Helsingin valtuusto ei palauttanut Malmin lentoaseman kohtaloa uuteen valmisteluun. (Kuva: Ville Miettinen)

Helsingin kaupunginvaltuusto hylkäsi selvin luvuin kunnan asukkaan aloitteen, jossa ehdotettiin Malmin lentokenttäalueen säilyttämistä lentotoiminnassa.

Aloitteen oli allekirjoittanut yli kaksi prosenttia Helsingin äänioikeutetuista, minkä takia se otettiin kuntalain edellyttämällä tavalla valtuuston käsiteltäväksi. Keskustelussa käytettiin 89 puheenvuoroa.

Valtuutettu Björn Månsson, r., ehdotti asian palauttamista uuteen valmisteluun siten, että muun muassa tutkittaisiin ns. hybridimalli, jossa säilytettäisiin toinen kiitorata ja osa alueesta otettaisiin asuntorakentamiseen.

Valtuusto hylkäsi ehdotuksen äänin 55–29. Selvin luvuin hylättiin myös ehdotus neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä lentokentän kohtalosta.

Malmin lentokenttäalueelle on määrä rakentaa asuntoja noin 25 000 asukkaalle. Alueen kaavoitus on lähdössä liikkeelle. Valtio on päättänyt lopettaa lentotoiminnan Malmilla.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *