Mitä tiedämme korjatuista rakennuksista?

ROTI 2019 -hankkeen työryhmissä rakennetun omaisuuden tilaa tarkasteltiin monialaisesti keskustellen. Osallistujien vankka tuntuma aihepiiriin oli kertynyt hyvinkin erilaisilta kentiltä, mikä antoi hedelmällisen pohjan kokemusten ja näkemysten kohtaamiselle.

Kiinnostaviin kysymyksiin fokusoimista ja kouriintuntuviin toimenpide-ehdotuksiin pääsemistä vaikeutti kuitenkin se, että johdonmukaisesti koottua tietoa rakennetun omaisuuden massiivisesta kokonaisuudesta on käytettävissä varsin rajallisesti.

Keskeisen ja arvokkaan valtakunnallisen näkymän rakennettuun omaisuuteen tarjoaa lakisääteisesti ylläpidettävä rakennus- ja huoneistorekisteri. Jo vuosikymmeniä kartutetun datan avulla rakennuskantaa voidaan eritellä muun muassa käyttöönottovuoden, rakennuslupaan merkityn käyttötarkoituksen ja pinta-alatietojen perusteella.

Numeroiden valossa maamme on jo hyvin pitkälle rakennettu. Kerrosalaa on noin sata neliötä asukasta kohti. Valtaosa rakennuskannasta on hyvin nuorta ja suuren osan siitä arvioidaan tulleen ”peruskorjausikään”.

Rakennusalan liikevaihdosta alle puolet tulee korjausrakentamisesta. Samaan aikaan uuden rakentaminen jatkuu laajamittaisena. Osa vanhasta rakennuskannasta näyttää jäävän vaille tehtävää, odottamaan uutta käyttöä, korjauksia ja paluuta ylläpitoon.

Rakennuksista kertyvä tilastotieto syntyy pääosin rakennushankkeiden yhteydessä. Mitä vanhempi rakennus on kyseessä, sitä epätarkempia siitä saatavat tiedot luultavasti ovat.

Se, mitä rakennuksille tapahtuu käyttöönoton jälkeen, jää tilastoissa tavoittamatta. Meille ei aukea vivahteikasta tilannekuvaa rakennuskannasta, vaan kuva pelkistyy kaksijakoistuksiin, kuten suuriin ja pieniin, uusiin ja vanhoihin tai kasvukeskusten ja syrjäseutujen rakennuksiin.

Rakennukset ovat keskuudessamme useimmiten paljon rakentajiaan pidempään. Rakentamalla syntyy kulttuuriperintöä, johon fyysisten rakennusten lisäksi kuuluu kykymme ymmärtää, hoitaa ja käyttää ympäristöämme.

Rakentamisessa ja rakennusten ylläpidossa on hallittava pitkiä aikajänteitä. Rakennusta koskevaa tietoa kannattaa hankkia yksittäisen rakennushankkeen takuuaikaa pidemmällä perspektiivillä kiinnittäen huomiota pitkän aikavälin muutoksiin. Rakennetun omaisuuden hoidon ja kehittämisen suunnittelu hyötyisi esimerkiksi rakenteiden kestävyydestä ja korjattavuudesta, korjausten onnistumisesta ja käytön muutosten pitkäikäisyydestä kertovasta tilastotiedosta.

Tarkinta teknistä tietoa on saatavilla viime aikoina valmistuneista rakennuksista. Niiden suunnitteluideat ja tekniset ratkaisut vastaavat nykyajatteluamme. Uusia rakennuksia on helpoin ymmärtää ja ne saavat myös ROTI-arviossa määräänsä nähden korostetun huomion, vaikka niiden käytön ja ylläpidon kokemuksista on vasta ensivaikutelmia. Rakennuksiin suunniteltujen ominaisuuksien toteutumisesta ja säilymisestä käyttövuosien aikana ei ole mitattua tietoa.

Vaikka vanhat rakennukset ovat hyviä tietolähteitä, tieto on hankittava erikseen tutkimalla. Saatavissa on käytännössä todennettua tietoa jopa vuosisatoja kestävistä rakenneratkaisuista.

Vain kymmeniäkin vuosia vanhasta rakennuksesta saattavat puuttua tiedot alkuperäisestä käyttötarkoituksesta, rakennustekniikasta, tehdyistä korjauksista tai siitä, mitä alkuperäisestä rakennuksesta on korjausten ja muutosten jälkeen jäljellä. Arvokkaaksi koettujen rakennusten korjaamisen suunnittelussa on vakiintunut tapa selvittää aluksi kohteen rakennushistoria – millainen rakennus on ja miksi se on sellainen. Ymmärrys kohteen alkuperästä, tarkoituksesta, rakenteista ja myös sen ympäristöstä on välttämätön perusta käytön ja korjaamisen parhaiden ratkaisujen löytämiselle.

Yksittäisen rakennuksen kohdalla tiedon saatavuus voi ratkaista rakennuksen kohtalon. Jos rakennuksen käytön, rakenteiden, korjaustarpeen ja korjaamisen seuraaminen ja kirjanpito olisi määrämuotoista, eri rakennusten lokitietojen yhdistäminen auttaisi tunnistamaan rakennetun omaisuuden hoidon ja korjaamisen avainkysymykset.