kaupunkikeskustelussa vaan otti ja lähti kiertelemään pöydissä. Erityisesti viehättävät naisvieraat suosivat norsua. Mutta suru tuli Matin puseroon kun hän vei norsun tyttärelleen yön tunteina. Se haisi kammottavasti tupakalle! Kaikki oli Kosmoksen maailmanparannuksen syytä.
Filmin valintaan
Nyt ei Kosmoksella ollut mitään syytä - pelkkää hyvää. Nyt siis olimme jälleen filmin valinnassa. Kullakin kerholaisella on omia preferenssejään. Joku ehdottaa ruotsalaista ”Luokkakokousta”. Minä en pitänyt ajatuksesta. Arvelin siellä tapahtuvan jotain ikävää. En pidä ikävistä asioista. Haluan että elokuvasta tulee joku vaikuttava viesti. Haluan tulla hyvälle tuulelle.
Vanhoja muistellessa kerhon sihteeri väittää minun aiemmin sanoneen arvosteluissa jotain tällaista: ”Ei kyllä ollut oikeaa mafiakuvausta”; ”Jos nuori mies olisi ollut nuori nainen, olisin tykännyt”; ”Ei enää homoleffoja”; ”Ei enää niskalaukauksia”; ”Oli kuin olisi maalattu valkoisella lateksilla seinää ja istuttu katsomaan kun se kuivaa”; ”Halusin ulos koko ajan, vihasin sitä leffaa, vihasin sitä naista, en olisi missään tapauksessa nainut”; ”Alkuun nukuin, puolivälistä hienoa henkistä harhailua”; ”Pelkästään hyvää, ei tuskaa, ei tehdä kenellekään pahaa”. (Mitään oikeita todisteita ei ole, että näin olisin sanonut, mutta niin voi väittää). Niin, minun kaikkien aikojen suosikkifilmini oli Klaus Härön ”Postia pappi Jaakobille” vuodelta 2009.
Nyt sitten joku sanoo, että näytteillä olisi satiiri Hollywoodista. Hän lukee leffaesittelyä. Kannatan välittömästi. Sana satiiri tuntuu sopivalta. Ja tuollaisessa filmissä kukaan ei ikään kuin oikeasti petä toista. Vihaan pettämistä. Kannatan satiiria Hollywoodista ja filmisekoilusta. Uskon miellyttävään elokuvailtaan. En välitä kuunnella elokuvan nimeä. Eikä näyttelijöiden, sen paremmin kuin ohjaajankaan nimi, ne eivät kiinnosta vähääkään. Siis keppi käteen ja marssille kohti Maximia.
”Ohjaajamestari David Cronenbergin Cannesin elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut uutuus tarjoaa kiertoajelun Hollywoodin glamouria tihkuvaan satumaailmaan – tietenkään sen nurjempaa puolta unohtamatta. Tarinan ytimessä on yksi perhe, joka tavoittelee tähteyttä ja toisiaan pakoillen samalla menneisyyteen haudattuja haamuja.” Elokuva on kielletty alle 16 v, on sitten vielä nyrkkiä ja hämähäkkiä.
Maps to the Stars
Menemme iloisina, sillä vanha alakerran klassinen Maxim on päätetty säilyttää. Yläkerta puretaan. Tämä meidän filmimme esitetään yläkerrassa. Sen voikin purkaa. Alakertaa ei saa purkaa. Yläkerrassa on kuitenkin aivan mainiot nojatuolit katsojan iloksi. Nukkuminenkin on varsin hyvin mahdollista.
Filmi alkaa. Aivan käsittämätöntä. En ymmärrä lainkaan mistä on kysymys. Botox-huulinen vanheneva nainen selittää. Muita ihmisiä, agentit mukaan luettuna, pyörivät ympärillä vailla näkyvää tarkoitusta. Naiminen ja aukot ovat alituinen puheenaihe. Mietin: olenko täällä ainoa joka ei ymmärrä mitään mistä on kysymys? Miten voin arvostella filmiä, kun en ymmärrä pätkääkään? Ymmärtävätkö nuo muut? Hieman stressaa!
Puolivälissä filmiä alan kuitenkin päästä mukaan. Vanheneva nainen havittelee filmiosaa. Hän palkkaa kotiinsa seura/palvelutytön. Havaitaan tytön polttaneen vanhempiensa talon. Tyttöon saanut palovammoja. Hänellä on runsas lääkeannostus. Hän on paennut mielisairaalasta. Veli on lapsitähti. On juuri päässyt huumeiden vieroitushoidosta. Isä on menestyvä ”TV-voimaannuttaja”. Vuosien jälkeen veli ja sisar tapaavat. Tyttö rakastuu limusiinia ajavaan näyttelijän planttuun. Selviää että vanhemmat ovat sisaruksia. Veli vetää uudet huumekierrokset. Veli kuristaa kanssanäyttelijäpojan. Tytön ja hänen veljensä äiti polttaa itsensä. Voimaannuttaja työntää vaimonsa palavan ruumiin uima-altaaseen. Vanheneva nainen nai autossa tytön rakastettua. Tyttönäkee. Hän murskaa palkintopatsaalla vanhenevan naisen kallon. Kauniiksi lopuksi tyttö ja veli vetävät sopivan annoksen droppia ja kuolevat käsi kädessä katsellen tähtiin.
Elokuvakerho arvostelee
Pisteitä ropisee keskimäärin 2,1. (1+1+1+1+2+2+3+3+3+4)
- en tykännyt yhtään, teki häijyä katsoa, mutta sitten ajattelin, että onhan se ainutlaatuinen ja ihan kamala, 4 pistettä
- luulin, että tulossa on hauska satiiri, mutta aika erikoista satiiria oli
- pelotukseksi tehty elokuva sukurutsasta
- filminä hyvä, hyviä näyttelijöitä, mutta miksi ne tekee tämmöistä painajaista?
- ei nukuttanut yhtään (tai joitakin vähän)
- kuvasi hyvin filmimogulien ja elokuvien maailman ihmiskuvaa ja juonittelua
- rikkaat elää tavallaan, vaikka miten menisi, mikään ei tunnu miltään, vaikka nurkassa ruikuttaisi, tyhmiä kakkavitsejä vaan lauotaan ja terapiassa käydään
- maailma ympärillä on kreisi, näkyjäkin nähtiin
- piti otteessaan
- valheellinen, hajanainen, ei juonellista sisältöä, liikaa tavaraa
- elokuvamaailman ja sukurutsan yhteys omituinen, miten liittyy yhteen, tuottaako molemmat skitsofreniaa
- ärsyttää tämmöiset järjettömät jutut, joista joku vielä maksaa, että pääsee katsomaan
- myötähäpeää, tunsin olevani petetty hölmö
- Herra Jumala, mitä sekoilua, kauhea
Viisaat arvostelevat
Kaiken nyt nähneenä ajattelin varoittaa teitä. älkää menkö katsomaan! Mutta sittenkin tulen uteliaaksi. Miksi tällainen on tehty? Mitä ajetaan takaa? Tämä on jotain kuin Sodoma ja Gomorra. Finnkinon nettisivuilla tälle filmille on annettu 3 tähteä. Me annoimme 2,1. Mitä sanovat filmilehtien arvostelijagurut? Mitä ohjaaja sanoo? Ovatko näyttelijät onnellisia?
”Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät.” Tuon filmin jälkeen tämäkään ei tunnu liian pateettiselta.
Filmi esitettiin Cannesissa tämän vuoden toukokuussa. Lähinnä Julianne Moore (vanheneva nainen) on saanut osastaan palkintoja parhaana näyttelijättärenä.
Ohjaa David Cronenberg sanoo näin: Se ei ole ”menevä” filmi. Filmi on hyvin pureva ja satiirinen. Sitä oli vaikea tehdä, yritin sitä viisi vuotta sitten, mutta ei tullut mitään, enkä ollut varma tuleeko siitä nytkään mitään. Se on tavallaan satiiri Hollywoodista. Samaan aikaan kun se on satiirinen, se on voimakas, tunteellinen, näkemyksellinen ja huvittava. Se on absurdi komedia viihdebisneksestä. Hollywood on maailma, joka on kuvottava ja viettelevä samaan aikaan, ja näiden kahden ominaisuuden yhdistelmä tekee sen niin voimakkaaksi. Päätähti Julie Moore sanoo näin: Se ei ole pelkästään kuuluisuuskulttuuria, se on myös kuuluisuuden jahtaamista hinnalla millä hyvänsä. Arvostelijat sanovat näin: DC: ”Tämä karmiva muotokuva Beverly Hills’in tyräyksistä on syvästi hullu, mutta sillä on juuri riittävästi häijyä purentaa.” RC: ”Kaikki tapahtuu lääkkeillä aikaansaadussa omassa hypertodellisuudessa, se ei ole niinkään vääntynyt unelma, joka liittyy show bisnekseen, kuin se on sähisevä, vääntelehtivä ja herättävä painajaisuni Hollywoodista. Cronenberg on tehnyt filmin jota et halua nähdä – sitten nähdä, ja taas olla näkemättä.” OL: ”Filmissä ryvetään sairaan huvittavasti skandaalinomaisessa show bisneksen perseestä olevassa suuntauksessa.” PB: ”Kova ja äärimmäisen kauhea filmi nyky-Hollywoodista – positiivisesti kokeellinen sadismissaan ja kuitenkin halveksittava.”
Tässä mennään. Klikkaa traileria.
Elokuvakerho kokoontuu tavanomaiseen kuukausikokoukseensa. Eletään joulukuuta 2014. Kokoontuminen tapahtuu Kosmoksessa. Niin on tapahtunut jo yli sata kertaa. 300 Sylvesterin leipää on syöty, Vorschmackejakin on ehkä nautittu 200 annosta. Nyt juuri joku taisi syödä joulun kunniaksi lipeäkalaa. (Muuten taisipa vastapäätä istuja sanoa tarkoituksella vertailleensa Savoyn aitoa Marskin vorschmackia Kosmoksen tuotteeseen. Kosmos voitti!) Viiniä on juotu 200 litraa, ehkä vielä Calvaa – sitäkin muutama pullollinen.
Meidän ikioman elokuvakerhomme ensimmäinen kokous oli 11.8.1992. Kerhon elokuvat valitaan huutoäänestyksellä Kosmoksessa, samalla tulee valituksi elokuvateatteri, ja arvostelu suoritetaan jossain teatterin läheisyydessä sijaitsevassa pubissa. Arvostelu tapahtuu 1-5 asteikolla yhtäaikaisesti sormet pöydälle menetelmällä. Näin estetään mahdollinen peesailu arvostelun aikana. Sihteeri kirjoittaa arvostelun pääkohdat lipun taakse ja arkistoi ne. Nyt on arkistoituna noin sadan filmin 700 arvostelua.
Jälleen elokuviin
On edessä filmin valinta – niin kuin aina. Se valitaan Kosmoksen pöydässä. Sitä ei missään tapauksessa valita minkään ”muka asiantuntevan” erityisraadin elokuva-arvosteluihin perustuvan esityön perusteella. Se valitaan yleiskokouksessa huutoäänestyksellä. Joskus, helpoissa tapauksissa, se saatetaan valita käsimerkkiäänestyksellä. Vain kerran on kerhon historiassa tapahtunut, että yksikään filmi ei ole kelvannut. Silloin on jatkettu pöytävarausta koko illaksi. Ravintola Kosmoksessa saamme erikoispalvelun. Aiemmin itse Katri Hepolampi oli meitä kaitsemassa. Nyt hän useimmiten on sauhutellen tarkkailemassa meitä Stefan Lindforsin maalaamassa muotokuvassa päätyseinällä, isänsä muotokuvan yläpuolella. Tytär, Irina Hepolampi, tai sitten kuka tahansa kaikista Kosmoksessa töissä olevista ystävistä, meitä huoltaa. Joskus sattuu paikalle uusi ihminen – me olemme hänelle täysin tuntemattomia. Se melkein yllättää, sillä olemmehan näitä istuntoja pitäneet Kosmoksessa jo 22 vuotta. Ensimmäinen istunto oli 11.8.1992. Niin, olihan Kosmos ollut minun kotikapakkani jo 70-luvulta alkaen. Sieltä on muistoja.
Pekka Kettunen ja Matti Väisänen erityisinä kosmosmuistelun kohteina
Muistellaan pari juttua: Pekka Kettunen palkattiin tuosta keskimmäisessä looshista vuonna 1998 Keravan kaupunginjohtajaksi. Hän kirjoitti firman käyntikortin taakse: suostun kaupunginjohtajaksi – ja minä jäin vaille vientijohtajaa. Pekka sitten vuonna 2004, Jyväskylän kaupunginjohtajan virasta jäätyään, piti esitelmää ja sanoi: ”Kivalta tuntui myös silloin, kun Libyasta oli rahaa tullut ja Kosmoksessa maksettiin käteisellä eikä kuittiakaan otettu mukaan. Ainut kunniamerkki, joka tähän tilaisuuteen sopii, on Kosmoksen vuosipäivän merkki, sen kiinnitin tähän konsulenttimaailmaan hyvin sopivan samettipuvun rintaan.” (Hänellä oli rinnassaan Kosmoksen merkki).
Toinen legendaarinen muisto on kun Matti Väisäsen kanssa paransimme maailmaa ja suunnittelimme Helsingin kakkoskeskusta Pasilaan. Matin piti ostaa tyttärelleen Olgalle norsu. Niitä myytiin Stokkalla. Hän piipahti ostoksilla ja toi norsun looshiin. Norsulle tilattiin sikari ja viiniä. Se ei kuitenkaan viihtynyt kanssamme kiivaassa sikarisavuisessa kaupunkikeskustelussa vaan otti ja lähti kiertelemään pöydissä. Erityisesti viehättävät naisvieraat suosivat norsua. Mutta suru tuli Matin puseroon kun hän vei norsun tyttärelleen yön tunteina. Se haisi kammottavasti tupakalle! Kaikki oli Kosmoksen maailmanparannuksen syytä.
Filmin valintaan
Nyt ei Kosmoksella ollut mitään syytä – pelkkää hyvää. Nyt siis olimme jälleen filmin valinnassa. Kullakin kerholaisella on omia preferenssejään. Joku ehdottaa ruotsalaista ”Luokkakokousta”. Minä en pitänyt ajatuksesta. Arvelin siellä tapahtuvan jotain ikävää. En pidä ikävistä asioista. Haluan että elokuvasta tulee joku vaikuttava viesti. Haluan tulla hyvälle tuulelle.
Vanhoja muistellessa kerhon sihteeri väittää minun aiemmin sanoneen arvosteluissa jotain tällaista: ”Ei kyllä ollut oikeaa mafiakuvausta”; ”Jos nuori mies olisi ollut nuori nainen, olisin tykännyt”; ”Ei enää homoleffoja”; ”Ei enää niskalaukauksia”; ”Oli kuin olisi maalattu valkoisella lateksilla seinää ja istuttu katsomaan kun se kuivaa”; ”Halusin ulos koko ajan, vihasin sitä leffaa, vihasin sitä naista, en olisi missään tapauksessa nainut”; ”Alkuun nukuin, puolivälistä hienoa henkistä harhailua”; ”Pelkästään hyvää, ei tuskaa, ei tehdä kenellekään pahaa”. (Mitään oikeita todisteita ei ole, että näin olisin sanonut, mutta niin voi väittää). Niin, minun kaikkien aikojen suosikkifilmini oli Klaus Härön ”Postia pappi Jaakobille” vuodelta 2009.
Nyt sitten joku sanoo, että näytteillä olisi satiiri Hollywoodista. Hän lukee leffaesittelyä. Kannatan välittömästi. Sana satiiri tuntuu sopivalta. Ja tuollaisessa filmissä kukaan ei ikään kuin oikeasti petä toista. Vihaan pettämistä. Kannatan satiiria Hollywoodista ja filmisekoilusta. Uskon miellyttävään elokuvailtaan. En välitä kuunnella elokuvan nimeä. Eikä näyttelijöiden, sen paremmin kuin ohjaajankaan nimi, ne eivät kiinnosta vähääkään. Siis keppi käteen ja marssille kohti Maximia.
”Ohjaajamestari David Cronenbergin Cannesin elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut uutuus tarjoaa kiertoajelun Hollywoodin glamouria tihkuvaan satumaailmaan – tietenkään sen nurjempaa puolta unohtamatta. Tarinan ytimessä on yksi perhe, joka tavoittelee tähteyttä ja toisiaan pakoillen samalla menneisyyteen haudattuja haamuja.” Elokuva on kielletty alle 16 v, on sitten vielä nyrkkiä ja hämähäkkiä.
Maps to the Stars
Menemme iloisina, sillä vanha alakerran klassinen Maxim on päätetty säilyttää. Yläkerta puretaan. Tämä meidän filmimme esitetään yläkerrassa. Sen voikin purkaa. Alakertaa ei saa purkaa. Yläkerrassa on kuitenkin aivan mainiot nojatuolit katsojan iloksi. Nukkuminenkin on varsin hyvin mahdollista.
Filmi alkaa. Aivan käsittämätöntä. En ymmärrä lainkaan mistä on kysymys. Botox-huulinen vanheneva nainen selittää. Muita ihmisiä, agentit mukaan luettuna, pyörivät ympärillä vailla näkyvää tarkoitusta. Naiminen ja aukot ovat alituinen puheenaihe. Mietin: olenko täällä ainoa joka ei ymmärrä mitään mistä on kysymys? Miten voin arvostella filmiä, kun en ymmärrä pätkääkään? Ymmärtävätkö nuo muut? Hieman stressaa!
Puolivälissä filmiä alan kuitenkin päästä mukaan. Vanheneva nainen havittelee filmiosaa. Hän palkkaa kotiinsa seura/palvelutytön. Havaitaan tytön polttaneen vanhempiensa talon. Tyttöon saanut palovammoja. Hänellä on runsas lääkeannostus. Hän on paennut mielisairaalasta. Veli on lapsitähti. On juuri päässyt huumeiden vieroitushoidosta. Isä on menestyvä ”TV-voimaannuttaja”. Vuosien jälkeen veli ja sisar tapaavat. Tyttö rakastuu limusiinia ajavaan näyttelijän planttuun. Selviää että vanhemmat ovat sisaruksia. Veli vetää uudet huumekierrokset. Veli kuristaa kanssanäyttelijäpojan. Tytön ja hänen veljensä äiti polttaa itsensä. Voimaannuttaja työntää vaimonsa palavan ruumiin uima-altaaseen. Vanheneva nainen nai autossa tytön rakastettua. Tyttönäkee. Hän murskaa palkintopatsaalla vanhenevan naisen kallon. Kauniiksi lopuksi tyttö ja veli vetävät sopivan annoksen droppia ja kuolevat käsi kädessä katsellen tähtiin.
Elokuvakerho arvostelee
Pisteitä ropisee keskimäärin 2,1. (1+1+1+1+2+2+3+3+3+4)
– en tykännyt yhtään, teki häijyä katsoa, mutta sitten ajattelin, että onhan se ainutlaatuinen ja ihan kamala, 4 pistettä
– luulin, että tulossa on hauska satiiri, mutta aika erikoista satiiria oli
– pelotukseksi tehty elokuva sukurutsasta
– filminä hyvä, hyviä näyttelijöitä, mutta miksi ne tekee tämmöistä painajaista?
– ei nukuttanut yhtään (tai joitakin vähän)
– kuvasi hyvin filmimogulien ja elokuvien maailman ihmiskuvaa ja juonittelua
– rikkaat elää tavallaan, vaikka miten menisi, mikään ei tunnu miltään, vaikka nurkassa ruikuttaisi, tyhmiä kakkavitsejä vaan lauotaan ja terapiassa käydään
– maailma ympärillä on kreisi, näkyjäkin nähtiin
– piti otteessaan
– valheellinen, hajanainen, ei juonellista sisältöä, liikaa tavaraa
– elokuvamaailman ja sukurutsan yhteys omituinen, miten liittyy yhteen, tuottaako molemmat skitsofreniaa
– ärsyttää tämmöiset järjettömät jutut, joista joku vielä maksaa, että pääsee katsomaan
– myötähäpeää, tunsin olevani petetty hölmö
– Herra Jumala, mitä sekoilua, kauhea
Viisaat arvostelevat
Kaiken nyt nähneenä ajattelin varoittaa teitä. älkää menkö katsomaan! Mutta sittenkin tulen uteliaaksi. Miksi tällainen on tehty? Mitä ajetaan takaa? Tämä on jotain kuin Sodoma ja Gomorra. Finnkinon nettisivuilla tälle filmille on annettu 3 tähteä. Me annoimme 2,1. Mitä sanovat filmilehtien arvostelijagurut? Mitä ohjaaja sanoo? Ovatko näyttelijät onnellisia?
”Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät.” Tuon filmin jälkeen tämäkään ei tunnu liian pateettiselta.
Filmi esitettiin Cannesissa tämän vuoden toukokuussa. Lähinnä Julianne Moore (vanheneva nainen) on saanut osastaan palkintoja parhaana näyttelijättärenä.
Ohjaa David Cronenberg sanoo näin: Se ei ole ”menevä” filmi. Filmi on hyvin pureva ja satiirinen. Sitä oli vaikea tehdä, yritin sitä viisi vuotta sitten, mutta ei tullut mitään, enkä ollut varma tuleeko siitä nytkään mitään. Se on tavallaan satiiri Hollywoodista. Samaan aikaan kun se on satiirinen, se on voimakas, tunteellinen, näkemyksellinen ja huvittava. Se on absurdi komedia viihdebisneksestä. Hollywood on maailma, joka on kuvottava ja viettelevä samaan aikaan, ja näiden kahden ominaisuuden yhdistelmä tekee sen niin voimakkaaksi. Päätähti Julie Moore sanoo näin: Se ei ole pelkästään kuuluisuuskulttuuria, se on myös kuuluisuuden jahtaamista hinnalla millä hyvänsä. Arvostelijat sanovat näin: DC: ”Tämä karmiva muotokuva Beverly Hills’in tyräyksistä on syvästi hullu, mutta sillä on juuri riittävästi häijyä purentaa.” RC: ”Kaikki tapahtuu lääkkeillä aikaansaadussa omassa hypertodellisuudessa, se ei ole niinkään vääntynyt unelma, joka liittyy show bisnekseen, kuin se on sähisevä, vääntelehtivä ja herättävä painajaisuni Hollywoodista. Cronenberg on tehnyt filmin jota et halua nähdä – sitten nähdä, ja taas olla näkemättä.” OL: ”Filmissä ryvetään sairaan huvittavasti skandaalinomaisessa show bisneksen perseestä olevassa suuntauksessa.” PB: ”Kova ja äärimmäisen kauhea filmi nyky-Hollywoodista – positiivisesti kokeellinen sadismissaan ja kuitenkin halveksittava.”
Tässä mennään. Klikkaa traileria.
