Puistot avattiin kaikelle kansalle Britanniassa 1800-luvulla. Kuva Edinburghista. (Kuva: Ville Miettinen)

Entinen kaasulaitos, sittemmin kaatopaikka, jalostuu Lontoossa puistoksi tuhansien vapaaehtoisten voimin, koska kaupungilla ei ole aikaa eikä rahaa kunnostaa uutta viheraluetta, uutisoi Helsingin Sanomat.

Vanhalle satama-alueelle on määrä avata kahvila ja taiteilijoiden työpajoja. Tuloja säätiö saa myös asuntolaivoista, joita tarjotaan vuokralle.

Mukana projektissa oleva puutarhuri on aiemmin ollut muuttamassa Liverpoolissa huumeiden käyttäjien suosimia katuja puutarhoiksi – sillä seurauksella että ongelmat ovat vähentyneet.

Toissa vuosisadalla Britanniassa keksityt julkiset puistot ovat uhan alla joutua säästökohteiksi – jopa yksityistämistä on väläytetty.

– Viime vuonna julkistetun selvityksen mukaan viranomaiset harkitsevat lähes joka toisella paikkakunnalla puistojen ja muiden viheralueiden myyntiä tai hallinnoinnin siirtämistä muille, HS kirjoittaa.

Uutinen Helsingin Sanomien verkkosivuilla

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *