Iris Huurne-Leppänen (vas.), Tual Khan Dal, Sari Mattila, Wei Aung ja Tarja Jantunen tutkivat Päijät-Hämeen keskussairaalassa CoboticTM65-robotin hallintalaitteita. (Kuva: Sanna Tapola)

Puhtausala ry palkitsi Päijät-Hämeen Laitoshuoltopalvelut Suomen ensimmäisen digisiivoojan palkkaamisesta. Suomen ensimmäinen digisiivooja on Tual Khan Dal.

Ilmiömäinen digisiivooja

Myanmarilaisen Tual Khan Dalin päätyminen Suomen ensimmäiseksi digisiivoojaksi on ollut usean asian summa. Erityisesti Dalin osaaminen ja into oppia uutta ovat olleet uuden teknologian käyttöönotossa avainasemassa. Hänen työkalunaan on siivousrobotti.

– Päijät-Hämeen keskussairaalan uudet tilat tarjosivat optimaaliset olosuhteet robotin käytölle, ja asiat loksahtivat myös taloudellisesti kohdalleen. Oli myös tärkeää löytää henkilö, joka haluaa toimia päivittäin robotin kanssa ja ottaa omassa työssään uutta teknologiaa käyttöön. Dal on ilmiömäinen digisiivoojana, kertoo Päijät-Hämeen Laitoshuoltopalvelujen toimitusjohtaja Tarja Jantunen.

Teknologinen kehitys vaatii malttia

Teknologian käyttöönotto lähtee Mattilan mukaan yritysten johdosta ja päätöksenteosta. 

– Haluaisin innostaa kaikkia puhtausalan yritysjohtajia ottamaan teknologisia kehitysaskeleita rohkeasti. Tarvitsemme kaikki koko ajan uutta osaamista ja meidän pitkään alalla olleiden on opittava pois vanhoista kaavoista, Puhtausala ry:n toiminnanjohtaja Sari Mattila sanoo. 

Jantunen toteaa, että teknologinen kehitystyö on vaatinut Päijät-Hämeen laitoshuoltopalveluissa malttia, pitkäjänteisyyttä ja lisäksi hyvää yhteistyötä laitetoimittajan kanssa.  

– Hedelmiä pääsemme poimimaan vasta myöhemmin. Pikavoittoja ei siis ole heti odotettavissa. Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta on tärkeää jatkaa määrätietoisesti eteenpäin. Näin olemme saaneet ratkottua käytännön haasteita yhdessä laitetoimittajan kanssa, kertoo Jantunen. 

Robotti on tuonut keskussairaalassa tehokkaiden robottikäsien lisäksi apua myös työn suunnitteluun. 

– Robotti kerryttää dataa koko ajan, ja voimme käyttää tietoa tehokkaasti työn suunnittelussa. Se on tärkeää, kun kaikkialla pitää saada säästöjä aikaan, Jantunen toteaa. 

Robotti lievittää työvoimapulaa

–  Ihmistä tarvitaan aina, mutta kaikki teknologinen tehokkuus on puhtausalalla jatkossa välttämätöntä. Teknologia auttaa meitä monella tavalla. Se helpottaa työvoimapulassa, voi nostattaa alan arvostusta sekä työviihtyvyyttä ja lisäksi se takaa tulevaisuudessa puhtauden laatutason, sanoo Sari Mattila.

Puhtausala ry. haluaa palkita puhtausalan edelläkävijöitä, jotka pyrkivät edistämään teknologista kehitystä omassa organisaatiossaan. 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *