UDT Technologiesin suunnitelmissa ihmiset ja palvelut voivat kohdata oikea-aikaisesti ilmakiskoradan yhteyteen rakennetuilla asemilla. (Kuva: UDT Technologies Oy)

Lahden kaupunki ja kangasalalainen UDT Technologies ovat sopineet yhteistyöstä, joka perustuu ilmakiskoradan tarjoamiin mahdollisuuksiin kehittää liikennettä ja logistiikkaa.

Yhteistyön suuntaviivat on kirjattu aiesopimukseen, jonka tarkoituksena on, että ilmakiskorata olisi toiminnassa ja koekäytössä kaupunkiympäristössä.

Yksi molempia osapuolia kiinnostava mahdollisuus on, että Lahden Tiedepuiston ja Niemen kampuksen välillä kulkisi 650 metriä pitkä ilmarata, joka samalla yhdistäisi koulutuksen ja yrityselämän keskuksia.

Ilmakiskoradan rakentamisen aikataulua ei ole vielä päätetty.

– Toivottavasti saadaan pian näkyvyys päivämäärästä noin kahden vuoden päähän, jolloin voisimme tarjota matkustuskokemuksia ilmaradalla, UDT Technologiesin innovaatiojohtaja Jussi Niemioja sanoo.

Yhteistyö ei syntynyt ensisilmäyksellä

UDT ja Lahti eivät kohdanneet sattumalta.

Yhtiön suunnittelemaa ilmakiskorataa varten etsittiin kaupunkia, jossa on kysyntää ja innostusta uudenlaisiin aluevaltauksiin.

– Tutkimme kymmeniä paikkoja. Jokainen kaupunki on uniikki, jokainen organisaatio on uniikki, Jussi Niemioja jatkaa.

Tekniikan kehittämiseen ja tutkimukseen keskittyvässä yhtiössä arvioitiin, että päätöksenteosta lähtien Lahti vaikuttaa hyvin toimivalta kaupungilta.

Yhteistyön taustalla on ajatus siitä, että Lahden kaupungissa voisi olla jokin päivä ihmisiä ja yrityksiä kattavasti yhdistävä ilmakiskorataverkko, Niemioja esittää.

Kaksi asemaa

Mistä ilmakiskoradassa on kysymys, Jussi Niemioja?

Ilmakiskoradalla voitaisiin kuljettaa sekä tavaroita että matkustajia.

– Tarkoituksena on jo Lahden kokeilussa, että kiskolla voi kulkea kaksi erilaista kuljetinlaitetta, joista toinen on henkilöille ja toinen tavaroille.

Lahden kokeilussa liikenteen on tarkoitus kulkea kahden aseman välillä. Liikennöinti voisi sujua muutamalla erillisellä kapselilla. Keskusvalvottu järjestelmä mahdollistaa ympärivuorokautisen palvelun pienillä käyttökustannuksilla, Niemioja jatkaa.

Se on erityistä, että ilmakiskorata on tarkoitus rakentaa nimenomaan kaupunkiympäristöön.

– Maailmalla vastaavia prototyyppejä on tehty useimmiten tehdasalueille suljettuun tilaan.

Maailmalla on parikymmentä vastaavanlaista toimijaa, jotka kehittävät samantyyppistä kaupallista tarjontaa. Niemioja huomauttaa, että UDT on jalostanut ilmarataan perustuvaa toimintaa uudelle tasolle kehittämällä muiden muassa asemapalveluita ja matkaketjuintegraatiota.

Hän näkee tällaiselle konseptille voimakasta kansainvälistä kysyntää ja toivoo yhtiön onnistuvan kokeilussa Lahden kanssa.

– Lahden Niemen alueesta tulisi ensisijaisesti Urban Track -järjestelmän tuotekehityspaikka.

”Iso bisnes maailmalla”

Niemioja sanoo, että ilmaradasta hyötyjien joukko on suuri ja sen varaan on hänen mukaansa mahdollista rakentaa kannattavia liikenne- ja logistiikkapalveluita. Ilmakiskorata voi mahdollistaa esimerkiksi postipakettien vastaanottamisen aivan uudella tavalla.

– Kaupunkiliikkuminen on iso bisnes maailmalla.

Ilmakiskoradan rakentaminen ei ole ilmaista, mutta se on Niemiojan mukaan mahdollista toteuttaa täysin kaupallisesti.

– Tavoitteemme on antaa järjestelmät kaupunkeihin ilman kaupunkien suuria investointeja.

Niemioja huomauttaa, miten Vantaan kaupungissa on edennyt raitiotiehanke, jonka hinnaksi arvioitiin maaliskuussa noin 606 miljoonaa euroa. Suunniteltu raitiotielinja on noin 19 kilometriä.

Hän vertaa raitiotiehanketta ilmakiskoradan mahdollisuuksiin.

– Ilmakiskorataa voitaisiin rakentaa vastaavalla summalla yli kaksisataa kilometriä, ja se olisi jo todella iso rataverkko. Suomessa on useita liikenteen kehitys- ja rakennushankkeita, joissa järjestelmämme voisi olla varteenotettava vaihtoehto, Niemioja uskoo.

Lahden kaupunki selvittää ilman sitoumuksia ilmakiskoradan hyötyjä. UDT kehittää ja investoi, ja etsii samalla uusia sijoittajia, Niemioja kertoo.

Tehokkuutta seuraavalta tasolta

UDT Technologies vastaa radan, kapseleiden ja asemarakenteen suunnittelusta sekä matkustamisen ja logistiikan palveluista.

Muista poikkeavien ratkaisujen lisäksi UDT tarjoaa Niemiojan mukaan uudenlaisen mittakaavan tämäntyyppiselle tekniikalle kaupunkiympäristöön.

Ilmassa toimiva rata voi olla esimerkiksi maanteiden tai jokien yläpuolella.

– Olemassa olevalle maainfralle saadaan lisää tehokkuutta, jos osa ihmisistä ja tavaralogistiikasta siirtyy seuraavalle tasolle.

Niemioja huomauttaa ilmakiskoradan mahdollistavan päästötöntä liikkumista.

Kaupungin tehtävä

Lahden kaupungin suunnittelujohtaja Petri Honkanen pitää ilmakiskoratahanketta mielenkiintoisena.

– Kaupungin tehtävänä on järjestää alustoja yksityiselle liiketoiminnalle.

Lahdessa on haluttu ajatella asioita avoimesti, Honkanen jatkaa.

– Pyrimme lähestymään uusia asioita ei-logiikan sijaan miksei-logiikalla. Ilmaradan suhteen meillä on yhteinen tahtotila edistää tätä asiaa, tutkia pilottikohde ja miettiä, minkälaisia suunnitteluratkaisuja se edellyttää.

Prosessin aikana nähdään, mitä opitaan ja miten hanke voisi laajentua, jos on laajentuakseen.

UDT on yksi monista kasvuyrityskumppaneista, joiden kanssa Lahden kaupunki tekee yhteistyötä. Lahti suhtautuu positiivisesti sähköisen liikenteen kehittämiseen ja tämän aihealueen kirjossa ilmarata on kiinnostava mahdollisuus, Honkanen myöntää.

Honkasen mukaan on perusteltua, että ilmarataa pohditaan juuri Niemen kaupunginosaan, jossa se voisi edistää ammattikorkeakoulun, yliopiston kampuksen ja yrityspuiston välisiä yhteyksiä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *