Kaupunkien riittävä kasvillisuuspeitteisyys auttaa ilmastonmuutoksen sopeutumisessa lieventämällä kaupunkitulvia ja helleaaltoja, ja se edistää ilmastonmuutokseen hillintää tukemalla hiilinieluja. Samalla kaupunkikasvillisuus vahvistaa luonnon monimuotoisuutta ja lisää ihmisten hyvinvointia.
IFME2026 konfrerenssin päättää keskiviikkona 10.6 keynote-puheellaan Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin apulaisprofessori Ranja Hautamäki. Hän on maisema-arkkitehtuurin tutkimuslaboratorion vetäjä, ja johtaa parhaillaan useita hankkeita, jotka keskittyvät kaupunkien viheralueisiin ja käsittelevät ilmastonmuutokseen ja luontokatoon liittyviä yhteiskunnallisia haasteita.
Voimakkaasti kasvavissa ja tiivistyvissä kaupungeissa kasvillisuuden määrä on vähenemässä. Samalla vähenevät viherpeitteen tuottamat hyödyt. – Co-Carbon-tutkimuksessamme olemme havainneet, että kasvillisuuden määrä tonteilla on Helsingissä vähentynyt noin 15 prosenttiyksikköä 1970-luvulta 2010-luvun alkuun, toteaa Ranja Hautamäki.
Selittävinä tekijöinä ovat tonttitehokkuus ja rakentamistapa. Tiiviissä kaupunkiympäristössä ja yleistyneessä kansipiharakentamisessa asuinalueille mahtuu entistä vähemmän kasvillisuutta ja etenkin suuria puita.
Tämä johtaa uusien asuinalueiden huomattavasti vähäisempään hiilensidontaan sekä korkeampiin kesälämpötiloihin. Tehokkuus ei kuitenkaan ole ainoa selittävä tekijä: esimerkiksi 1900-luvun alkupuolen tiiviillä asuinalueilla on tutkimuksemme mukaan enemmän kasvillisuutta ja erityisesti suurikokoista puustoa kuin uusilla tiiviillä asuinalueilla.
Kaupunkisuunnittelussa tulee kiinnittää enemmän huomiota kasvillisuuspeitteisyyteen ja latvuspeittoon eli puuston prosentuaaliseen osuuteen. Hyvänä ohjenuorana on kansainvälisesti asetettu 30 prosentin latvuspeittotavoite kaupunginosille, joka perustuu etenkin puuston tuottamiin viilennyshyötyihin.
– Vertailukohtana voidaan mainita, että tutkimuksemme mukaan Helsingin kaupunginosien latvuspeitto vaihtelee 4 prosentista 63 prosenttiin. Joukkoon mahtuu siis hyvin vehreitä alueita ja alueita, joilla on huomattavan niukasti vihreää. Vihreys ei siten jakaudu tasapuolisesti – eivät myöskään sen tuottamat ilmastohyödyt.
Tämän vuoksi on kiinnitettävä huomiota olemassa olevien, kasvilisuudeltaan niukkojen kaupunginosien viherryttämiseen. Samalla on pidettävä huoli, että uusien alueiden asukkailla on mahdollisuus vihreään asuinympäristöön ja sen tarjoamiin hyötyihin. Kasvillisuudelle on varattava riittävästi tilaa ja kiinnitettävä huomiota erityisesti maanvaraiseen kasvillisuuteen ja suurten puiden kasvun edellytyksiin.
Kaupunkikasvillisuuden merkitystä ilmastotoimissa on vahvistettava. Ilmasto äärevöityy, helleaallot ja kaupunkitulvat pahenevat ja kaupunkien tiivistyminen voimistaa edelleen näitä ilmiöitä.
Euroopan unionin ympäristöneuvostossa vuonna 2024 hyväksytty ennallistamisasetus korostaa kaupunkiekosysteemien viherpeitteen tuottamia hyötyjä. Tarvitaankin kunnianhimoista viherryttämispolitiikkaa, ja myös asenteiden muutosta.
– Vihreys on ymmärrettävä kaupunkiemme kriittisenä infrastruktuurina ja välttämättömänä keinona torjua ja varautua ilmastonmuutokseen, summaa Ranja Hautamäki. On tärkeää ehkäistä luontokatoa ja näin lisätä sekä ihmisten, muiden lajien että planeetan hyvinvointia.
