Porvoon idyllisen Vanhan kaupungin kadut ovat jopa 1400-luvulta. (Kuva Seppo Haavisto)

Arvokkaiden maisema-alueiden maankäytön suunnitteluun on valmistunut opaskirja Maisema, opas arvokkaiden maisema-alueiden maankäytön suunnitteluun on tarkoitettu avuksi kuntien päättäjille, maanomistajille ja kaikille kansalaisille.

Oppaan laatimista tukeneen ympäristöministeriön mukaan siinä avataan maisemakäsitettä laajemmin, kerrotaan mistä aineksista maisema rakentuu ja mitä arvoja sisältyy arvokkaisiin maisema-alueisiin. Opaan on tarkoitus toimia työkaluna alueen erityispiirteiden huomioon ottamiseen, kun uusia toimenpiteitä suunnitellaan ja kohdennetaan arvokkaille maisema-alueille. Lisäksi oppaassa käsitellään mahdollisuuksia, joita maisema voi tarjota elinkeinoelämälle ja ihmisten hyvinvoinnille.

Ympäristöministeriön mukaan valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita koskeva päivitysinventointi ja siitä keväällä 2016 järjestetty kansalaisten kuuleminen ja lausuntokierros aiheuttivat monin paikoin vilkasta keskustelua. Kysymyksiä ja palautteita tuli muun muassa maisema-alueiden suhteesta maankäytön suunnitteluun, rakennuslupien myöntämiseen ja metsämaiden talouskäyttöön.

– Nyt julkaistun oppaan tavoitteena on herättää katsomaan maisemaa uusin silmin. Tarkoituksena on myös edistää maankäytön suunnittelijoiden, maanomistajien, maaseutuyrittäjien ja asukkaiden välistä yhteistyötä ja ymmärrystä.

– Yhteistyö on olennaista, jotta myös tulevat sukupolvet pääsevät nauttimaan hienosta suomalaisesta maaseudun kulttuurimaisemasta. Oppaan tärkein tavoite onkin tukea Suomen arvokkaiden maisemien säilymistä elävinä, asuinkelpoisina ja arvokkaina myös tulevaisuudessa. Maankäytön suunnittelussa on myös tärkeää huomioida valtakunnallinen tasa-arvoisuus, ympäristöministeriöstä todetaan.

Oppaan ovat laatineet Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten MKN maisemapalvelujen Jutta Ahro, Auli Hirvonen, Katriina Koski, Helena Pakkanen ja Riikka Söyrinki.

Runsaasti kuvitettuun oppaaseen voi tutustua täällä.

EERO KARISTO

 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *