Tampereelta 20 minuutin matkan päässä sijaitseva Akaa panostaa vahvasti omakotitonttien markkinointiin. Virtuaalinen tonttinäyttely antaa hahmotelman siitä, miltä Uudenkylän asuinalue näyttää rakennettuna. (Kuva: POF Visuals)

Akaan kaupunki on julkaissut virtuaalisen tonttinäyttelyn Uudenkylän asuinalueesta Akaan Toijalassa.

Unelmien Uusikylä –palvelu esittelee aluetta, omakotitontteja ja lähellä olevia palveluja. Tonttinäyttely antaa samalla visuaalista hahmotelmaa siitä, miltä asuinalue näyttää rakennettuna. Myös paikalliset rakennusliikkeet pääsevät esille virtuaaliesittelyssä.

– Asunnon ja tontin ostamisessa yleinen fiilis on tärkeässä roolissa, koska onhan kyse usein elämän isoimmasta investoinnista. Haluamme virtuaaliympäristön avulla konkreettisesti auttaa asiakasta mielikuvien luomisessa ja näyttää millainen alue on valmiina. Palvelumme avulla pyrimme saattamaan tonteista kiinnostuneet yhteen myös paikallisten rakennusliikkeidemme kanssa, sanoo kaupunginjohtaja Antti Peltola Akaan kaupungin tiedotteessa.

Uudenkylän asuinalueen uudella puolella on tällä hetkellä varattavissa 23 omakotitonttia. Akaan kaupungin viestintäasiantuntijan Sini Kantolan mukaan Uusikylä valikoitui tonttinäyttelyn kohteeksi, koska alue on suosittu, luonnonläheinen ja sijainniltaan erinomainen.

-Keskustan palvelut, päiväkoti, koulu ja rautatieasema sijaitsevat alle kilometrin tai reilun kilometrin säteellä, Kantola sanoo.

Akaan tontteihin pääsee tutustumaan paikan päällä lauantaina 20. toukokuuta pidettävässä tonttipäivässä.

-Vaikka olemme lähteneet kehittämään sähköisiä palveluita, perinteiset tonttiesittelyt paikan päällä ja henkilökohtainen neuvonta pitävät edelleen pintansa, sanoo kaupunkikehitysjohtaja Lasse Silván.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *