Tutkimus: seuraavat kuntavaalit ratkaisevat kestävän kehityksen suunnan Suomessa – "Korkea aika saada paikallistaso käyttämään potentiaaliaan"
Ensi kevään kuntavaalien jälkeen laadittavat seuraavat kuntastrategiat määrittelevät kestävän kehityksen eteen paikallisesti tehtävän työn aina vuoteen 2025 asti. (Kuva: Netta Knuutti)
Tuore tutkimus korostaa seuraavien kuntavaalien merkitystä Suomen Agenda 2030 kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa. Agenda 2030 on YK:n jäsenmaiden vuonna 2015 sopima kestävän kehityksen toimintaohjelma, joka sisältää 17 tavoitetta.
Tavoitteissa kestävä kehitys käsitetään sekä inhimillisen oikeudenmukaisuuden että ilmaston näkökulmasta. Pyrkimyksenä on poistaa äärimmäinen köyhyys ja turvata hyvinvointi ympäristölle kestävällä tavalla. Suomen kuntakentällä tämä tarkoittaa esimerkiksi kestävää ja eettistä elinkeinoelämää, mahdollisuuksien ja palvelujen tasavertaista saatavuutta ja kunnan ja kuntalaisten hiilijalanjäljen pienentämistä.
– Toiveena on, että koronaviruksen jälkeen kunnissa hypättäisiin suoraan kestävämpään aikakauteen. Kaikkea ei tarvitse palauttaa ennalleen, kun tilanne helpottaa, vaan elinkeinopolitiikkaa voi rakentaa kestävästi, sanoo hanketta johtanut Demos Helsingin vanhempi asiantuntija Kaisa Schmidt-Thomé.
Vuoden 2021 kuntavaalien jälkeen laadittavat strategiat ovat hänen mukaansa viimeinen mahdollisuus tehdä kuntatason linjauksia Agenda 2030 -tavoitteiden saavuttamiseksi. Seuraavat kuntastrategiat määrittelevät kestävän kehityksen eteen paikallisesti tehtävän työn aina vuoteen 2025 asti.
– Nyt on korkea aika saada Suomen paikallistaso käyttämään potentiaaliaan. Myöhemmät kuntastrategiat tehdään maapallon kannalta toivottoman myöhään.
Hiljan julkaistu Kestävän kehityksen johtaminen ja toimeenpano paikallistasolla (KESTO) -tutkimus korostaa sitä, että kunnallisstrategioiden tulisi olla linjassa kansainvälisten ja kansallisten kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. Agenda 2030 -tavoitteet voisivat muodostaa myös kuntastrategioiden perustan, samaan tapaan kuin pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä.
– Ei ole ylipäänsä pakko puhua juuri kestävästä kehityksestä, jos tuntuu, ettei teema ole runnottavissa läpi vaaleista. Tärkeintä on, että strategioissa huomioidaan asiasisällöt ilmasto- ja ympäristötoimista ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, Schmidt-Thomé sanoo.
Kunnat ja kestävä kehitys
Kunnilla on keskeinen rooli YK:n Agenda 2030 kestävän kehityksen toimintaohjelman tavoitteiden täyttämisessä. Schmidt-Thomé muistuttaa, että moniin tavoitteisiin voidaan päästä vain paikallistason päätösten avulla.
– Kunnilla on paljon vipuvaraa edistää kestävää kehitystä. Kunnat omistavat maata ja voivat näin harjoittaa maapolitiikkaa. Lisäksi niillä on esimerkiksi verotusoikeus.
Kestävää kehitystä onkin huomioitu monin eri tavoin Suomen kuntakentällä jo aiemmissa kuntastrategioissa. Tässä on kuitenkin paljon kuntakohtaisia eroja.
Schmidt-Thomén mukaan poikkihallinnollinen kestävä kehitys on keskimäärin omaksuttu laajimmin suurissa kunnissa. Joukossa on kuitenkin myös poikkeuksia, kuten pieniä edelläkävijäkuntia ja suurempia kuntia, joilla olisi kokoonsa ja resursseihinsa nähden parantamisen varaa.
Kestävä kehitys tulee eri tavalla ilmi eri kuntien strategioissa ja politiikassa. Osalla kunnista on esimerkiksi erillinen hyvä kestävän kehityksen strategia, joka ei käytännössä kuitenkaan juuri ohjaa kunnan päätöksentekoa. Toisissa on vahva ilmastostrategia, mutta siihen ei ole sisällytetty kestävän kehityksen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ulottuvuuksia. Myös kunnan- ja kaupunginjohtajien suhteessa kestävään kehitykseen on eroja. Osan puheissa kestävä kehitys on vahvasti läsnä, toisilla teemat piiloutuvat osaksi muuta politiikkaa.
– Kirjo on suuri, eikä ole yhtä mallia, jolla kestävän kehityksen työtä pitäisi kunnissa organisoida. Jokaisen kunnan on löydettävä sille parhaiten sopiva malli. Missään ei aloiteta puhtaalta pöydältä, vaan on huomioitava jo tehty työ ja tahtotila, kun tavoitteita hivutetaan seuraavalle asteelle.
Kolme kestävän kehityksen mallia
Kestävän kehityksen johtaminen ja toimeenpano paikallistasolla (KESTO) -tutkimus haastaa Suomen kuntakenttää edistämään etenkin niitä poikkihallinnollisia kokonaisuuksia, joiden kautta kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista voidaan nopeuttaa. Eri kunnissa voidaan kuitenkin päätyä erilaisiin ratkaisuihin kohti kestävän kehityksen tavoitteita kuljettaessa.
Tutkimushankkeessa rakennettiin kolme erilaista kestävän kehityksen mallia, joita kaikkia yhdistää poikkihallinnollinen ja strateginen ote.
– Ajattelemme, että kunnat voivat edetä keskenään hyvin erilaisilla johtamisjärjestelyillä, kunhan kunkin mallin reunaehdot otetaan huomioon, Schmidt-Thomé sanoo.
Kolme mallia:
1. Johtotähdet: johtajavetoinen näkemys. Johtotähdet-mallissa esimerkiksi kunnanjohtajat ottavat keskeisen roolin kestävän kehityksen julkisessa edistämisessä. Parhaimmillaan malli voi hyödyntää strategisuutta ja poikkihallinnollisuutta onnistuneesti. Sudenkuoppia ovat liiallinen markkinointipuhe ja vaara asiantuntijoiden hyppyytyksestä, jos johtajat vievät kunnian kaikista toimista.
2. Verkostojen voima: kestävä kehitys on yhteisesti jaettu asia, jota kaikki edistävät tahoillaan. Verkostojen voima -malli ei ole niin riippuvainen johdosta, vaan keskiössä on yleinen tekemisen kulttuuri. Mallin toimiminen vaatii erittäin hyvää sisäistä viestintää.
3. Aktiiviset yksilöt: kestävä kehitys lähtee liikkeille pienien toimijoiden yksittäisistä aloitteista. Yksittäiset kestävää kehitystä ajavat tahot voivat liittoutua muiden kunnan toimijoiden kanssa, ja vähitellen kestävä kehitys nousee myös koko kunnan strategioissa korkeammalle. Jos kunnalla vähän resursseja, voi sen olla viisasta olla astumatta itse kestävän kehityksen edistämisen keskiöön. Tällöin kunnan on kuitenkin mahdollistettava se, että muut toimijat, kuten kuntalaiset, saavat tilaa edistää kestävää kehitystä.
Jokaiseen malliin liittyy sekä etuja että sudenkuoppia. Mallien väliset rajat eivät myöskään ole yksiselitteiset. Kunnan kestävän kehityksen politiikka voi siirtyä yhdestä mallista toiseen tai yhdistellä useampaa mallia samanaikaisesti.
Shmidt-Thomén mukaan monien suomalaiskuntien ilmastopolitiikka on lähtenyt liikkeelle aktiivisista yksilöistä. Näin on ollut esimerkiksi Lahdessa, jossa on sittemmin siirrytty jonnekin verkostojen voiman ja johtotähtien väliin.
– Mallit on tarkoitettu kuntien itsereflektioon. On tärkeää, että kunnat tunnistavat, millaista kestävän kehityksen strategiaa toteuttavat, ja miten haluavat kehittyä. Suurin osa suurista kaupungeista yhdistelee johtotähdet- ja verkostojen voima -malleja. Espoossa johtotähtimalli näkyy ehkä vahvimmin ja kaupunginjohtaja puhuu kestävän kehityksen kieltä. Tampereella taas korostuu verkostojen voima.
Tarvitaan vuoropuhelua ja yhteistä kieltä
Samat kestävän kehityksen teemat mietityttävät kunnissa ja kaupungeissa ympäri maailman. YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 auttaa toisilleen vieraita kuntia ja kaupunkeja puhumaan samoista ongelmista samalla kielellä, Schmidt Thomé arvioi.
– On kaupunkeja, jotka miettivät, mitä globaalit tavoitteet tarkoittavat paikallisesti. Kaikki miettivät, miten oman kunnan vähäiset resurssit kannattaa kohdentaa. Kun asioista puhutaan samoilla käsitteillä, on helppo ottaa oppia edelläkävijäkaupungeista, kuten Ruotsin Malmöstä tai Växjöstä, jotka ovat lähellä meidän kontekstiamme.
Apua paikallisen työn asettamisesta laajempaan kontekstiin, saa myös esimerkiksi suomalaisesta Sitoumus 2050 -työkalusta, joka perustuu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. Siinä yksittäinen kunta tai muu toimija voi tehdä kestävän kehityksen -sitoumuksen ja ladata sen kansalliseen tietopankkiin. Näin kunnat voivat osallistua vuorovaikutukseen, jossa tarkastellaan eri toimijoiden edistymistä kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi.
Schmidt-Thomén mukaan olisi tärkeää, että myös valtion ja kuntien välinen kestävän kehityksen yhteistyö perustuisi jatkuvaan vuorovaikutukseen sen sijaan, että yksittäisiin projekteihin jaettaisiin avustuksia.
– Valtionhallinnon ei kannata velvoittaa kunnilta paljon, vaan kutsua kunnat yhteistyöhön. Keskeistä olisi valtion suunnalta tuleva sparraava työ ja jatkuva vuorovaikutus, niin kuin esimerkiksi Kestävä kaupunki -ohjelmassa jo onkin.
Tavoitteena on, että kuntiin syntyisi vakiintuneita kestävän kehityksen toimintamalleja yksittäisten hankkeiden sijaan.
– Samalla valtio voisi vapauttaa kuntia joistain nykyisistä velvoitteista, jotka eivät edistä kestävää kehitystä.
