Espoon Tapiolan täydennysrakentamisen jälkeen on Finnoon alueen vuoro, jonne kaavaillaan geotermistä lämmitysjärjestelmää. (Kuva: Olli Häkämies)

Espoon Finnooseen suunnitellaan Suomen ensimmäistä geotermistä lähilämpöverkkoa, joka tuo lämpöä kahden kilometrin syvyydestä. Energiaratkaisu mahdollistaa uuteen kaupunginosaan lämmitys- ja jäähdytysenergian päästöttömän toteuttamisen. Hanke on parhaillaan Espoon kaupungilla luottamushenkilökäsittelyssä.

Finnooseen toteutetaan tarveselvityksen pohjalta yksi tai kaksi kahden kilometrin syvyistä lämpökaivoa, jossa kiven lämpötila on noin 40 astetta.

Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto käsittelee hanketta koskevia aluevarausta kokouksessaan maanantaina 6. huhtikuuta. Tontinluovutuksen edellytyksenä on geoenergian hyödyntäminen rakennusten lämmityksessä ja jäähdytyksessä.

Asuinkiinteistöihin erikoistunut sijoitus- ja omaisuudenhoitoyhtiö Avara Oy ja innovatiivisia energiaratkaisuja tuottava Quantitative Heat Oy (QHeat) suunnittelevat yhdessä geoenergiaverkkoa Finnoon ensimmäisenä rakennettavaan osaan, Djupsundsbäckeniin. Hankekokonaisuuteen sisältyy noin 6 000 neliömetriä rakennusoikeutta vapaarahoitteiseen asuntotuotantoon.

-Geoenergiaverkon toteuttaminen Finnooseen tukee toteutuessaan Espoon hiilineutraaliustavoitteita. Finnoosta tavoitellaan myös kestävän kehityksen esimerkkialuetta, missä voidaan testata innovatiivisia energiaratkaisuja, kertoo projektinjohtaja Kimmo Leivo Espoon kaupungilta.

-Ratkaisumme tehokkuus perustuu uudenlaiseen lämmöntalteenottojärjestelmään, jonka toimivuus on koeteltu öljyteollisuudessa. Saamme hyödynnettyä koko 2000-metrisen kaivon tehollisen syvyyden. Tämä on iso mahdollisuus alueellisten matalalämpöverkkojen syntymiselle myös muualle, QHeatin toimitusjohtaja Miska Eriksson toteaa.

-QHeatin kehittämän syväkaivoteknologian avulla kiinteistöjen lämmitys- ja jäähdytysenergia voidaan tuottaa täysin hiilineutraalisti. Vastaavanlaista keskisyvää lämpökaivoa ja sen ympärille rakennettavaa alueellista energiaratkaisua ei ole aiemmin Suomessa toteutettu, Avaran hankekehitysjohtaja Tuomas Rantsi toteaa.

Uusi teknologia vähentää päästöjä parhaimmillaan 95 prosenttia kiinteistöjen energiankulutuksessa. Hanke on lajissaan ensimmäinen Suomessa ja tukee osaltaan Suomen päästövähennystavoitteita.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *