Rakennetun omaisuuden tila ROTI 2015 -hanke saavuttaa tulevana vaalisunnuntaina yhden taitekohtansa. Kaikkiaan yli 90 asiantuntijaa osallistui viime syksynä yhteensä 20 intensiiviseen sessioon, joissa arvioitiin rakennetun ympäristön nykytilaa ja löydettiin tulevaisuuden suuntia. Tuloksista julkaistiin helmikuussa painettu raportti ja sähköiset tukimateriaalit. Teemoja on edelleen jatkettu tässä blogissa, Twitterissä sekä Facebookissa, erityisesti asiantuntijoiden omilla kirjoituksilla.

Nyt olemme viimein maalissa.

Rakennetun ympäristön asialla on some-maailmassa 350 suoraa seuraajaa. Tätä blogia on luettu natiiviympäristössään lähes 5000 kertaa ja kolmen yhteistyömediamme kautta arviolta ainakin 2000 kertaa lisää. Facebookin kautta saavutettu kokonaiskattavuus on vuoden alusta yli 22000. Itse ROTI-raportti on kerännyt kaikkiaan noin 100 mediaosumaa lehdissä, alueellisissa radioissa, valtakunnallisessa televisiossa sekä näiden kaikkien sähköisissä sovelluksissa.

Tästä herää kolme ajatusta. Ensinnäkin rakennetun ympäristön asia koetaan tärkeäksi ja siitä halutaan nähdä ja kuulla perusteltuja mielipiteitä. Toiseksi toimialan sisältä ja liepeiltä löytyy kirkkaita ajatuksia ja teräviä kyniä, jotka sietävätkin saada palstatilaa yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Ja kolmanneksi – tämä ei ole maaliviiva, tämä on lähtöteline.

Tämä on lähtöteline keskustelulle, jossa näkemyksille on tilaa, mutta jossa kokonainen ajatus harvoin mahtuu 140 merkkiin. ROTI on jotakin faktojen (joita on jo liikaa) ja mielipiteiden (joita on vielä enemmän) välimaastosta: faktapohjaisia mielipiteitä. Se ei yritä olla lopullinen totuus eikä omia kaikkea keskustelua oman otsikkonsa alle, vaan iloitsee siitä, että aiheet lähtevät jatkamaan elämäänsä toisaalle – mistä ehkä alun perin tulivatkin. Tätä avointa etsimistä ROTI haluaa jatkaa.

Tämä on lähtöteline asiantuntijanäkemyksille, joilla on kontekstissaan myös poliittista painoarvoa. Valtakunnan, alue- ja kuntatason päättäjät ovat toistuvasti todenneet, että ROTIn kaltaiselle tasapainotetulle kokonaiskatsaukselle on tilausta. Rakennetussa ympäristössä kaikki toiminnot kietoutuvat yhä tiiviimmin yhteen, mutta alan hallinto ja toimijat ovat vasta vähitellen heräämässä tähän isoon kuvaan – ja löytämässä tehokkaita tapoja ottaa se huomioon. Tähän sparraamista ROTI haluaa jatkaa.

Tämä voi myös olla yksi hyödyllinen lähtöteline tuottavammalle julkiselle sektorille, tekemistä tehostaville markkinavoimille, paranevalle tekemisen laadulle ja lopulta kansakunnan kasvavalle kilpailukyvylle ja suomalaisten laajemmalle hyvinvoinnille. Maailma ei ole valmis, vaan opittavaa ja oivallettavaa riittää kaikille. Tätä isojen maalien tunnistamista ja niihin johtavien tiekarttojen piirtämistä ROTI haluaa jatkaa.

Ja tulemmekin jatkamaan. Vaalien jälkeen ROTI jatkaa elämäänsä sähköisessä todellisuudessa taas kerran hieman nahkaansa luoneena. Asiantuntija, tämä ei ole varoitus: saatamme olla sinuun yhteydessä.

Sitä ennen tulevat sunnuntai ja vaalitulokset. Pallo on ilmassa – tuore kansanedustaja, ota koppi tai potkaise volley!

Teemu Vehmaskoski

Projektijohtaja, ROTI 2015

Johtaja, jäsenyys ja vaikuttaminen, RIL

roti-logo

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *