Maailmalla palkitut infrastruktuurihankkeet osoittavat, että parhaat ratkaisut syntyvät usein suurimman paineen alla. Erinomainen esimerkki tästä on Etelä-Afrikassa toteutettu Calabashin kriisivesilaitos, joka muutti vakavan vesikriisin alueen lippulaivahankkeeksi. Projekti vaati poliittista vastuunkantoa ja yhteisön luottamuksen rakentamista. Calabashin hanke tarjoaa arvokkaita oppeja siitä, miten julkiset hankkeet tulisi tulevaisuudessa suunnitella ja mieltää.
Calabash solution for Hammanskraal Emergency Water Treatment -projektille myönnettiin kesäkuussa IFME 2026 -konferenssissa Finlandia-talolla rakennushankkeiden IFME Awards Gold -tunnustus. Etelä-Afrikan projekti mahdollisti innovaation, joka toimitti puhdasta vettä 10 kuukaudessa – verrattuna tyypillisiin 18 kuukauden tarjouskilpailujen käsittelyaikoihin.
– Niin usein kunnallisella alalla on turhauttavaa urakoitsijoille, kun he tietävät, että heillä on niin hyvä ratkaisu, mutta tarjouskilpailuprosessi ei mahdollista sitä. Tällä kertaa se mahdollisti, kertoo projektin esitellyt Graeme Taylor.
Sen sijaan, että koko laitos olisi valettu alusta asti betonista yhtenä kiinteänä rakennuksena, puhdistamo rakennettiin valmiista, itsenäisistä konteista tai komponenteista, joita voitiin helposti yhdistellä, siirtää ja laajentaa.
Kriisin myöntäminen avaa oven ratkaisuille
Etelä-Afrikan vesiprojektin ensimmäinen ja kenties tärkein onnistumistekijä oli hallituksen halu kohdata ongelmat avoimesti. Sen sijaan, että virheitä olisi peitelty tai syyllisiä etsitty, ministeri Phemi asetti hankkeelle rehellisen suunnan, joka mahdollisti nopean ja tehokkaan toiminnan.
Kriisiä kutsuttiin hätätilaksi, mitä se todella olikin. Tämä poliittinen suoraselkäisyys loi pohjan yhteiselle ongelmanratkaisulle, jossa keskiöön nousi syyttelyn sijaan tulosten aikaansaaminen.
Calabashin hankkeessa perinteinen julkinen kilpailutus- ja hankintaprosessien kaava rikottiin. Julkinen sektori esitti alustavan suunnitelman, mutta samalla urakoitsijoita nimenomaan kehotettiin ja rohkaistiin tarjoamaan vaihtoehtoisia ratkaisuja.
Projektikeskeisyydestä kohti vaikuttavuutta
Insinöörit ja projektipäälliköt keskittyvät usein liikaa yksittäisten hankkeiden toimittamiseen ajallaan ja budjetissa, unohtaen arvioida, että palveleeko lopputulos todella yhteisön tarpeita.
– Olemme nykyään yleensä tilanteessa, jossa keskitymme tulosten sijaan itse projektiin. Toimitamme hankkeen ajallaan ja ehkä oikeilla kustannuksilla, kättelemme toisiamme ja juhlimme onnistumista, toteaa Graeme Taylor. Mutta onko hanke todella edistänyt haluttua lopputulosta? Jos se ei tue laajempaa päämäärää, miksi kyseinen projekti edes tehtiin?
Asiantuntijoiden mukaan tarvitaan perustavanlaatuinen ajattelutavan muutos: siinä missä perinteinen malli etenee kohti lopputulosta, uusi malli lähtee liikkeelle toivotusta lopputuloksesta, josta käsin itse hanke ja sen prioriteetit määritellään.
Luonto on nähtävä osana infrastruktuuria
Niin sanottu vihreä infrastruktuuri sekä luonnon omat resurssit on perinteisesti nähty mukavana lisänä pikemminkin kuin elintärkeänä osana yhdyskuntatekniikkaa. Nyt globaali keskustelu on muuttunut.
Luonnonvarat ja vihreät alueet tulisi tunnustaa todelliseksi infrastruktuuriksi, jota voidaan ja pitää hallita samoilla johtamismalleilla kuin perinteistäkin, harmaata betoni- ja insinööri-infraa. Tämä tarkoittaa elinkaarikustannusten laskemista, palvelutasojen määrittämistä ja riskienhallintaa. Kyse ei ole valinnasta luonnon ja tekniikan välillä, vaan siitä, miten nämä kaksi saadaan toimimaan saumattomasti yhteen.
Päätöksillä vaikutusta moneen sukupolveen
Tänään tehtävillä infrastruktuurisuunnitelmilla ja rahankäytöllä on kauaskantoiset seuraukset. Kyse ei ole teoreettisesta pohdiskelusta, vaan konkreettisesta todellisuudesta, jonka pitäisi ohjata jokaisen kunnallisinsinöörin ja päättäjän vastuuntuntoa.
Se, miten investoimme veteen, energiaan ja ympäristöön juuri nyt, määrittää seuraavien sukupolvien elämänlaadun ja resurssit. Calabashin hanke osoittaa, että kun kriisi kohdataan rehellisesti ja prosessit valjastetaan joustavasti, niin voimme rakentaa kestävää perintöä tuleville lapsillemme.
