Energiamurros: Energiateollisuuden visiossa energiantuotannon päästöt painuvat negatiivisiksi 2030-luvulla
Aurinkovoiman lisääntyvä käyttö on yksi puhtaamman energiantuotannon painopisteistä (Kuva Daniel Larsson)
Energiateollisuuden tulevaisuudennäkymässä on tapahtunut selkeä muutos neljän vuoden takaiseen vähähiilitiekarttaan nähden. Puhtaan energian investointien jatko näyttää niin vahvalta, että hiilineutraaliutta seuraa hiilinegatiivisuus sähkön ja kaukolämmön tuotannossa jo 2030-luvulla, Energiateollisuus tiedottaa. Päästöjen painaminen pakkasen puolelle perustuu ensin fossiilipolttoaineista luopumiseen ja sitten hiilidioksidin talteenottoon bio- ja jätepolttoaineiden käytöstä.
– Suomen energiasektorin ilmastopäästöt poistuvat, ja toimintamme voi jopa vähentää hiilidioksidia ilmakehästä. On kaikki edellytykset luoda energiamurroksesta kasvun ja kilpailukyvyn tekijä Suomelle, jos osaamme pitää investointiympäristöstä huolta. Voimme hyötyä puhtaasta energiasta myös siksi, että Euroopassa ja maailmalla ilmastotyö on vielä varsin kesken, sanoo Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.
Energiateollisuuden ilmastotiekartassa ja visiossa menestyvän Suomen energiatulevaisuudesta vuoteen 2040 käydään läpi kaksi vaihtoehtoista kehityskulkua. Ensimmäisessä Suomi täyttää kansainväliset ilmastovelvoitteensa ja EU:ssa asetetut energiatavoitteet, mutta ei pääse kiinni suurimpiin kasvumahdollisuuksiin. Toisessa tulevaisuusvaihtoehdossa Suomi tarttuu vahvaan kasvu-uraan, hyödyntää puhtaan sähkön ja siitä tuotetun vedyn mahdollisuuksia vientiteollisuuden kasvattamisessa, samalla huolehtien ilmastopäästöistä ja luonnon monimuotoisuudesta.
– Kasvun edellytykset luodaan lähiaikojen poliittisilla linjauksilla, niin kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa, teollisuusstrategiassa kuin alkavan EU-vaalikauden työohjelmassa. Energiaintensiivisen teollisuuden toimintaympäristön kilpailukykyisyyden varmistamiseksi tarvitsemme jatkossakin monipuolista puhdasta sähköntuotantoa, joustoja ja energiaverkkojen vahvistamista, Energiateollisuuden johtaja Joona Turtiainen linjaa.
Energiateollisuuden visiossa tulevaisuus rakentuu erityisesti tuuli-, aurinko- ja ydinvoiman kasvulle, lämmön talteenotolle, vety- ja sähköverkoille, asiakkaan hyvälle asemalle energiamarkkinoilla sekä talteen otetun hiilidioksidin käytölle raaka-aineena.
Toimialojen vähähiilitiekartat esiteltiin yhteisesti työ- ja elinkeinoministeriön tilaisuudessa torstaina 6.6.2024.