Kuntatekniikan ja Kuntalehden uudeksi päätoimittajaksi valitulla Jarkko Ambrusinilla on pitkä kokemus lehtitoimitusten johtamisesta.

Kuntatekniikan ja Kuntalehden päätoimittajaksi ja KL-Kustannus Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Jarkko Ambrusin.  

Tällä hetkellä viestintäalan yrittäjänä toimiva Ambrusin, 41, aloittaa Kuntatekniikan päätoimittajana heinäkuun alussa.  

Ambrusin on ennen yrittäjäksi ryhtymistään työskennellyt Keskisuomalainen-konsernissa Iisalmen Sanomien tulosvastuullisena päätoimittajana sekä Alma Median paikallismediaryhmän päätoimittajana alaisuudessaan pohjoissatakuntalaiset lehdet Kankaanpään Seutu, Merikarvia ja Luoteisväylä. Hän toimi ryhmään kuuluneiden muiden medioiden päätoimittajien esihenkilönä.

Kuntalehti ja Kuntatekniikka saa päätoimittajakseen intohimoisen mediankehittäjän, Ambrusin kuvailee itseään. Yrittäjänäkin hän ollut tiiviisti journalismin kanssa tekemisissä. 

-Olen tehnyt eri mediatalojen kanssa isoja kokonaisuuksia: kehittämisprojekteja, toimitusten työtapojen ja digitaalisen journalismin kehittämistä.  

-Tykkään johtaa toimituksia ja tehdä ihmisten kanssa hommia. Olen tosi innoissani, itseään maanläheiseksi ja suorapuheiseksi kuvaileva Ambrusin sanoo uudesta työstään. 

KL-Kustannuksen hallituksen puheenjohtaja, Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen kuvailee Jarkko Ambrusinia ”löydöksi”.  

Päätoimittajan rooli on monipuolinen: siihen kuuluu Kuntalehden ja Kuntatekniikan ohella KL-Kustannuksen muiden medioiden, Kunta.tv:n ja Studio Linjojen, johtaminen sekä kunta-alan suurtapahtuman Kuntamarkkinoiden johtaminen, Karhunen muistuttaa.  

-Haimme journalistista kokemusta mutta myös liiketoimintaosaamista ja myynnillisyyttä.  

Karhuseen teki vaikutuksen erityisesti Ambrusinin vahva journalistinen johtamiskokemus. 

-Hän ollut päätoimittajana ja myös tulosvastuullisena. Hänellä on myös hyvin vahva ymmärrys kuntakentästä sekä halua ja näkemystä uudistaa. Uskon, että Kuntalehti ja KL-Kustannus saa hyvän, äärimmäisen motivoituneen vetäjän. 

Kuntatekniikan päätoimittajana keväästä 2016 ja KL-Kustannuksen toimitusjohtajana ja Kuntalehden päätoimittajana talvesta 2020 toiminut Markku Vento jää eläkkeelle syksyllä.  

-Jarkko Ambrusinilla on vahva journalistinen tausta ja hyvät valmiit kontaktit kuntapuolelle, joten Kuntalehti saa hänestä aktiivisen kehittäjän ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuvan päätoimittajan. Myös Kuntatekniikka on hyvissä käsissä, Markku Vento sanoo. 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *