Nytpä löytyi kirppikseltä tyrmäävä kesäkirja. Kirjan nimi on ”Elopeltojen yli”. Se on painettu WSOY toimesta vuonna 1943. Oiva Paloheimon runot kirjan lehdillä ovat sinänsä kauniita, mutta kirjan etulehdellä olleet omistuskirjoitukset antavat tyrmäysiskun. Oiva Paloheimo on omakätisesti omistanut kirjansa Kauko Käyhkölle Aunuksen maisemissa sotavuonna 1943 - näillä sanoilla: ”Kauko Käyhkölle syd. ystävyydellä saman komppanian mieheltä. Äänislinnassa Aunuksen Radiossa 7.11.43”. Toinen kirjan lehdelle liimattu omistus on myöhemmiltä vuosilta. Siinä ovat tyrmäystipat. Se on kirjoitettu 17.1.1970. Teksti on hieman seksistinen, jos et kestä sellaista, sulje hetkeksi silmäsi. Omistuskirjoitus kuuluu: ”Mun illusion, sun pillusi on.” Kuka oli Oiva Paloheimo?
Maurin makasiinista löytyneessä Oiva Paloheimon teoksessa ”Elopeltojen yli” on kiinnostavia omistuskirjoituksia. Molemmat kirjailijan signeeraamina.
Oiva Paloheimo syntyi vuonna 1910 Tampereella. Hän eli orpopoikana ja maalaispoikana Vehoniemessä setänsä hoteissa, kunnes muutti Helsinkiin opiskelemaan 30-luvun alussa. Opiskelut eivät aivan menneet putkeen ja hän oli toimittajana mm. Mikkelissä. Vuonna 1934 hänen runojaan julkaistiin Mika Waltarin toimittamassa runokokoelmassa ”Vaeltava laulaja”. Sodassa hän oli rintamakirjeenvaihtajana ja päämajan tiedotuskeskuksessa sensorina yhdessä Olavi Paavolaisen, Armas J. Pullan, Matti Kurjensaaren, Olof Enckellin ja Sakari Pälsin kanssa. Siltä ajalta on tuo ensimmäinen omistuskirjoitus. Luepa vaikkapa minun blogistani noista Mikkelin ajoista: http://penttimurole.blogspot.com/2014/12/olavi-paavolainen-takki-oikein-takki.html
Sodan jälkeen Paloheimo muutti Vesilahden pappilan piharakennukseen ja asui siellä vuoteen 1953. Taitelijakoti paloi loppuvuonna 2018. Vesilahti oli minullekin tuttu paikka. Siellä oli setäni Karjalasta tuoma Karjalan Villa ja Tiiliputki Oy sekä hänen maatilansa. En siellä vieraillessani tiennyt lähellä asuvasta kirjailijasta.
Toinen hajonnut avioliitto johti Oiva Paloheimon Oulunkylään. Asuintalona oli aluksi Kirjailijaliiton omistuksessa ollut Larin-Kyöstin vanha puutalo – nyt pois purettuna. Talossa asui myös kirjailijatar Essi Valta. Hän kuulemma alkuvuosina, ennen uutta vaimoa pesi Paloheimon pyykit, silitti ja siivosi, laittoi ruoat ja koetti muutenkin pitää kanssavuokralaistaan kurissa ja herran nuhteessa. Paloheimo asui Oulunkylässä kuolemaansa saakka 1973. Kolmas vaimo Sinikka kuoli 1969, joten tuo toinen epäilyttävä omistuskirjoitus täytyy olla osoitettu aivan uudelle ihastukselle.
Matti kirjoittaa isästään
Matti Paloheimo, Oivan poika, kirjoittaa vuonna 1990 Oulunkylä-seuran lehteen isästään. Hän sanoo, ettei hänen kirjoituksensa sovellu tieteelliseen tarkasteluun. Tämä blogi ei missään nimessä ole tieteellinen, joten tähän se hyvin sopii siteerattavaksi. Matti Paloheimo kirjoittaa: ”Tyypillistä isälleni oli, että hän tykkäsi aivan nuorista kuvataiteilijoista ja kirjailijoista, jotka olivat vasta tuloillaan. Monet 50-luvulla aloitelleet kävivät isäni luona tarinoimassa ja ryypiskelemässä. Eräs, joka kävi usein jääkaapilla kaljaa hakemassa, kun minä täällä asustelin, oli Pentti Saarikoski. Toinen, joka kirjailijauransa alussa viihtyi Oivan luona, oli Hannu Salama, usein pitkiäkin aikoja, niin että välillä sai potkiskella häntä ulos. Salama tuli vähän väkivaltaiseksikin saatuaan viinaa, niin että isä pani hänet porttikieltoon. Ei sopinut tulla pariin viikkoon, mutta sitten taas olivat ovet auki.”
Kolmannesta avioliitosta Matti, toisen avioliiton poika ja kirjailija itsekin, kirjoittaa: ”Kolmas liitto oli sellainen strindbergiläinen avioliittohelvetti jossakin mielessä, mutta sitten ihan onnellinenkin toisessa mielessä, kuten aika useat avioliitot ovat. Välillä meni ihan hyvin ja välillä ei tahtonut mennä ollenkaan.” Hän myös mainitsee isänsä loppuvuosien teokset: ”50-luvulla ilmestyi jotakuinkin kirja joka vuosi ja Oulunkylä-vuosina ihan merkittäviä teoksia, joista kannattaa nostaa esiin “Patarouva”-romaani vuodelta 1956, kepeähkö, ranskalaistyylinen teos ja sitten aika kunnianhimoisen avioliittoromaanin “Ei puu yksin pala” vuodelta 1958. Myös aforismikokoelma “Oivalluksia” vuodelta 1959 ja novellikokoelma “Salonki” vuodelta 1961. Viimeisin oli runokokoelma “Palaa ne linnut vielä” vuodelta 1962.” Mainittakoon vielä hänen tunnetuin teoksensa lastenkirja ”Tirlittan” vuodelta 1953.
Nämä viisi Oiva Paloheimon sitaattia kolahtivat:
"Kaikista olennoista on sielu traagillisin ja yksinäisin. Se ei voi odottaa edes kuolemaa vapauttajaksensa."
”Ainoa etu, minkä julkisesta keskustelusta voi saada, on suunvuoro."
”Sano minulle mikä on totuus, niin sanon sinulle: HÖLMÖ!”
”Jos usko alkaa siirrellä vuoria, niin olemme hukassa.”
”Sapelisota on järjetöntä vihaa, mutta ohjussota ilman vihaa on vieläkin järjettömämpää.”
Piru itse ja Gutenberg
Minä aion kirjoittaa nyt vain kesäkirjalöydöstä. Sen löysi Laura Honkasalo Perniön Maurin Makasiinista. Mauria ei enää ole, hän poistui taivaallisille kirpputoreille viime vuonna. Paikalla on nyt uusi omistaja, mutta Maurin henki elää. Myös kahvila naapurissa tarjoilee ihania leivonnaisia.
Kesäkirjalöydössä on runoja sota-ajalta. Sota ei kuitenkaan tunkeudu läpi monessakaan runossa. Minua jäi kiinnostamaan runo Saatanasta ja Gutenbergista. Runo on nimeltään ”LEGENDA PIRUSTA JA JOHANN GUTENBERGISTA”. Paloheimo oli keksinyt Saatanan kirjapainotaidon kehittämisen taustavoimaksi ja alkuunpanijaksi. Se sopii myös meidän aikaamme. Nyt meillä on tekoäly, jonka tutkijat muuten arvioivat suurimmaksi maailmanlopun uhaksi. Olisiko sekin itsensä Saatanan manipuloima juttu? Jos muuten maailmanlopun uhat kiinnostavat klikkaa tuohon: http://penttimurole.blogspot.com/2018/02/maailmanloppu-ja-bang-nyt-on-kylla.htmltai http://penttimurole.blogspot.com/2017/12/tekoaly-siinapa-paivan-mantra.html
Siteeraan nyt muutamaa säettä Paloheimon Gutenberg-runosta.
Tuhatneljäsataaluvulla,
siinä puolivälissä melkein,
Piru käyskeli laaksoissa Saksanmaan
kuin ainakin aivoin selkein.
Teki valppaan huomioita hän
ja totesi monta kertaa, miten kauniita teot on Jumalan,
niitä Saatanan töihin jos vertaa.
- - -
Tätä kaikkea kovasti pohtien
Piru matkusti, tutki ja mietti.
Hän haastatteli piispoja,
yökausia kirkoissa vietti.
Hyvän salaisuutta hän tutkaili
ja sen yksinkertaisuutta:
Miten voi kuva neitsyen
noin säteillä Jumaluutta?
-Miten olisi, Piru haaveksi,
jos keksisi juonen alun,
joka ihmisen sieluun istuttais
esimerkiksi – tiedonhalun.
Se se viettelis ihmisen tutkimaan
tätä kaikkea rihkamaansa
ei ehtisi silloin paljoakaan
hän kuunnella Jumalaansa.
Ja oikein hyvä tulisi,
jos ihmisen järki lyhä
myös alkaisi hurskaassti tutkia,
mik’ on itse Jumalan pyhä,
ja mikä on sielu ihmisen
ja onko sielua lainkaan.
Tämä tutkimus ihmisen harhaan veis,
mut ei totuuteen lähimainkaan.
Piru niin tuli Mainzin kaupunkiin
käsityöläispiitreissä kulkein.
Hänen aivokopassaan hahmottui
jo suunnitelmansa julkein,
millä voisi sieluja saalistaa,
Pyhän hengen tuhota perin.
Niin eräänä torstaipäivänä hän
tapaa Johann Gutenbergin.
Tämä suurta P-tä juur kaiversi
ylen leveään puiseen tauluun.
Hän painoasua laitteli
erään lyyrikkomunkin lauluun.
Piru katseli puuhaa mietteissään
ja partansa tupsua puri.
Ihan vilpittömästi varmaankin
hän ihmisen tyhmyyttä suri.
--
Piru alkoi tyynesti selittää,
kuten tavallistakin seikkaa:
-Mitä intoilet turhaa, miksi et
joka kirjainta erilleen leikkaa.
Niitä sitten ois mukava järjestää
ja lisätä mielin määrin.
Esimerkiksi Englanti palkitseis
tämän konstin arvolla päärin.
-
Täten alkoi se sivistys, valistus
ja se hyvän ja pahan kina.
Joka ainoa näppärä pännämies
nyt on moukkien tuomarina.
Tuli propaganda ja mainostus,
poliitikkojen kirjoitelmat,
tuli sanomalehdet ja kirjallisuus,
tuli tällaiset runoelmat.
Siinäpä se oli. Piru oli kaiken takana. Ihmisen tiedonhalu valjastettiin paholaisen toivomalla tavalla. Herran huoneet ammottavat tyhjillään. Ihmiset ryhtyivät tutkimaan rihkamaansa. Tekoälyn maailmassa kaikki kuitenkin muuttuu. On tulossa uusi jumaluus. Singulariteetti uhkaa meitä. Olisiko siinäkin Pirulla sormensa pelissä? Vai onko sittenkin Piru tekemässä erehdyksen? Onko Pyrrhoksen voitto tuhota keinoaivojen avulla ihmisen sielu ja tahto, sillä sielutonta konetta ei voi enää jallittaa. Silloin Piru ja Jumala jäävät molemmat työttömiksi.
