Management by Perkele - ruoskalla menestykseen!
Olin nyt sitten viisastumassa Metropoliseuran tilaisuudessa. Sain osallistua vaikka en kuulu seuraan. Paikalla oli mm. Jussi-Pekka Alanen. Häntä olin siteerannut edellisessä blogissani. Hän julisti aikanaan johtajuuden puutetta metropoliasioita käsiteltäessä. Näin hän sanoi: ”Metropoliuudistus tarvitsee vahvaa poliittista tahtoa ja johtoa.” Hän kysyy: ”Missä kaikki johtajat piileksivät?” Suomen Tasavallan hallitusta on myös syytetty johtajuuden puutteesta. Pääministeri on esittänyt konsensusta purettavaksi. Konsensus on hänen mukaansa syy päättämättömyyteen. Ei ilmeisestikään ole olemassa hyviä kompromisseja. Eikä myöskään pystyviä johtajia. Näin sanovat. Kyselenpä hieman johtajuuden perään.
Whiplash on nyt hyvin korkealle arvostettu elokuva. Suomalaiset elokuva-arvostelijat takovat neljää ja viittä tähteä. Meidän elokuvakerhomme takoi arvosanaksi lähes nelosen. Se oli ennätysmäistä. Filmin luulisi olevan suomalaisille mieluisa, sillä siinä sovelletaan suomalaiseksi miellettyä johtamistapaa Management by Perkele.
Johtajuutta oppimassa
Hyväksi sattumaksi olinkin juuri edellisenä iltana käynyt elokuvakerhon kanssa katsomassa elokuvaa nimeltä Whiplash. Filmi ohjaaja on Damien Chazelle. Se kertoo johtamisesta jazzin vahvasti höystämänä. Filmiä on sanottu sadistiseksi. Kukaan ei ole kuitenkaan puhunut kiusaamisesta. Filmissä musiikkiopiston pyöveliltä näyttävä opettaja havaitsee nuoren rumpalin lahjakkuuden. Hän päättää panna nuoren miehen lahjakkuuden kehitysuralle ruoskan iskuin. Johtamistapa muistuttaa suomalaista, kansainvälisesti tunnettua johtamistapaa, Management by Perkele.
Trailerista hieman esimakua, siis klikkaa:
Whiplash TRAILER 1 (2014) - J.K. Simmons, Miles Teller Movie HD
Filmi ja sen päänäyttelijät on nimetty palkintoehdokkaiksi useilla filmialan forumeilla. Jotkut ovat kritisoineet filmiä siinä tarjoillusta filosofiasta: raivokas harjoittelu tekee mestarin. Meidän elokuvakerhossamme filmi sai ennätyspisteet. Arvosanaksi tuli äänestyksessä 3,8/5.
Otteita arvostelusta huonosta hyvään: - nukuin tai siis lepäsin, antoi ihmisen levätä, - tarina ei ole totta, ei ihmistä voi ruoskimalla valmentaa = väärä message, - oli vähän liian kovat ennakko-odotukset ja tuntui sen vuoksi vähän ohuelta, yhden asian jutulta, - tuolla koutsauksella syntyy murhanhimoisia muusikoita, - paljonko voi stressata, että suoritus vielä paranee, missä katkeaa, - eikö kannustamalla pääsisi parempaan?, - ei ohut vaan paksu, kuvaus nykyisen suomalaisen työelämän, varsinkin mediamaailman muutostilasta ja johtamisen osaamattomuudesta, - oli niin intensiivinen, että annoin eka kertaa viitosen, - kouluttaja sadistinen, vaikka pyrkikin hyvään tulokseen, löytämään huiput ja vaatimaan heiltä täydellistä suoritusta, harjoitusta ja harjoitusta, ei saa luovuttaa, - mielimusiikki jazz, lempisoitin rummut, paras jazzkappale Caravan = ei voi antaa kuin vitosen, - hyvä elokuvana, hyvät näyttelijät, hyvä musiikki, intensiivinen toteutus; eri asia sitten onko tuollainen rääkkikoutsaus oikein?
Johtopäätös: näin hyvän arvostelun jälkeen filmiä voi todella suositella. Hyvät ystävät – se on nyt leffareissu!
MbP johtamistyylinä
Elina Martikka kirjoittaa säteilyturvakeskuksen Alara-lehden pääkirjoituksessa vuonna 2010:
”Jos joku ajattelee, että MbP-tyyli (Management by Perkele) olisi pelkkää käskyttämistä, niin ei se ole. Se kuvastaa suomalaista suoraviivaisuutta ja jämäkkyyttä. Siinä tuntuu sitoutuminen ja vastuullisuus. Kaikista asioista ei voi keskustella loputtomiin, jotta jokainen loppujen lopuksi on tyytyväinen ”yhdessä tehtyyn päätökseen”. Täydellisessä konsensuksessa vastuukin on yhteinen − ja mitä olemmekaan oppineet jaetusta vastuusta.
Pauli Vuorio kirjoittaa Aamulehti - blogissa vuonna 2009: ”Kun Nokia aikoinaan valloitti Ruotsia, sikäläiset mediat kuvasivat Kari Kairamon ja muiden nokialaisten johtamistyyliä ilmaisulla management by perkele. Sanonta jäi elämään suomalaisiin medioihin ja bisnes-slangiin, irtaantuen alkuperäisestä yhteydestään. Ruotsalaiset talouslehdet käyttivät nimittäin ilmaisua positiivisessa mielessä. Itsetunnon voimistaminen ja porkkanan voima on parempaa kuin keppi ja nujertaminen. Ylläkuvatulla tavalla tulkittuna management by perkele -tyylillä on kuitenkin voimaa ja positiivinen vaikutus oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja oikealla tavalla tehtynä. Management by perkele on kuollut, mutta eläköön management by perkele. ”
Professori Eriksson on ollut aktiivisesti mukana Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa: Johtajuus, valta ja pelko. Hän näyttää epäilevän MbP - metodiikan voimaa johtamismenetelmänä hän epäili sen kampittavan erityisesti tietoyhteiskuntaa. Minusta tuo koko pelko-käsitteen pyöritys tuntuu hieman oudolta. Onko todella pelolla johtamista? Ehkä tuohon klikkaamalla viisastuu: http://aikalainen.uta.fi/2009/06/30/pelko-syo-tyoyhteisoa/
Vähemmistökansan oikeudet uhattuina by Linus
Kun tätä johtamista ja puuttuvia johtajia haikailin, törmäsinkin suomalaisen innovaation suurmestariin, eli Linus Torvaldsiin. Tai en kyllä häneen fyysisesti, vaan hänen vuoden 2013 sähköpostikeskusteluunsa aiheesta ”Management by Perkele”. Linus näyttää olevan tuon johtamistavan vankkumaton kannattaja. Olenkin tähän näytteeksi laittanut hieman otteita tuosta kiivaasta keskustelusta. Siinä aluksi Linus antaa huutia ohjelmakehittäjille ja sitten Sarah antaa huutia Linukselle loukkaavasta käytöksestä ja tähän Linus vastaa vaatien Sarahia kunnioittamaan suomalaista vähemmistökansaa.
Sarah Sharp hyökkää Linuksen kielenkäyttöä vastaan. Hän ilmoittaa lakkaavansa olemasta kiltti tyttö. Linus puolustelee kielenkäyttöään ja vetoaa suomalaiseen kulttuuriin. Hän myös käskee googlettamaan: ”Management by Perkele”.
Linuksen viesti ohjelman kehittelijöille alkaa näin: ”What the F*CK, guys? There aren't enough swear-words in the English language, so now I'll have to call you perkeleen vittupää just to express my disgust and frustration with this crap.”
Sarah kirjoittaa: “Olen vakavissani. Linus, olet yksi pahimmista loukkaajista ja ärsyttäjistä. Väheksyt ihmisiä puheissasi ja revit julkisesti hajalle heidän tunteensa.”
Linus vastaa: ”Niin teenkin. Ja teen sen osaksi (enimmäkseen) siksi, että olen se mikä olen ja osaksi siksi, että rehellisesti sanoen inhoan olla hienosteleva tai ”kiva”. Linus selittelee suomalaisuutta: ”Sarah, ensiksikään minulla ei ole käytettävissä monia johtamisen työkaluja. Toiseksi en usko tarpeeseen olla kohtelias tai poliittisesti korrekti. Please, ole suvaitsevainen myös minun kulttuuriani kohtaan. Haluatko todella loukata vähemmistöä? Suomalaiset ovat todella vähemmistö, verrattuna melkein mihin maahan tahansa. Jos haluat puhua kulttuurisesta hienotunteisuudesta, niin jatketaan. Mutta minun kulttuuriini sisältyy kiroilu. Minusta sinun pitäisi havaita, ettei sinun moralisointisi (high horse) ole kovinkaan korkealla tasolla.
Linus Torvalds pitää internetin kautta kommunikointia luonteeltaan kaikkea muuta kuin hienovaraisena; "On the internet, nobody can hear you being subtle, and I mean it. And because it's damn hard to read people over email, I think you need to be *more* honest and *more* open over email. I'm generally nicer in person. Not always.”
Linus Torvalds pitää internetin kautta kommunikointia luonteeltaan kaikkea muuta kuin hienovaraisena; "On the internet, nobody can hear you being subtle, and I mean it. And because it's damn hard to read people over email, I think you need to be *more* honest and *more* open over email. I'm generally nicer in person. Not always.”
Linus Torvalds Guided Tour of His Home Office
”Oma poika” Pekka korostaa tietämättömyyden hallintaa
Muistan kun ”oma poikani” Pekka Kettunen puhui aikanaan silliparvijohtamisesta. Asia kai liittyi enimmäkseen ryhmätyöhön. Silliparvi kuulemma kääntyy nopeammin kuin valas. Enpä tiedä. Olisi ehkä paha jos olisimme silliparvia. Seuraisimme aina johtajaa. Sehän tarkoittaisi, ettei luova dialogi ole mitään. Kunhan pysytään yhdessä ja samanmielisinä. Tällaista johtamista juuri Hitler harjoitti – ja onnistui kammottavalla tavalla. Mekin olimme parvessa mukana. Samaan pyrkii pieni mies itäisiltä mailta.
Löytääkseni jotain Pekan sanomaa ryhdyin penkomaan nettiä ja sieltä löytyikin Pekan kolumniinsa kirjoittamaa. Jotain joka oli kiinnostavaa. Keskisuomalaisen kolumnissa vuonna 2001 Pekka kirjoittaa tietämättömyydestä strategiseen johtamiseen liittyen. Kolumnin nimi on: ”Murrosjohtajuus ja tietämättömyyden hallinta.” Näin hän kirjoittaa, pistääkö omiaan, vai jostainko nappaa? En tiedä, mutta hyvältä kuulostaa.
”Maailma ja elämän ongelmat ovat tulleet monisäikeisiksi. Siksi menestyksekkäät organisaatiot on järjestettävä niin, että ne oppivat tietämyksen rinnalla hallitsemaan tietämättömyyttä. Pyörteisessä maailmassa ja uutta luovassa tilanteessa tarvitaan aavistuksia, intuitiota, arvailua, tapailua ja luovuutta. Asioihin vaikuttavat muuttujat joudutaan määrittelemään uudelleen ja sanomatta jääneitä oletuksia on opittava kyseenalaistamaan. Näissä tilanteissa tarvitaan tietämättömyyden hallintaa, johon vanhakantainen organisointi ei sovellu.”
Pekan muotokuva paljastettiin Jyväskylässä syyskuussa 2011. Joku oli kysynyt taiteilija Juhani Petäjäniemeltä, mitä merkitsee maalauksen yläkulmassa oleva kirkkaan keltainen alue. Kaupunginjohtaja Andersson vastasi taiteilijan puolesta: ”Valoa ja varjoa. Kontrastia.” Hieno kuva!
Pekka sanoo ja lainaa viisauksia: ”Löyhästi toisiinsa kytkeytyvät organisaatiot voivat joskus olla tehottomia, mutta niiden kiistaton vahvuus on joustavuus. Murrosjohtajuutta pohtiessaan Wallin ja Ramirez korostavat, että joustava organisaatio arvostaa improvisointia enemmän kuin ennusteita, kiinnittää enemmän huomiota mahdollisuuksiin kuin rajoituksiin, keksii ratkaisuja mieluummin kuin lainaa niitä, kannattaa tilapäisyyttä enemmän kuin pysyvyyttä, arvostaa väittelyä enemmän kuin hiljaisuutta, rohkaisee epäilemään mieluummin kuin poistamaan epäilyjä, tekee jatkuvasti kokeiluja mieluummin kuin etsii lopullisia ratkaisuja ja hakee ristiriitoja sen sijaan, että pyrkisi hautaamaan niitä.”
Lopuksi tuli takapotku
Elokuvakerhon tilaisuudessa joku heitti herjan. Hän sanoi minun käyttäneen johtamisessa samaa menetelmää kuin filmin sadistiseksi väitetty orkesterinjohtaja. Kysyin Liisalta mitä hän tuosta ajatteli? ”No, totta se on!” Mutta ehkä se johtui innostuksesta, ei suinkaan johtamisesta tai tietoisesta metodista. Vai mitä Harri Leppänen kirjoittikaan toukokuussa vuonna 1978 Tripolissa: ”Ajattelin kuinka ajattelin, että näinhän siinä sitten käypi. Että rahat loppuvat innostuksen keskellä kesken. Ja että tappiota tulee. Kaikki johtuu siitä, ja vain siitä, ettei Pentti Murole osaa kontrolloida Pentti Muroletta. Ihmistä eteenpäin kuljettava voima on samalla hänelle raskas taakka. Sinun taakkasi on Sinun innostuksesi. Se että innostut lupaamaan ja tavoittelemaan enemmän kuin itse asiassa on rahkeita. Ja siitä tulee tappiota. Ja usein kelvokasta työtä, ideoita enemmän kuin ehditään ja kyetään toteuttamaan. Hyvä veli, koetapa taakkasi kantaa. Minä yritän omaani.”
Olin nyt sitten viisastumassa Metropoliseuran tilaisuudessa. Sain osallistua vaikka en kuulu seuraan. Paikalla oli mm. Jussi-Pekka Alanen. Häntä olin siteerannut edellisessä blogissani. Hän julisti aikanaan johtajuuden puutetta metropoliasioita käsiteltäessä. Näin hän sanoi: ”Metropoliuudistus tarvitsee vahvaa poliittista tahtoa ja johtoa.” Hän kysyy: ”Missä kaikki johtajat piileksivät?” Suomen Tasavallan hallitusta on myös syytetty johtajuuden puutteesta. Pääministeri on esittänyt konsensusta purettavaksi. Konsensus on hänen mukaansa syy päättämättömyyteen. Ei ilmeisestikään ole olemassa hyviä kompromisseja. Eikä myöskään pystyviä johtajia. Näin sanovat. Kyselenpä hieman johtajuuden perään.
Whiplash on nyt hyvin korkealle arvostettu elokuva. Suomalaiset elokuva-arvostelijat takovat neljää ja viittä tähteä. Meidän elokuvakerhomme takoi arvosanaksi lähes nelosen. Se oli ennätysmäistä. Filmin luulisi olevan suomalaisille mieluisa, sillä siinä sovelletaan suomalaiseksi miellettyä johtamistapaa Management by Perkele.
Johtajuutta oppimassa
Hyväksi sattumaksi olinkin juuri edellisenä iltana käynyt elokuvakerhon kanssa katsomassa elokuvaa nimeltä Whiplash. Filmi ohjaaja on Damien Chazelle. Se kertoo johtamisesta jazzin vahvasti höystämänä. Filmiä on sanottu sadistiseksi. Kukaan ei ole kuitenkaan puhunut kiusaamisesta. Filmissä musiikkiopiston pyöveliltä näyttävä opettaja havaitsee nuoren rumpalin lahjakkuuden. Hän päättää panna nuoren miehen lahjakkuuden kehitysuralle ruoskan iskuin. Johtamistapa muistuttaa suomalaista, kansainvälisesti tunnettua johtamistapaa, Management by Perkele.
Trailerista hieman esimakua, siis klikkaa:
Whiplash TRAILER 1 (2014) – J.K. Simmons, Miles Teller Movie HD
Filmi ja sen päänäyttelijät on nimetty palkintoehdokkaiksi useilla filmialan forumeilla. Jotkut ovat kritisoineet filmiä siinä tarjoillusta filosofiasta: raivokas harjoittelu tekee mestarin. Meidän elokuvakerhossamme filmi sai ennätyspisteet. Arvosanaksi tuli äänestyksessä 3,8/5.
Otteita arvostelusta huonosta hyvään: – nukuin tai siis lepäsin, antoi ihmisen levätä, – tarina ei ole totta, ei ihmistä voi ruoskimalla valmentaa = väärä message, – oli vähän liian kovat ennakko-odotukset ja tuntui sen vuoksi vähän ohuelta, yhden asian jutulta, – tuolla koutsauksella syntyy murhanhimoisia muusikoita, – paljonko voi stressata, että suoritus vielä paranee, missä katkeaa, – eikö kannustamalla pääsisi parempaan?, – ei ohut vaan paksu, kuvaus nykyisen suomalaisen työelämän, varsinkin mediamaailman muutostilasta ja johtamisen osaamattomuudesta, – oli niin intensiivinen, että annoin eka kertaa viitosen, – kouluttaja sadistinen, vaikka pyrkikin hyvään tulokseen, löytämään huiput ja vaatimaan heiltä täydellistä suoritusta, harjoitusta ja harjoitusta, ei saa luovuttaa, – mielimusiikki jazz, lempisoitin rummut, paras jazzkappale Caravan = ei voi antaa kuin vitosen, – hyvä elokuvana, hyvät näyttelijät, hyvä musiikki, intensiivinen toteutus; eri asia sitten onko tuollainen rääkkikoutsaus oikein?
Johtopäätös: näin hyvän arvostelun jälkeen filmiä voi todella suositella. Hyvät ystävät – se on nyt leffareissu!
MbP johtamistyylinä
Elina Martikka kirjoittaa säteilyturvakeskuksen Alara-lehden pääkirjoituksessa vuonna 2010:
”Jos joku ajattelee, että MbP-tyyli (Management by Perkele) olisi pelkkää käskyttämistä, niin ei se ole. Se kuvastaa suomalaista suoraviivaisuutta ja jämäkkyyttä. Siinä tuntuu sitoutuminen ja vastuullisuus. Kaikista asioista ei voi keskustella loputtomiin, jotta jokainen loppujen lopuksi on tyytyväinen ”yhdessä tehtyyn päätökseen”. Täydellisessä konsensuksessa vastuukin on yhteinen − ja mitä olemmekaan oppineet jaetusta vastuusta.
Pauli Vuorio kirjoittaa Aamulehti – blogissa vuonna 2009: ”Kun Nokia aikoinaan valloitti Ruotsia, sikäläiset mediat kuvasivat Kari Kairamon ja muiden nokialaisten johtamistyyliä ilmaisulla management by perkele. Sanonta jäi elämään suomalaisiin medioihin ja bisnes-slangiin, irtaantuen alkuperäisestä yhteydestään. Ruotsalaiset talouslehdet käyttivät nimittäin ilmaisua positiivisessa mielessä. Itsetunnon voimistaminen ja porkkanan voima on parempaa kuin keppi ja nujertaminen. Ylläkuvatulla tavalla tulkittuna management by perkele -tyylillä on kuitenkin voimaa ja positiivinen vaikutus oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja oikealla tavalla tehtynä. Management by perkele on kuollut, mutta eläköön management by perkele. ”
Professori Eriksson on ollut aktiivisesti mukana Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa: Johtajuus, valta ja pelko. Hän näyttää epäilevän MbP – metodiikan voimaa johtamismenetelmänä hän epäili sen kampittavan erityisesti tietoyhteiskuntaa. Minusta tuo koko pelko-käsitteen pyöritys tuntuu hieman oudolta. Onko todella pelolla johtamista? Ehkä tuohon klikkaamalla viisastuu: http://aikalainen.uta.fi/2009/06/30/pelko-syo-tyoyhteisoa/
Vähemmistökansan oikeudet uhattuina by Linus
Kun tätä johtamista ja puuttuvia johtajia haikailin, törmäsinkin suomalaisen innovaation suurmestariin, eli Linus Torvaldsiin. Tai en kyllä häneen fyysisesti, vaan hänen vuoden 2013 sähköpostikeskusteluunsa aiheesta ”Management by Perkele”. Linus näyttää olevan tuon johtamistavan vankkumaton kannattaja. Olenkin tähän näytteeksi laittanut hieman otteita tuosta kiivaasta keskustelusta. Siinä aluksi Linus antaa huutia ohjelmakehittäjille ja sitten Sarah antaa huutia Linukselle loukkaavasta käytöksestä ja tähän Linus vastaa vaatien Sarahia kunnioittamaan suomalaista vähemmistökansaa.
Sarah Sharp hyökkää Linuksen kielenkäyttöä vastaan. Hän ilmoittaa lakkaavansa olemasta kiltti tyttö. Linus puolustelee kielenkäyttöään ja vetoaa suomalaiseen kulttuuriin. Hän myös käskee googlettamaan: ”Management by Perkele”.
Linuksen viesti ohjelman kehittelijöille alkaa näin: ”What the F*CK, guys? There aren’t enough swear-words in the English language, so now I’ll have to call you perkeleen vittupää just to express my disgust and frustration with this crap.”
Sarah kirjoittaa: “Olen vakavissani. Linus, olet yksi pahimmista loukkaajista ja ärsyttäjistä. Väheksyt ihmisiä puheissasi ja revit julkisesti hajalle heidän tunteensa.”
Linus vastaa: ”Niin teenkin. Ja teen sen osaksi (enimmäkseen) siksi, että olen se mikä olen ja osaksi siksi, että rehellisesti sanoen inhoan olla hienosteleva tai ”kiva”. Linus selittelee suomalaisuutta: ”Sarah, ensiksikään minulla ei ole käytettävissä monia johtamisen työkaluja. Toiseksi en usko tarpeeseen olla kohtelias tai poliittisesti korrekti. Please, ole suvaitsevainen myös minun kulttuuriani kohtaan. Haluatko todella loukata vähemmistöä? Suomalaiset ovat todella vähemmistö, verrattuna melkein mihin maahan tahansa. Jos haluat puhua kulttuurisesta hienotunteisuudesta, niin jatketaan. Mutta minun kulttuuriini sisältyy kiroilu. Minusta sinun pitäisi havaita, ettei sinun moralisointisi (high horse) ole kovinkaan korkealla tasolla.
Linus Torvalds pitää internetin kautta kommunikointia luonteeltaan kaikkea muuta kuin hienovaraisena; ”On the internet, nobody can hear you being subtle, and I mean it. And because it’s damn hard to read people over email, I think you need to be *more* honest and *more* open over email. I’m generally nicer in person. Not always.”
Linus Torvalds Guided Tour of His Home Office
”Oma poika” Pekka korostaa tietämättömyyden hallintaa
Muistan kun ”oma poikani” Pekka Kettunen puhui aikanaan silliparvijohtamisesta. Asia kai liittyi enimmäkseen ryhmätyöhön. Silliparvi kuulemma kääntyy nopeammin kuin valas. Enpä tiedä. Olisi ehkä paha jos olisimme silliparvia. Seuraisimme aina johtajaa. Sehän tarkoittaisi, ettei luova dialogi ole mitään. Kunhan pysytään yhdessä ja samanmielisinä. Tällaista johtamista juuri Hitler harjoitti – ja onnistui kammottavalla tavalla. Mekin olimme parvessa mukana. Samaan pyrkii pieni mies itäisiltä mailta.
Löytääkseni jotain Pekan sanomaa ryhdyin penkomaan nettiä ja sieltä löytyikin Pekan kolumniinsa kirjoittamaa. Jotain joka oli kiinnostavaa. Keskisuomalaisen kolumnissa vuonna 2001 Pekka kirjoittaa tietämättömyydestä strategiseen johtamiseen liittyen. Kolumnin nimi on: ”Murrosjohtajuus ja tietämättömyyden hallinta.” Näin hän kirjoittaa, pistääkö omiaan, vai jostainko nappaa? En tiedä, mutta hyvältä kuulostaa.
”Maailma ja elämän ongelmat ovat tulleet monisäikeisiksi. Siksi menestyksekkäät organisaatiot on järjestettävä niin, että ne oppivat tietämyksen rinnalla hallitsemaan tietämättömyyttä. Pyörteisessä maailmassa ja uutta luovassa tilanteessa tarvitaan aavistuksia, intuitiota, arvailua, tapailua ja luovuutta. Asioihin vaikuttavat muuttujat joudutaan määrittelemään uudelleen ja sanomatta jääneitä oletuksia on opittava kyseenalaistamaan. Näissä tilanteissa tarvitaan tietämättömyyden hallintaa, johon vanhakantainen organisointi ei sovellu.”
Pekan muotokuva paljastettiin Jyväskylässä syyskuussa 2011. Joku oli kysynyt taiteilija Juhani Petäjäniemeltä, mitä merkitsee maalauksen yläkulmassa oleva kirkkaan keltainen alue. Kaupunginjohtaja Andersson vastasi taiteilijan puolesta: ”Valoa ja varjoa. Kontrastia.” Hieno kuva!
Pekka sanoo ja lainaa viisauksia: ”Löyhästi toisiinsa kytkeytyvät organisaatiot voivat joskus olla tehottomia, mutta niiden kiistaton vahvuus on joustavuus. Murrosjohtajuutta pohtiessaan Wallin ja Ramirez korostavat, että joustava organisaatio arvostaa improvisointia enemmän kuin ennusteita, kiinnittää enemmän huomiota mahdollisuuksiin kuin rajoituksiin, keksii ratkaisuja mieluummin kuin lainaa niitä, kannattaa tilapäisyyttä enemmän kuin pysyvyyttä, arvostaa väittelyä enemmän kuin hiljaisuutta, rohkaisee epäilemään mieluummin kuin poistamaan epäilyjä, tekee jatkuvasti kokeiluja mieluummin kuin etsii lopullisia ratkaisuja ja hakee ristiriitoja sen sijaan, että pyrkisi hautaamaan niitä.”
Lopuksi tuli takapotku
Elokuvakerhon tilaisuudessa joku heitti herjan. Hän sanoi minun käyttäneen johtamisessa samaa menetelmää kuin filmin sadistiseksi väitetty orkesterinjohtaja. Kysyin Liisalta mitä hän tuosta ajatteli? ”No, totta se on!” Mutta ehkä se johtui innostuksesta, ei suinkaan johtamisesta tai tietoisesta metodista. Vai mitä Harri Leppänen kirjoittikaan toukokuussa vuonna 1978 Tripolissa: ”Ajattelin kuinka ajattelin, että näinhän siinä sitten käypi. Että rahat loppuvat innostuksen keskellä kesken. Ja että tappiota tulee. Kaikki johtuu siitä, ja vain siitä, ettei Pentti Murole osaa kontrolloida Pentti Muroletta. Ihmistä eteenpäin kuljettava voima on samalla hänelle raskas taakka. Sinun taakkasi on Sinun innostuksesi. Se että innostut lupaamaan ja tavoittelemaan enemmän kuin itse asiassa on rahkeita. Ja siitä tulee tappiota. Ja usein kelvokasta työtä, ideoita enemmän kuin ehditään ja kyetään toteuttamaan. Hyvä veli, koetapa taakkasi kantaa. Minä yritän omaani.”
