Sattuipa mukavasti. Juuri edellisessä blogissani olin kertonut Säätytalon päätykolmion veistoksesta ja nyt olinkin itse menossa tuohon taloon. Itse asiassa odotin innokkaasti tarjolla olevaa tilaisuutta. Oli kysymyksessä Rakennusinsinööriliiton Senioreiden 45-vuotisjuhla. Nykyisen hallituksen hallitusneuvotteluja ei pidetty Säätytalossa. Lehdistölähteiden mukaan silloinen pääministerikandidaatti oli sanonut tällä rakennuksella olevan huonon karman. Hän viittasi Kataisen ja Urpilaisen neuvottelurumbaan. Seniorit ovat kuitenkin rohkeaa porukkaa. He eivät kokouspaikan karmaa pelkää. Seniorit ovat rohkeuden lisäksi hämmästyttävän puuhakas porukka. Pöhinää riittää. (Huom. muotisana). On kulttuuria, on asiaesitelmiä, on ekskursioita, on ulkomaanmatkoja ja vielä erilaisia tapaamisia paikassa jos toisessakin. Mutta tärkeintä ovat nuo ihmiset, valtaisa joukko. lähes tuhat jäsentä, vanhoja kavereita, tuttuja ja tuntemattomia, naisia ja miehiä - jotka rakensivat Suomea. Luennoitsijana toiminut ministeri Raimo Sailas – seniori hänkin, kyllä kysyi ja ihmetteli, että mistä ne hometalot tulivat? Tekö ne teitte? Väki hörähti.
Rakennusinsinöörit ovat usein kokoontuneet Säätytalolla. Mutta Liisalle tämä oli ensivisiitti. Se maksoi vaivan. Luentojen aikana oli kiva tuijotella katossa liihottavia enkeleitä. Ne ovat koristemaalari Salomo Wuorion ja hänen apulaisensa C. Ehrlingin maalaamia. Maalaukset ja koko talo entisöitiin arkkitehtiprofessori Ville Helanderin suunnittelemana. Työ valmistui vuonna 1993. Niin talohan rakennettiin alkuaan vuonna 1890. Arkkitehtina oli Gustav Nyström, voitettuaan arkkitehtikilpailun. Talo suunniteltiin aatelittomia säätyjä; papistoa, porvaristoa ja talonpoikia varten. Me kokoonnuimme tilaisuuden aluksi ja sitten lopuksi porvariston salissa. Luennot kuuntelimme talonpoikien salissa.
Tumma puku
Kutsussa määriteltiin asuksi tumma puku. Pukeutuminen on nyky-yhteiskunnassa tullut vapaaksi ympäristötaiteeksi. Smokki, saketti ja frakki eivät taida nykypäivänä edes kuulua jokaisen insinöörin vaatevarastoon. Minun ei ainakaan. Aikaisemmin sakettia on pidetty päiväjuhlissa ennen kello kahdeksaatoista. Smokkia on ollut tapana käyttää iltakuuden jälkeen. Nyt oli sitten juhla, joka alkoi ennen kuutta ja päättyi yhdeksältä. Probleema oli kuitenkin vältetty, sillä kutsussa edellytettiin tummaa pukua. Oikein päätin selvittää itselleni mitä se tarkoittaa. Näin jälkeenpäin huomaan pukeutumiseni olleen monelta osin aivan pielessä. Solmion olisi pitänyt olla harmaa ja nimenomaan silkkiä ja solmun ehdottomasti englantilainen, urheilukelloa ei olisi saanut olla ranteessa, kenkien olisi tullut olla oxford-tyyliä ja taskunenäliinan olisi pitänyt olla pellavaa. Kotona Liisankin piti oikein netistä katsoa mikä on naisen pukukoodi silloin kun miehellä on tumma puku. Vaikea juttu!. Siitä miehen puvusta se sitten määräytyy naisen vaatetus. Juhlaväki osoittautui sitten hyvin kauniisti pukeutuneeksi, eikä minullekaan tullut kukaan huomauttamaan pukeutumiskoodin rikkomisesta, vaikka olinkin totaalisesti väärin pukeutunut – violetti paita ilman solmiota - hyi!
Ainoat frakkipukuiset herrat juhlissa edustivat Polyteknikkojen kuoroa. Heidän esiintymisensä oli korkeinta luokkaa. Siinä oli vanhaa teekkariaikojen iloa ja tunnelmallista hehkua. Hienoa!
Kolmas ikä, me olemme he
Niin sitten saavuimme juhlapaikalle. Minun sisääntuloani juhlisti nuori kohtelias mies viehättävän daaminsa kanssa. Hän jäi pitämään ovea auki meikäläisen konkatessa keppinsä kanssa ylös Säätytalon kaiteettomia portaita. Kohtelias mies osoittautui myöhemmin yhdeksi juhlapuhujaksi. Hänen nimensä on Matti Sivunen. Palataan hänen juttuunsa. Juhla alkoi. Ensimmäinen puhuja selvisi urakastaan loistavasti. Hän oli Senioreiden puheenjohtaja Pertti Sandberg. Hän iski naulan kantaan kun käytti sanaa ”kolmas ikä”. Tuo sana kiinnostaa minua. RIL Seniorit ovat varsin tyypillisesti juuri kolmannen iän ihmisiä. Harmaat pantterit, ”kolmannen elämän” tai ”kolmannen iän” ihmiset muuttavat opiskelua, muuttavat viihdettä, muuttavat työntekoa ja muuttavat kulttuuria. He muuttavat maailmaa. Me olemme he.
Tilasto vuodelta 2014 kertoo että meidän maamme on maailman ikätilaston kärkipäätä. Voisimme siis olla myös kärkimaana kehittämässä ”kolmannen iän” elämänfilosofiaa ja toimintamalleja. No, sitähän me juuri omalta osaltamme yritämme kun Säätytalolla istumme. Riittääkö se?
Siili vai kettu?
Varsinaisena key-note esitelmöitsijänä meillä oli Raimo Sailas. Hän on tunnettu leikkaaja. Kertoi nuoruudessaan yrittäneensä leikata rakentamisen ylikuumentumisen aikaan Raaden hampaan. Siitä oli tullut sellainen satikuti, ettei tullut toista kertaa mentyä Uolevi Raaden suuhun, mieluummin vaikka suden suuhun, arvelen. Sailas esitteli kansantaloustieteilijöiden tuttuja kippuroita. Niitä olisi riittänyt hyvinkin parin tunnin esitelmään, joten yli piti hyppiä – hyvin se sittenkin onnistui. Kysyipä sitten esitelmän jälkeen Matti Sihto, tietotekniikkaguru, Suomen vientikaupan tämän hetkistä kilohintatasetta. Viittasi vanhojen aikojen 4 markan Suomeen. Tahtoi sanoa ekonomistien indikaattoreista epäilyksensä. Sailas sanoi ei tietävänsä nykyviennin kilohintaa. Tulipa silloin mieleen Arkhilokhos’in kreikkalainen taru siilistä ja ketusta: ”Kettu tietää montaa asiaa, mutta siili vain yhden ison asian”. Vaikutti siltä, että arvostettu puhujamme on ilmeinen siili. Joku on arvellut muita siilejä olevan mm. Platon, Dante, Dostojevski ja Proust. Hyvässä seurassa olisi Sailas. Muuten taidan itsekin olla siili. Mutta nykyisessä taloustilanteessa olisikin ehkä tarpeen saada kettuja kehiin. Kettuja olisi viisaiden mukaan mm. Aristoteles, Shakespeare, Goethe ja Joyce. Jotenkin minusta tuntuu että pääministerimme Juha Sipilä on ilmetty kettu. Ulkoministerimme Timo Soini taitaa hänkin olla varma kettu – oppii koko ajan lisää.
Usko tulevaisuuteen – ihmisen tahto
Seuraavaksi lavalle astui ihminen, joka todella uskoi asiaansa. Nykyisessä tilanteessa suorastaan kaipaa sellaisia ihmisiä. Tilastot eivät tätä maata nosta. Sen nostavat vain ihmiset. Samalla tavoin kuin huonot ennusteet toteuttavat itsensä, niin myös surkeat puheet vievät asioita mukanaan. Eräs asia mikä voi meitä auttaa on se, että olemme iloisia kun teemme työtämme. Ennen kuin lopullisesti ryhdyn kehumaan Tampereen pormestaria, haluan vielä muistuttaa tälle kolmannen iän porukalle mitä sanoi Salomon, temppelien rakentaja, kaupunkien rakentaja, ihmisten talojen rakentaja. Hän sanoi: "Perkeleellä on tieto ihmisen hengestä, lähteekö se ylöspäin vain putoaako se maahan, siis minä näen, ettei mikään ylitä sitä, että ihminen iloitsee työstään, sillä tämä on hänen osuutensa. Kukaan ei pysty saattamaan häntä takaisin näkemään sitä mitä sen jälkeen on tapahtunut. Eli siitä jää se, että olimme iloisia kun teimme työtä.”
Niin, työstään iloitseva henkilö Anna-Kaisa Ikonen antoi meille oppitunnin ihanalla tavalla. Hän huokui uskoa ja voimaa. Hän sanoi aikojen olevan vaikeita, mutta juuri siksi nyt on panostettava luovuuteen. Hän kertoi Tampereen monista hankkeista. Saatoinpa jopa tuntea omakohtaista ylpeyttä. Olinhan itsekin ollut viime vuosikymmenellä aktiivisesti mukana Tampereen pikaraitiotien ja Ratinan kauppakeskuksen suunnittelussa. Ja vielä, onhan Tampere isoisäni, isäni ja minunkin kaupunkini, tosin vain 1944 pommitusvuoden ajoilta.
Vilkaisepa blogiani: . http://penttimurole.blogspot.fi/2014/08/tammerkosken-kuohuja.html
Tampereen kaupungin pormestari Anna-Kaisa Ikonen on selvästi oikeassa paikassa puhumassa. Pormestari-ohjelmassa 2013-2016 hän sanoo meistä näin: ”Ikäihmiset ovat voimavara. Yhdessä eri toimijoiden kanssa edistetään aktiivista ja toimintakykyistä ikääntymistä. Onnellista ja toimintakykyistä ”kolmatta elämää” tuetaan oikea-aikaisilla palveluilla, osallisuudella, virkistystoiminnalla sekä esteettömällä kaupunkiympäristöllä.” Nämä asiat löytyvät täältä: http://www.tampere.fi/liitteet/a/6Djmt7sUW/pormestariohjelma.pdf
Pormestarin erityisenä ylpeyden aiheena oli rantaväylän tunnelin rakentamisen allianssimalli. Jos todella ne tiedot pitävät paikkansa mitä rakennuskustannuksista kerrotaan: nostan hattua! Minulla on aikamoinen tiedosto maailman moottoritietunneleiden kustannuksista. Tampereen tunneli on siinä tilastossa huipputuote. Tamperelaiset aikovat saada tunnelinsa 80 miljoonalla per kilometri. Tukholman rakenteilla oleva Norra Länken maksaa neljä kertaa enemmän. Jo pitkään toiminut Södra Länken maksoi sekin reilusti tuplat rantaväylän tunneliin verrattuna. No, on ruotsalaisilla pari kaistaakin enemmän mutta silti.
Anna-Kaisa Ikosella on tunnettuja rakentajageenejä. Se näkyi ja kuului tämän videon sanallisen esittelyn ylpeässä vauhdikkuudessa.
Juontaja oli ammattimiehiä
Esitys oli niin hieno ja vauhdikas, että olisi ollut tarpeen pieni toipumisaika. Sitä ei sallittu. Tilaisuuteen oli saatu omista joukoista lähes ammattimainen juontaja. Harry Lindström esitteli puhujat ansiokkaan monipuolisesti – harvinaista meikäläisissä tilaisuuksissa. Hän piti myös tiukkaa huolta aikataulusta ja niin etenimme viimeiseen puhujaan. Harry kertoi puhujan juuri väitelleen uudenlaisesta lähestymistavasta rakentamisen tai oliko se kiinteistöhuollon prosessiin. Väitös oli tapahtunut 9.10 Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa, maankäyttötieteiden laitoksella. Tuore tohtori siis, vaikka ohjelmassa vielä puhuttiin diplomi-insinööristä. Onnea tohtorille! Aiheena oli: Asiakkaan rooli rakennusalan innovaatioprosesseissa ja -johtamisessa.
Vauhtia veljet
Esitelmän pitäjäksi paljastui juuri se kohtelias nuori mies joka piti ovea vanhalle miehelle. Hänen nimensä on Matti Sivunen. Hän puhui murroksesta ja sanoi: ”Murrokset toteutuvat tavalla tai toisella, niiden hyödyntäjä voittaa”. Ei ollut ehkä aivan niin tärkeää mitä hän konkreettisesti sanoi. Tärkeämpää oli miten hän sen sanoi. Sanomisen tavassa oli paljon yhteistä Anna-Kaisa Ikosen tapaan sanoa. Jos nuoret puhuvat näin ja sitten tekevät, ei meillä vanhoilla tule olemaan huolta kestävyysvajeesta.
Mennäänpä nyt vielä hieman Matti Sivusen sanomisiin murroskohdista. Hän aloitti kysynnän muutoksista rakentamisen suhteen: toimistotila vähenee, markettien suhteen tapahtuu vallankumous, nettikauppa voittaa, kunnat kärvistelevät korjausveloissa, investoinnit putoavat, kyseenalaistetaan perinteisiä toimintamalleja, käyttöön perustuva laadunhallinta nousee arvoon ja hankkeiden riskiarviointi syvenee. Toisena pääkohtana hän puhui rakentamisen keskeisistä trendeistä: rakentamisen hyötyjä ja riskejä arvioidaan uusilla työkaluilla, virtuaalinen suunnittelu ja tietomallinnus parantavat elinkaaren aikaista käytettävyyttä, tuottavuus nousee esivalmistuksen ja robotiikan kautta, uudet materiaalit ja kierrätys kasvattavat resurssitehokkuutta, älykkäät komponentit ja palvelut astuvat kuvaan. Kolmantena murroskohtana hän näki julkisen puolen palvelullistumisen ja hankintojen kehittämisen: dynamiikka muuttuu kun julkiset toimijoista tulee palveluntuottajia, koulutus muuttuu, yliopistot pyrkivät kansainväliselle tasolle, kansainvälinen koulutus lisääntyy, tuottavuusvaje saattaisi ratketa yksin hankintoja tehostamalla, innovaation tukeminen ja kaupalliset mallit avainasemassa.
Ajan pensseli
Ja vielä lopuksi kunnianosoitus kaikkien aikojen tervaskannolle, Antero Kalliolle. Kun häneen törmäsin porvariston salin puolella huudahti hän iloisesti: ”Siinä tulee Kokemäen asemapäällikön pojan poika – menikö oikein?” Oikein se tietysti meni, olihan kysymyksessä Antero Kallio. Suomalaisen rakentamisen elävä ikoni. Sitten kertoi hän isoisästään, senaattorista joka aikanaan sai rautatien menemään Kokemäen kautta Huittisten sijaan. Tämän seminaarin muistot näyttävät pyyhkivän aikaa suurella pensselillä.
