Oman keskustelufoorumin tarve kaupunkisuunnittelun ja -rakentamisen alalla työskentelevien arkkitehtien keskuudessa on ollut huutava. Tarpeesta teoksi keskustelufoorumin perustaminen eteni Turun kuntatekniikan päivillä 25.5.2007, jolloin messu- ja kongressikeskuksen kahvioon kokoontui kymmenen SKTY:n arkkitehtijäsentä keskustelemaan arkkitehtien roolista Suomen kuntatekniikan yhdistyksen toiminnassa. Kahviossa käydyn keskustelun myötä pidettiin aivan välttämättömänä, että SKTY:een perustetaan arkkitehdeille oma kerho, arkkitehtiklubi.

Kerhon perustamiskokous pidettiin Helsingin kaupungin rakennusvirastossa 27.11.2007. Paikalle oli saapunut 17 SKTY:n arkkitehtijäsentä. Perustetun kerhon virallinen nimi on Suomen kuntatekniikan yhdistyksen arkkitehtiklubi. Yhdistyksen sisäisessä viestinnässä käytämme lyhyempää nimeä arkkitehtiklubi. Kaikki kokouksessa läsnä olleet kirjattiin kerhon perustajajäseniksi.

Arkkitehtiklubin toiminta-ajatus

Suomen kuntatekniikan yhdistyksen kaupunkisuunnittelun ja -rakentamisen alalla työskentelevät yhdistyksen jäsenet muodostavat arkkitehtiklubin, jonka tarkoituksena on edistää ammattialansa kehitystä. Kerho voi tarkoituksiensa toteuttamiseksi olla yhteistoiminnassa muiden samalla alalla toimivien järjestöjen kanssa. Kerho voi antaa ammattialaansa liittyviä ja niihin verrattavia lausuntoja. Kuitenkin viranomaisille tarkoitetuista esityksistä ja muista huomattavista toimenpiteistä on tehtävä ehdotus SKTY:n hallitukselle.

Arkkitehtiklubin jäsenenä voi olla jokainen SKTY:n jäsen, joka on koulutukseltaan arkkitehti, maisema-arkkitehti tai sisustusarkkitehti. Lisäksi voi kerhon johtokunta hyväksyä jäseneksi muunkin SKTY:n jäsenen, joka työskentelee kaupunkisuunnittelun ja -rakentamisen alalla.

Kerhon asioita hoitaa puheenjohtajan vetämä johtokunta, joka valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja keskuudestaan tai sen ulkopuolelta sihteerin sekä muut toimihenkilöt. Johtokunnan toimikausi on kalenterivuosi. Kerhon vuosikokous pidetään johtokunnan määräämänä päivänä kuntatekniikan päivien yhteydessä.

Kerhon johtokunnan puheenjohtajana toimii Eevaliisa Härö, varapuheenjohtajana Eija Muttonen-Mattila sekä johtokunnan muina jäseninä Leila Strömberg, Matti Visanti, Jenni Lautso sekä Laura Hietakorpi. Heikki Lonka toimii mediavastaavana. Jere Klami toimii sihteerinä. Matti Karhula ja Heikki Lonka ovat past presidenttejä.

Kuntatekniikkalehden toimitusneuvostossa on perinteisesti ollut arkkitehtijäsen. Heikki Lonka on toiminut arkkitehtiklubin edustajana.

Kuntatekniikan foorumin ekstranet

Kuntatekniikan foorumin ekstranetissä voi käydä arkkitehtuuriin ja kaupunkisuunnitteluun liittyvää keskustelua klubin omassa työtilassa, jonka käyttö edellyttää rekisteröitymistä. Ekstranetin julkaisuarkistoon kootaan mm. sektorin hyödyllisiä julkisia raportteja. Ekstranetin työtilan käyttöoikeudet myöntää klubin nimeämä vastuuhenkilö (arkkitehtiklubin sihteeri).

Arkkitehtiklubin jäseneksi tuleminen

Arkkitehtiklubin jäsenenä voi olla jokainen Suomen kuntatekniikan yhdistyksen jäsen, joka on koulutukseltaan arkkitehti, maisema-arkkitehti tai sisustusarkkitehti. Jäseneksi tulo edellyttää ilmoittautumista arkkitehtiklubin johtokunnalle. Ilmoittautumisen voi tehdä sähkö- tai jakelupostina kerhon sihteerille alla olevaan osoitteeseen.

Jere Klami, kaavoitusarkkitehti 
yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut / asemakaavoitus 
PL 32 / Solistinkatu 2 
90015 Oulun kaupunki 
etunimi.sukunimi(at)ouka.fi