Metroliikenne oli keskeytettävä, sillä paloturvallisuuteen liittyviä työvaiheita tehtiin laajasti myös tunneleissa ja radan päällä. Laiturialueella tehdään alakattoon ja sähkötöihin sekä radan puolella savuotsaan liittyviä työvaiheita. (Kuva Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy)

Maanantaista 2.9. alkaen metro kulkee taas keskustan läpi normaalein vuorovälein linjoilla Kivenlahti–Vuosaari ja Tapiola–Kontula, Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne tiedottaa. Vuoroväli välillä Tapiola–Itäkeskus on taas tiheimmillään kolme minuuttia. Mellunmäen asema avautuu maanantaina 9.9., jolloin metroliikenteen poikkeukset ovat tältä vuodelta ohi.

– Helsingin keskustan metroliikenteen katkaissut remontti Rautatientorin metroasemalla on edennyt aikataulussa, ja metroliikenne asemalla jatkuu suunnitelmien mukaisesti. Liikenteen poikkeusjärjestelyitä on suunniteltu HSL:n kanssa yli vuoden ajan, ja nyt myös nämä poikkeusjärjestelyt voidaan purkaa, kertoo omaisuudenhallintayksikön johtaja Antti Nousiainen Kaupunkiliikenteeltä.

– On ilo toivottaa matkustajat taas maanantaista alkaen takaisin myös vilkkaimmalle asemallemme Rautatientorille, sanoo HSL:n Liikenne-tulosalueen johtaja Johanna Wallin.

Rautatientorin metroasemalla jatkuvat paloturvallisuustyöt eivät vaikuta enää metroliikenteeseen, vaan metro pääsee liikennöimään normaalisti. Työt näkyvät matkustajille siten, että laiturialueen keskiosa on poissa matkustajien käytöstä.

HSL on tutkinut myös matkustajien tyytyväisyyttä kesän liikenteen poikkeusjärjestelyihin koko kesän ajan avoinna olleella sähköisellä kyselyllä. Noin 90 prosenttia matkustajista kokee saaneensa riittävästi tietoa poikkeusjärjestelyistä, ja noin 84 prosenttia matkustajista kokee ymmärtävänsä, miksi poikkeusjärjestelyt ovat tarpeellisia. Tunnusluvut ovat kehittyneet kesän aikana positiiviseen suuntaan.

Avajaispäivänä 2.9. HSL ja Kaupunkiliikenne ovat vastaanottamassa matkustajia Kompassitasolla noin klo 7–9.30. Myös osassa metroaseman liiketiloja on avajaispäivänä ja -viikkona matkustajille tarjouksia. 

Rautatientorin metroasemalla parannettu paloturvallisuutta

Rautatientorin metroasema on ollut suljettuna 3.6.2024 lähtien aseman paloturvallisuuden parantamistöiden takia. Toimenpiteillä on erotettu metron laituritaso omaksi savunpoistoalueeksi. Kesän aikana asemalla on tehty töitä laiturialueella, liukuportaissa, metroradalla ja tunneleissa. Töitä on tehty yötä päivää ja viikonloppuisin, jotta liikennöintikatkoa vaatineet työt saatiin valmiiksi kolmessa kuukaudessa.

Savuovea varten tunnelissa louhitaan kalliota kiilaamalla. (Kuva Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy)

 

Laituritason savunpoistoalue on toteutettu liukuportaiden alapäähän asennetuilla, etäohjauksella sulkeutuvin savusulkuovin sekä savunpoistokanavin. Tunneleissa on myös savuovet, jotka estävät savun etenemisen viereisille asemille. 

Asemalle laiturin reunan yläpuolelle on rakennettu savuotsa, joka ohjaa savua kohti tunneleiden savunpoistokanavia. Savuotsaan asennetaan vielä opastenauhat. Samanlaiset opastenauhat ovat jo nyt käytössä Lauttasaaren ja Kivenlahden välisillä asemilla.

Asemalla on asennettu myös koko metrolaiturialueen kattava sprinklerisammutusjärjestelmä sekä parannettu valaistusta ja akustiikkaa uusimalla liukuportaiden ja laiturialueen alakattoalueita. Metron tunneleissa ja rata-alueella on uudet savuovet. Savuovilla erotetaan metrotunnelit ja laiturialue toisistaan savunpoistotilanteessa.

Savusulkuovien ja laiturialueen kattoon kiinnitettyjen rakenteiden asentaminen on edellyttänyt monien työvaiheiden suorittamista rata-alueen päällä, minkä vuoksi liikenteen katkaiseminen kokonaan kolmeksi kuukaudeksi oli välttämätöntä. 

Tunnelissa on käynnissä savuoven asennus. (Kuva Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy)

 

Kesän 2024 aikana metroliikenteen muutoksia on ollut myös metron Mellunmäen haaralla, jossa on mm. uusittu metron vaihteita ja metrosiltoja sekä aloitettu Kontulan metroaseman perusparannus. Kontulan työt jatkuvat vielä vuonna 2025 muun muassa läntisen sisäänkäynnin uusimisella.

Metron poikkeukset vuonna 2025

Metron työmaat jatkuvat myös ensi vuonna, jolloin merkittävimmät poikkeukset nähdään Itäkeskuksen ja Vuosaaren välisellä osuudella. Poikkeusten tarkat ajankohdat varmistuvat myöhemmin.

Turvaamme joukkoliikenteen toimivuuden myös ensi vuonna muun muassa korvaavalla bussiliikenteellä. Kerromme korvaavasta liikenteestä tarkemmin myöhemmin.

Vuonna 2025 korjataan Vartiolahden metrosiltaa. Samalla tehdään korjauksia myös Vuosaaren metroasemalla. Toukokuusta syyskuuhun metron Vuosaaren haaran pääteasema on Puotila.

Vartiolahden metrosillan peruskorjauksen yhteydessä korjataan sillan erikoistarkastuksissa todetut betonirakenteiden halkeamat ja kansilaatan vesivuodot. Sillan vedeneristys ja kuivatusjärjestelmät uusitaan. Korjaustyöt edellyttävät radan päällysrakenteiden purkamista, minkä vuoksi metron liikennöinti ei ole mahdollista. Silta on 28 vuotta vanha ja kyseessä on sillan ensimmäinen laajamittainen peruskorjaus.

Metron liikennekatko hyödynnetään tehokkaasti ajoittamalla Vuosaaren metroaseman laiturialueen korjaus ja liukuportaiden uusimistyöt samaan aikaan toteutettavaksi. Hankkeessa korjataan laiturialueen sulanapitojärjestelmä, uusitaan aseman vedeneristys sekä valaistusta ja muita teknisiä järjestelmiä. Asemalaiturin laatoitukseen asennetaan myös esteettömyysopastus.

Kesän aikana vaihdetaan myös metron vaihteita Itäkeskuksessa, minkä vuoksi metroon tulee joitakin poikkeusjärjestelyjä ja harvennettuja vuorovälejä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *