Tule meille Jyväskylään VIHERPALVELUPÄÄLLIKÖKSI!

Viherpalvelupäällikön tehtävä sijoittuu kaupunkirakennepalvelujen toimialalle kadut ja puistot – palvelualueelle, joka vastaa kaupungin yleisten alueiden infran hallinnasta ja metsien hoidosta, pysäköinninvalvonnasta, viljelypalstatoiminnan järjestämisestä, yksityistieavustusten hoitamisesta, sekä kunnallistekniikan investointien suunnittelusta ja rakennuttamisesta.

Etsimme nyt sinua viherpalvelupäällikön toistaiseksi voimassa olevaan virkaan 1.1.2024 alkaen.

Viherpalvelupäällikkö toimii kadut ja puistot -palvelualueen viherpalvelut -palveluyksikön esihenkilönä. Palveluyksikkö vastaa puistojen ja muiden viheralueiden rakennuttamisesta, kunnossapidosta ja hallinnasta sekä metsäomaisuuden hoidosta ja viljelyspalstatoiminnan järjestämisestä. Työssäsi vastaat yksikön talouden suunnittelusta ja seurannasta. Työ pitää sisällään myös valmistelutyötä esimerkiksi kaupunkirakennelautakuntaan sekä monimuotoista verkosto- ja kehittämistyötä. Monipuolisessa ja sopivasti haasteita tarjoavassa tehtävässä työsi vaikutukset näkyvät paitsi omassa yksikössäsi työskenteleville sekä koko toimialan työntekijöille ja yhteistyökumppaneille, myös kaikille viheralueita käyttäville kaupunkilaisille.

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto tai vastaava opistotason tutkinto (esim. hortonomi/hortonomi AMK). Odotamme sinulta kokemusta esihenkilötyöstä sekä viheralan laajaa tuntemusta. Tehtävässä menestyäksesi sinulla tulee olla erinomaiset vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot, kykenet itsenäiseen päätöksentekoon, hahmotat laajoja kokonaisuuksia ja hyödynnät työssäsi vankan työkokemuksen kautta saamasi tiedon lisäksi myös tutkittua tietoa.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja haasteita tarjoavan tehtävän mukavassa ja ammattitaitoisessa työyhteisössä. Päivät eivät ole samanlaisia ja aina opitaan yhdessä uutta. Työtilamme ja -välineemme ovat huippuluokkaa ja kaunis kaupunkimme sijaitsee Suomen sydämessä. Tehtävässä on myös mahdollisuus osittaiseen etätyöhön.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) mukaisesti.

Jätä hakemuksesi 25.9.2023 klo 12 mennessä osoitteessa: https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/viherpalvelupaallikko-jyv-53-48-23/

Virassa aloitus 1.1.2024 tai sopimuksen mukaan. Virassa on kuuden (6) kuukauden koeaika. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.

Haastattelut järjestetään viikolla 40 ja niihin kutsutaan henkilökohtaisesti hakuajan päättymisen jälkeen.

Virka julistetaan uudelleen haettavaksi.

Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.