Julkisissa saunoissa ja uimahalleissa tyypillisesti joudutaan vaihtamaan lauteet, käsijohteet sekä kiukaiden suojat joka vuosi, viimeistään joka toinen vuosi. Käyttämällä Accoya®- puusta valmistettuja saunamateriaaleja voidaan säästää selvää rahaa kymmeniä jopa, satoja tuhansia euroja.

Uusimisen työkustannus on puutavaran kustannusta suuremmat sekä saunat ovat pois yleisön käytöstä viikkoja mikä aiheuttaa harmia käyttäjille sekä myös vähentää osaltaan lipputuloja. Käyttämällä Accoya® -puuta laudemateriaalina, lauteita ei tarvitse uusia jatkuvasti, sillä Accoya® puusta tehdyt lauteet kestävät jopa 25 vuotta.

Saranat ja kiinnikkeet pysyvät Accoya®- lauteissa paremmin kiinni kuin missään muussa puussa, Accoya® ei väänny, kieroonnu eikä tikkuunnu. Saamien käyttäjäpalautteiden mukaan myös kevyet Accoya- puusta valmistetut lauteet helpottavat siivoajien työtä. Esimerkiksi Helsingin kaupungin Itäkeskuksen uimahallissa on ollut Accoya® käytössä jo kuudetta vuotta.

Eri puolilla Suomea on havaittu lahottajasientä siltojen puuosissa. Lahoavat sillat ovat turvallisuusriski ja käyttökieltoon menevä silta aiheuttaa kustannusten lisäksi paljon myös haittaa korvaavien liikennejärjestelyjen vuoksi. Rakentamalla sillat lahonkestävästä Accoya®-puusta, toteutetaan ekologista rakentamista sekä säästetään aikaa ja rahaa. Accoya®- puulla on takuu maanpäällisissä rakenteissa jopa 50 vuotta.

Turvallinen, myrkytön ja tikkuuntumaton Accoya®-puu sopii erinomaisesti lasten leikkipaikka-, ulkokaluste- ja terassirakentamiseen. Accoya® kestää jopa 25 vuotta maanvastaisissa rakenteissa ilman pintakäsittelyä. Elinkaarikustannuksiltaan erinomainen Accoya® ei siis tarvitse huoltomaalausta tai pintakäsittelyä vuosittain.

Accoya®sta valmistettuja ulkokalusteita ei myöskään tarvitse peittää tai kuljettaa talveksi suojaan, -helppohoitoisuus tuo kustannussäästöjä. Accoya® -puu sopii kaikkeen rakentamiseen ei pelkästään leikki- ja liikuntapaikoille. Accoya®a toki voidaan halutessa pintakäsitellä tavallisilla pintakäsittelyaineilla, silloin uudelleen maalauksen tarve määritellään tuotteen valmistajan mukaan.

Esteettisesti kaunis ja näyttävä lähes oksaton Accoya®- terassi on huoltovapaa (pesua lukuunottamatta). Accoya® harmaantuu vanhetessaan kauniisti ja sointuu hyvin Suomalaiseen maisemaan. Myrkytön ja ekologinen materiaali on turvallinen perheen pienimmille. Accoya miellyttävä ja jalan alla, se ei kuumene kuten tummat jalopuut tai komposiitti. Vanhetessaan Accoya® ei myöskään tikkuunnu, vaan siihen muodostuu samantapainen hento nukka kuten teakiin.

Accoya®- terassi on maailman helppohoitoisin puuterassi. Accoya®a voidaaan haluttaessa pintakäsitellä, joko paikallisesti tai valmiiksi maalaamossa.

Accoya®-puutuotteilla on 50 vuoden kestävyystakuu maanpinnan yläpuolisissa rakenteissa
ja 25 vuoden takuu maakosketuksessa/makeassa vedessä.

Accoya® on tuotemerkki ekologisesti ja myrkyttömästi käsitellylle puulle. Accoya® n valmistusprosessissa vastuullisesti hoidetuista metsistä hankittu sertifioitu puumateriaali kyllästetään asetyloimalla (etikka-anhydridikäsittely).  Asetyloinnin ansiosta puusta tulee korkeimmassa luokassa lahonkestävää ja sillä on lujuusluokka 1.

Tyypillisesti Accoya® n puumateriaali on kasvatettua mäntyä ja siksi sitä on helppo työstää tavallisilla puutyövälineillä. Accoya® -puuta voidaan myös liimata ja laminoida. Novenberg Oy on Accoya®n maahantuoja, sekä suoratoimittaja eri projekteihin, kunnille ja kaupungeille. Terassilaudan jälleenmyyjänä toimivat mm. K-rauta ja Stark.

Accoya®-puutuotteilla on ympäristösertifikaatit sekä mm. Pohjoismainen Joutsenlippumerkki,
Bream, Lead ja C to C-merkki.

Lue lisää: www.novenberg.fi

Lataa Accoya®n tuotekortti: www.novenberg.fi/aineistot

Hahle Oy
Jaa artikkeli
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.