Olen viikonloppuna kiipeilemässä seinällä. Kiipeilykaverini vilkuilee aika ajoin puhelintaan, koska hän päivystää. Kuten jokaisena kuukautena viikon kerrallaan. Hän ei ole lääkäri. Hän on keskisuuren vesilaitoksen johtaja. Hänen on oltava hälytysvalmiudessa, jos esimerkiksi vesitorni alkaa odottamatta tyhjentyä.

Olen arki-iltana toisen ystäväni kanssa iltalenkillä. Lenkki suunnitellaan niin, että pysyttelemme hänen kotinsa lähistöllä. Hänkin päivystää. Kuten joka toinen kuukausi viikon kerrallaan. Hänkään ei ole lääkäri, vaan keskisuuren vesilaitoksen käyttöpäällikkö, jonka on häiriötilanteessa pystyttävä ohjaamaan laitoksen järjestelmiä etäyhteyden kautta.

Kolmas tuttavani on pienen vesilaitoksen johtaja. Hän päivystää käytännössä koko ajan. Hänen on oltava jatkuvasti tavoitettavissa ennalta arvaamattomien tapahtumien varalta. Näitä voivat olla laiterikot, vuodot tai niinkin yksinkertainen asia kuin sähkökatko.

Päivystyksestä maksetaan yleensä korvaus, mikä hieman lihottaa palkkapussia. Siksi aiheesta ei enemmälti purnata, eikä siihen välttämättä edes haluta muutosta.

Päivystyksen keskittyminen harvoihin käsiin on esimerkki pienten ja keskisuurten vesilaitosten arkipäivästä. Henkilökuntaa on vähän ja yhden henkilön on usein ymmärrettävä päivystystilanteessa niin juomaveden valmistus, vesijohdot, viemärit kuin jätevesien puhdistuskin. Normaalinkin työajan puitteissa työtehtävien kirjo on moninainen. Mahdollisuutta ja aikaa kehittämiseen ei ole. Päivät kuluvat tulipaloja sammutellessa ja arkea pyörittäessä.

Olen eri yhteyksissä nostanut esille tarpeen yhdistää vesihuoltolaitoksia organisatorisesti suurempiin yksiköihin. Yllättäen vastustusta on tullut niin suurilta kuin pieniltäkin laitoksilta. Suuret eivät halua pienten laitosten pyörittämistä riesakseen. Etenkään sen vuoksi, koska niistä saatavat tulot olisivat suhteellisen marginaalisia suuren ja kannattavamman laitoksen näkökulmasta.

Pienet laitokset taas eivät halua yhdistyä, koska ne eivät halua menettää itsenäisyyttään. Tämä siitäkin huolimatta, että pieni organisaatio on hyvin haavoittuvainen ja riippuvainen hiljaisesta tiedosta, jota harvoin on taltioitu laitoksen tietojärjestelmiin. Yhden ihmisen poistuttua rivistä, koko organisaation toiminta on uhattuna.

Rakennetun omaisuuden tila (ROTI) 2017 -raportti kiinnitti asiaan huomioita toteamalla, että ”erityisesti pienten vesihuoltolaitosten toiminnan laadun varmistamiseksi tarvitaan rakennemuutos, jossa alueellisesti hajallaan olevia saman palvelukokonaisuuden toimintoja kootaan hallinnollisesti suuremmiksi yksiköiksi. Näin varmistetaan vesihuoltopalveluiden laatu sekä investointien ja saneerausten vaatimat taloudelliset resurssit ja osaaminen.”

Omasta näkökulmastani katsottuna kavereideni jatkuva päivystysvelvollisuus on minulle hyvä asia. Jos he eivät päivystäisi, he olisivat viikonloput kesämökeillään ja joutuisin etsimään muuta seuraa lenkille tai seinälle. Siitä huolimatta olen isompien yksiköiden kannalla.

Riku Vahala

Vahala, Riku Tapani, Aalto-yliopisto; Aalto University; School of Engineering; ENG; 2011

Kirjoittaja on ROTI 2017 -hankkeen Yhdyskuntatekniikka-paneelin puheenjohtaja
Professori, Aalto-yliopisto
ROTI 2017 kokoaa yhteen lähes 160 asiantuntijan näkemykset Suomen rakennetun omaisuuden tilasta ja sen kehitystarpeista.

Seuraa meitä verkossa!

https://roti2017.wordpress.com
www.twitter.com/ROTI2017
www.facebook.com/ROTI2017
www.roti.fi

 

 

Markku Vento
markku.vento@kuntalehti.fi
Jaa artikkeli
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*