– Vihdoinkin aika alkaa olla kaupungeissa kypsä viheralueiden arvostukseen yhtenä omaisuustekijänä, toteaa Heli Pitkänen, SKTYn hallituksen jäsen. Tahtotilana on kokonaisvaltaisen viherymmärryksen lisääntyminen. Kuopion kaupungin maisema-arkkitehti on törmännyt työssään monipuolisiin tehtäviin.

–Nyt on alettu tiedostamaan, että viheralueet tuottavat hyötyjä. Isoissa kaupungeissa pystytään selvittämään esimerkiksi hyvinvointivaikutuksia, ja miten ne auttavat ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Tämä tieto leviää sitten pienempiin kaupunkeihin, joissa ei ole samanlaisia resursseja tehdä tutkimuksia.

Isossa kaupungissa kaupunkiluonnon merkitys nousee eri tavalla esille, sillä siellä ympäristö on paljon enemmän rakennettua ja maan käyttö tarkempaa.

 –Viheralueiden pitäisi olla osa jokaista arkipäivää, eikä vain viikonloppuretki luontoon, Maaseudun kaupungeissa on tietysti helpompaa sisällyttää viheralueet mukaan, koska mittakaava on väljä.

Heli Pitkänen on SKTYn hallituksessa toista kautta. – Hallitukseen ja yhdistyksen toimintaan haluaisin tuoda maisema-arkkitehti koulutustaustastani johtuen ”vihreyttä” ja nostaa sen merkittävyyttä esille. 

Erityisesti yhdyskuntasuunnittelu sekä maisemasuunnittelu ja maiseman rakentaminen ovat tärkeitä teemoja. Heli toimiikin Suomen kuntatekniikan yhdistyksen Kaupunkisuunnitteluklubin sihteerinä. – Sydäntä lähellä on ajatella vehreää monelta lentokorkeudelta, moninaisen toiminnan ja hyvinvoinnin alustana. Visiona onkin edistää vehreän käsitteen laajentamista viherpiiperryksestä vihdoin kokonaisvaltaisempaa viherymmärrystä kohti.

Videolla Heli kertoo työstään ja elämästään Kuopiossa

– Koen, että verkostoituminen on ensisijaisesti kivaa, ja se on myös tärkeää. Nyt kun itsellä on ammattiuraa takana, ja kokemusta ja koulutustaustaa on riittävästi, niin koen, että on annettavaa eteenpäin.

Heli Pitkänen työskennellyt koko työuransa maisema-arkkitehtina kunta-alalla.
Maisema-arkkitehdin tehtävät ovat parhaimmillaan kirjavia – osayleiskaavoituksen lisäksi hankkeisiin ja työryhmiin osallistuminen kuuluvat työnkuvaan. Helsingissä tulivat tutuiksi kaupunkisuunnittelu- että rakennusvirasto, ja siinä sivussa ison kaupungin rattaat ja lokerikot.  Vaikka Kuopiossa on pienemmät resurssit, niin organisaatio on vetreä.

Työelämä täydentyy ja menee limittäin vapaa-ajan kanssa. Se vihreä viitta mitä maisema-arkkitehti kantaa harteillaan, näkyy myös omassa tekemisessä. Heli on terhakka möyrimään pihalla koriste- ja hyötypuutarhan edistämisessä, hyödyntämään metsästä luonnonantimet kaverina kylämiljöössä pystykorvauros. Puutarhan muokkaus luo itselle hyvinvointivaikutuksia, ja se on hyvä testausalusta.

Perinteinen lavatanssimusiikki on pitänyt Helin hurmiossaan jo kauan.  – Aina ei tarvita edes tanssilavaa, sillä musiikin voi laittaa soimaan kännykästä missä vaan, ja antaa tanssin viedä.