Tampereen Vesi Liikelaitos

Huolehdimme vedenhankinnasta ja -jakelusta sekä jätevesien viemäröinnistä ja puhdistamisesta Tampereella. Teemme lisäksi laajaa vesihuoltoyhteistyötä naapurikuntien kanssa. Liikevaihtomme oli vuonna 2020 66 M€. Meillä työskentelee noin 160 vesialan ammattilaista. Tule mukaan tekemään mielenkiintoista työtä, jolla on merkitystä niin yhteiskunnan toiminnan kuin ympäristön kannalta.

Haemme kolmea vesihuoltoasentajaa vakituisiin tehtäviin. Aloitus tehtävissä on 2.8.2021 tai sopimuksen mukaan.

Tehtävässä rakennetaan ja kunnossapidetään vesihuoltoverkostoa Tampereen Veden toiminta-alueella. Työhön sisältyy asennus- ja kunnossapitotehtävien lisäksi töiden suunnittelua, yhteistyötä urakoitsijoiden kanssa sekä työnjohdollisia tehtäviä ja dokumentointia. Tehtäviin kuuluu myös erilaisten ongelmatilanteiden selvittely asiakkaiden kanssa.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on putkiasentajan tai muu soveltuva koulutus sekä aikaisempi työkokemus vesi- ja viemäriverkostojen rakentamisesta ja kunnossapidosta. Lisäksi edellytämme B-luokan ajokorttia.

Eduksi katsotaan kokemus hule- ja jätevesipumppaamoiden käyttö- ja kunnossapidosta. Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaitoja, itsenäistä työskentelyotetta sekä hyvää paineensietokykyä.

Lisätietoa tehtävistä antavat putkimestari Tommi-Tapani Kivimäki (ajalla 24.6.-2.7.2021), puh. 040 806 2992 ja putkimestari Pekka Seppä (ajalla 5.-19.7.2021), puh. 050 552 6268. Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi.

Hakuaika päättyy 19.7.2021.

Hakeminen tapahtuu Kuntarekryn kautta: https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/vesihuoltoasentaja-3-tampereen-vesi-liikelaitos-tre-02-26-21/

Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.

Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, hr.pirkanmaa@monetra.fi

On vain yksi Tampere, mutta monta syytä tulla ja jäädä. Tampereen tavoitteena on olla korkean osaamisen kaupunki, arjen ykkönen ja vetovoimainen elämyskaupunki. Olemme kompaktin kokoinen kaupunki, jossa tykätään työskennellä, asua ja opiskella. Tehtävämme on varmistaa, että palvelut ovat sujuvia, liikkuminen helppoa ja vapaa-ajan mahdollisuudet monipuolisia. Tarjoamme sinulle Tampereen kaupungilla vakaan työpaikan vastuullisessa ympäristössä sekä monipuoliset työsuhde-edut. Tule osaksi monialaista osaajajoukkoamme tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä kaupunkilaisten hyväksi. Tule Tampereen tekijäksi!

Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.