Helsingin kaupunginhallitus palautti automaattimetron uudelleen harkintaan. Espoon kaupunginhallitus puolestaan hyväksyi Länsimetron jatkamisen.

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi maanantain kokouksessaan apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin (vihr.) ehdotuksen, jonka mukaan automaattimetrosta tehty kielteinen päätös kumotaan.

Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL ehti jo päättää, että sopimus automaattimetrosta puretaan. Liikennelaitos ja automaattimetroa valmistellut saksalainen Siemens eivät päässeet hankkeen aikataulusta yksimielisyyteen.

Nyt neuvottelutilanteen katsotaan muuttuneen kaupungille edullisemmaksi. Helsinki on saanut läpi muun muassa vaatimuksensa siitä, että keskeneräiset sopimukseen liittyvät riita-asiat käsitellään vasta metron automatisoinnin jälkeen. Aiemmin Siemens oli vaatinut, että asioita ryhdytään käsittelemään välittömästi hankkeen ollessa käynnissä.

Kaupunginhallitus hyväksyi Saurin ehdotuksen äänin 10–5. Seuraavaksi asiaa käsittelee HKL:n johtokunta.

Espoo halua valtion maksavan kolmanneksen Länsimetrosta

Metroa koskevia päätöksiä tehtiin maanantai-iltana myös Espoossa, jossa kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Länsimetron jatkamisen Matinkylästä Kivenlahteen. Ehtona on, että valtio maksaa kustannuksista 30 prosenttia.

Rakentamisen aloittamisesta päätetään erikseen, kun valtion osallistuminen varmistuu. Asiasta päättää lopullisesti Espoon kaupunginvaltuusto.

Länsimetron jatkaminen Matinkylästä Kivenlahteen maksaa alustavien arvioiden mukaan 767 miljoonaa euroa. Näin Espoon kaupungin maksettavaksi jäisi vajaat 537 miljoonaa euroa.

Länsimetron jatkotaipaleen asemat ovat Suomenoja (Finnoo), Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti. Metrovarikkoa suunnitellaan sijoitettavaksi joko Sammalvuoreen tai Harmaakallioon.

Ensimmäinen osa Länsimetroa ulottuu Helsingin Ruoholahdesta Espoon Matinkylään. Osuuden louhinnat loppuvat vuoden 2013 aikana. Espoon kaupunki haluaa nyt selvittää, voitaisiinko louhintaa jatkaa välittömästi jatkolinjalla Matinkylä-Kivenlahti.

Antti Pulkkinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *