AJAN KERROSTUMIEN ÄÄRELLÄ

Elokuun lopussa istuin metsän keskellä ja kuuntelin. Kierrokseni Helsingin Vallisaareen levittäytyvässä Helsinki Biennaalissa oli päättymässä. Taiteilijakaksikko Janet Cardiffin ja George Bures Millerin vuoden 2012 ääni-installaation Forest (for a thousand years…) äärellä kuuntelin äänimaisemaa siitä, mitä metsä mahdollisesti kuulee pitkän tuhansia vuosia kestävän elämänsä aikana.

Teos limittyy erottamattomasti ympäristöönsä. Siinä voi kuulla Vallisaaren sotilashistorian, ja toisaalta luonnon villiintymisen sen raivattua takaisin omaa tilaansa. Näin tapahtui saaren aktiivikäytön päätyttyä hetkellisesti ja saaren jäädessä kahdeksi vuosikymmeniksi rauhaan kävijöiltä, kunnes se jälleen vuonna 2016 avattiin yleisölle.

Saaressa luonto, vanhat puolustusvoimien rakennukset ja biennaalin ajaksi sinne kootut teokset tuntuvat jokainen elävän omaa aikaansa. Saari ja sen taide tekee ihmeellisellä tavalla ajan näkyväksi.

Aika näkyy myös kaupungeissa ja kaikkialla rakennetussa ympäristössämme: historiallisissa kerrostumissa, arkkitehtuurissa ja eri aikoina erilaisten ihanteiden pohjalta rakennetuissa kaupunginosissa, ränsistymisessä ja kulumisessa sekä tietenkin taiteessa. Kun puhumme kestävyydestä, puhumme oikeastaan myös ajasta. Siitä, kuinka tässä ja nyt tehdyt tiukatkin päätökset ja ratkaisut rakentavat ajan kuluessa parempaa yhteiskuntaa niin ympäristön, ihmisten kuin taloudenkin kannalta.

Taiteessa pysyvän ja ns. ikuisen rinnalle on noussut myös hetkellisyys. Tällä ei tarkoiteta kertakäyttöistä, vaan sitä, että teoksilla on elinkaarensa ja oma aikansa. Tämän jälkeen ne lakkaavat olemasta, ja me taiteen kokijat kenties jatkamme matkaamme muuttuneina.

Myös hetkellinen voi siis olla kestävää. Elinkaaren ajattelu pakottaa pohtimaan koko hankkeen järkeä pitkällä aikavälillä suhteessa siihen käytettyihin resursseihin, oli kyseessä sitten taideteos tai rakennus.

Ajan pohtimisen pitäisi siis olla toden teolla läsnä uuden suunnittelussa ja rakentamisessa. Suunnitellaan ja toteutetaan asioita kestämään, mutta luodaan samalla puitteita tulevaisuuden tuomille muutostarpeille. Kestävyyden lisäksi tarvitaan myös joustavuutta.

Uusimmassa ROTI 2021 -raportissa todetaan, kuinka ”Rakennettu ympäristö luo ihmisen toiminnalle tarjoumia, jotka voivat aktivoida tai passivoida terveellisten elintapojen valintoihin.” Samanlaisia tarjoumia täytyy luoda ihmisten kestävälle toiminnalle ja elintavoille. Ja kuinka kauniisti nämä kaksi asiaa, terveellisyys ja kestävyys, usein linkittyvätkään toisiinsa! Usein meille hyväksi olevat asiat ovat sitä myös ympäristölle.

Sen lisäksi, että kestävän kehityksen periaatteet on otettava osaksi itse rakentamista, täytyy rakennetun ympäristön myös tarjota ihmisille mahdollisuuksia kestäviin valintoihin. Tässä meillä jokaisella rakennetun ympäristön parissa työskentelevällä on vastuu olla omalta osaltamme edesauttamassa tätä muutosta ja kehityssuuntaa.

Mikä on taiteen rooli tässä muutoksessa? Siinä missä hyvä suunnittelu mahdollistaa, muotoilu etsii ratkaisuja ja vastaa tarpeisiin, hyvä taide puolestaan avartaa ja kyseenalaistaa. Taide pystyy haastamaan totuttua ajattelua, tarjoamaan uusia näkökulmia, koskettamaan ja muistuttamaan inhimillisyydestä ja asioiden suuremmista merkityksistä. Oli sitten kyse nyt käsillä olevasta välttämättömästä vihreästä siirtymästä tai muista tässä hetkessä tärkeinä pitämistämme arvoista, rakennettu ympäristö, sen arkkitehtuuri ja taide, jättävät meistä jäljen tuleville sukupolville.

Tällä hetkellä ratkaistavanamme on monien edeltävien sukupolvien jättämät jäljet. Niiden korjaamista pyrimme nyt kiireellä aloittamaan, jottei tulevien sukupolvien taakkaa kasva kohtuuttomasti. Biennaalin teosta kuunnellessani en voi välttyä sen ajattelemiselta, että Vallisaaressa teosten, rakennusten ja villiintyneen luonnon sekoitus on kuin allegoria olemisestamme tällä planeetalla.

Tuntuu kuin olisimme havahtuneet pitkästä unesta siihen, että oma olemassaolomme ei ole luonnosta irrallista, vaan osa sitä. Kun ympäristö voi hyvin, me voimme hyvin. Se paha mitä teemme ympäristöllemme, on lopulta pahantekoa itseämme kohtaan. Luonto ei suuressa mittakaavassaan pysähdy pelastamaan ihmistä, vaan jatkaa eteenpäin ja muovautuu olosuhteiden vaatimalla tavalla, ottaen aina uuden muodon, löytäen uuden raon asfaltissa. Myös kauan sen jälkeen, kun me olemme jo poissa.

Helsinki Biennaali 2021 on avoinna yleisölle Vallisaaressa 26.9.2021 saakka.

Linkki biennaalin kotisivuille: https://helsinkibiennaali.fi/

Mari Kemppinen

Arkkitehtuuri, suunnittelu, muotoilu ja taide -paneelin jäsen

taideasiantuntija, Julkisen taiteen asiantuntijapalvelut, Taiteen edistämiskeskus (Kuva: Vilhelm Sjöström, Studio Musta & Valkoinen)

 

ROTI 2021 kokoaa yli 120 asiantuntijan näkemykset Suomen rakennetun omaisuuden tilasta ja sen kehitystarpeista.

Seuraa meitä verkossa!

www.roti.fi/blogit

www.twitter.com/ROTI2021

www.facebook.com/ROTI2021

www.roti.fi