Vastuuttomuusraportti etsii keinoja parantaa rakentamisen vastuullisuutta. (Kuva Ylva)

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistama Ylva on julkaissut historiansa ensimmäisen vastuuttomuusraportin. Kyseessä on kooste siitä, mikä kaikki yritysten vastuullisuustyössä epäonnistui tai tuotti haasteita vuonna 2023.

Maailman tilaa aidosti parantava vastuullisuustyö myös. kuntia koskettavalla kiinteistöalalla vaatii erityisosaamista ja on monilla tavoin riippuvaista yritysten välisestä yhteistyöstä. Välillä vastuullisuustavoitteet ovat jopa keskenään ristiriidassa.

– Vaikka kaikki toimialojemme yritykset kohtaavat samoja ongelmia, niistä ei juuri puhuta. Haluamme ulostulollamme nostaa keskusteluun ilmiöitä, jotka vaikeuttavat vastuullisen liiketoiminnan edistämistä. Uskomme, että rehellinen puhe siitä, missä emme ole vielä onnistuneet, kirittää toimialojamme muutokseen paremmin ja nopeammin kuin ongelmien lakaiseminen maton alle, sanoo Ylvan Chief Impact Leader Eelis Rytkönen

Kiinteistö- ja rakennusalalla vastuullisuutta vasta harjoitellaan

Vastuuttomuusraportissa Ylva kertoo muun muassa raaka-aineiden alkuperän jäljittämiseen ja hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseen liittyvistä käytännön haasteista. Rytkösen mukaan moni kiinteistö- ja rakennusalan yritys vasta harjoittelee vastuullisempia käytäntöjä.

– Esimerkiksi rakennusmateriaalien raaka-aineiden alkuperän ilmoittaminen asiakkaalle on monelle toimijalle vielä täysin uutta, eikä työhön ole prosesseja tai resursseja. Markkinoilta on myös haastavaa löytää vastuullisia materiaaleja. Joskus vastuullisina markkinoitujen vaihtoehtojen pienempi hiilijalanjälki perustuu pelkkään kompensointiin itse tuotteen ollessa ihan samaa tavaraa kuin standardivaihtoehdot, Rytkönen pohtii.

Jos haasteista ei puhuta, mikään ei koskaan muutu

Yhteiskunnalta ja asiakkailta tuleva paine positiivisiin vastuullisuusuutisiin on kova. Yritykset viestivätkin yleensä mieluiten siitä, missä ne ovat onnistuneet. Jos työn laajuutta tai vaikutuksia ei aseteta kontekstiin, vastaanottajalle voi jäädä virheellinen kuva tekojen todellisesta merkityksestä. Samalla viherpesun erottaminen oikeista vastuullisuusteoista vaikeutuu.

– On hienoa, että vastuullisuustyön saavutuksista kerrotaan ulos matalalla kynnyksellä. Jos kukaan ei koskaan puhu työhön liittyvistä käytännön haasteista, on vaarana, että vastuullisuustekemisen uskottavuus laskee – tai että nykymeno ei koskaan muutu, Rytkönen pohtii.

Vastuuttomuusraportti on julkaisunsa jälkeen herättänyt paljon keskustelua alalla.

– Monet ovat kiitelleet raporttiamme rohkeudesta ja alalla tiedossa olevien haasteiden tuomisesta julkisuuteen. Toivon, että keskustelunavaus johtaa kohdallamme myös konkreettisiin uusiin yhteistyökuvioihin vastuullisuustyön edistämiseksi, Rytkönen sanoo.

Lue koko vastuuttomuusraportti

Tutustu Ylvan vastuullisuusraportointiin ja -työhön

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *