Suomessa käytetään vuosittain miljoonia litroja puhdistettua vettä viemäriverkostojen huuhteluun, vaikka saatavilla on myös  huomattavasti ympäristöystävällisempää ja kustannustehokkaampaa huuhteluteknologiaa. Kaiser Eur-Markin kehittämä imu- ja huuhteluauto käyttää viemäriverkostossa olevaa vettä  huuhteluvetenä.

– Puhdistetun veden käyttöä perustellaan veden edullisuudella. Pitäisi kuitenkin ottaa huomioon myös kustannukset, jotka syntyvät puhtaan veden kuljettamisesta työkohteeseen ja likaisen veden kuljettamisesta sieltä pois. Työ ja polttoaine eivät ole ilmaisia. Lisäksi edestakaisin ajaminen raskaalla ajoneuvolla aiheuttaa ympäristövaikutuksia, varatoimitusjohtaja Kurt Vienonen toteaa.

Kaiser Eur-Mark on tunnettu imu- ja huuhteluajoneuvojen valmistaja, jonka tuotekehityksen uusimpiin tuloksiin kuuluu viemäriverkostossa olevaa vettä kierrättävä imuauto. Auto imee käytettävän veden viemäriverkostosta, suodattaa sen ja käyttää sen putkiston huuhteluun. Koska vesisäiliön täyttöä ja lokasäiliön tyhjennystä ei tarvita, voi imuauto olla tarvittavan ajan yhtäjaksoisesti työkohteessa. Työpäivän aikana saadaan huuhdeltua huomattavasti suurempi määrä putkistoa kuin perinteisen imu- ja huuhteluauton avulla.

Autoissa käytetään Kaiserin kehittämää patentoitua Rotomax-teknologiaa, joka on Vienosen mukaan maailman johtava teknologia tällä alalla.

– Olemme valmistaneet noin sata vedenkierrätysteknologiaa käyttävää autoa. Suurin osa niistä on myyty Ruotsiin, ja myös Norjaan ja Baltian maihin olemme toimittaneet autoja. Suomeen olemme myyneet vasta muutaman auton. Mielestäni Suomen kuntien ja kaupunkien hankintaorganisaatioiden pitäisi vaatia urakoitsijoilta vedenkierrätysteknologiaa, koska se on ehdottomasti kustannustehokkain ja myös ympäristöystävällisin vaihtoehto, Vienonen sanoo.

Kaiser Eur-Markin tuotevalikoimaan kuuluvat edelleen myös perinteiset imu- ja huuhteluautot ja lokaimurit. Tuotevalikoiman täydentävät kuivaimuautot.

Nykyisin Kaiserin omistuksessa

Oy Eur-Mark Ab on suomalainen vuonna 1992 perustettu perheyhtiö. Toiminnan alusta alkaen yritys on tehnyt yhteistyötä Kaiser AG:n kanssa eli käyttänyt Kaiser-paineenmuuntajia ajoneuvojen yhtenä pääkomponenttina. Vuonna 2011 liechtensteinilainen Kaiser osti Eur-Markin koko osakekannan. Yrityskaupan jälkeen Eur-Mark otti käyttöön Kaiser Eur-Mark -brändin.

 

Kaiser Eur-Mark

Pietarsaarentie 39

66900 Uusikaarlepyy

Puh. 0207 345 800

info@eurmark.fi, www.eurmark.fi