Väittävät vanhenemisen lisäävän viisautta. Yritin etsiä vanhojen viisaiden kiteytyksiä vanhenemisen viisastumisen prosessista. Tutkin viisauden lähteitä. En löytänyt mitään kiehtovaa tai erityisen viisasta. Ehkä Henry Fordin ajatus oli yksi parhaista. Hänen sanotaan sanoneen: “Anyone who stops learning is old, whether at twenty or eighty. Anyone who keeps learning stays young. The greatest thing in life is to keep your mind young.”Tai sitten Mark Twain, joka on sanonut: “Age is an issue of mind over matter. If you don’t mind, it doesn’t matter.” Ajattelin vielä viisaudessani, että kyllä kai nyt Einstein tai Newton ovat lausuneet jotain kuolematonta.  Einsteinilta löysin tällaisen: “Do not grow old, no matter how long you live. Never cease to stand like curious children before the great mystery into which we were born.” Isaac Newton kilpailee maailmanhistorian tärkeimmän henkilön asemasta itsensä Jeesuksen ja Muhammedin kanssa. Newton puhui itsestään: ”My powers are ordinary. Only my application brings me success.” Siinäpä se. Kaikki nuo puhuvatkin samasta asiasta. On vain otettava käyttöön se oikea elämän APPi.  Mutta viisastuko sitä vanhetessaan? Se ei sittenkään taida tapahtua automaattisesti! 

Minä ajattelen vanhoja, pyörittelen niitä mielessäni. On lähes pakkomielle löytää jostain vanhasta tähän päivään sopivaa. Uusi ja ihmeellinen herättää hienoista vastarintaa. Ajattelee ajatuksia. Kuvittelee omia vanhoja ajatuksiaan tähän päivään sopiviksi. Tutkii niitä ja toistaa niitä mielessään. Saa ne sopimaan tähän päivään. Muut näyttävät skeptisiltä. Eivät suuresti ilahdu. Ajattelevat maailman muuttuneen. Uusi aika vaatii ajan henkeä. Muutoksen aistimista. Vanha hämmentyy. No, kysyn sitten itseltäni mikä nyt etupäässä hämmentää? Siis suorastaan innostun ajatuksesta tehdä luetteloa asioista jotka nykymenossa hämmentävät. Tai Heureka! Siitä voisi tehdä Excel-taulukon. Mutta nyt pitelen suitsista. Ensin on käytävä tapaamassa Suvia ja monia muita tuttavia.

Bio Rex panee muistelemaan
Istuin kuuntelemassa Suvipäivien ohjelmaa. Paikkana hienosti saneerattu Bio Rexin elokuvateatteri. Hommaa on hoitanut Arkkitehtitoimisto JKMM. No, varsinaisen kunnian saavat kyllä Viljo Revell, Heimo Riihimäki ja Niilo Kokko. Talo valmistui 1936. Se vaikuttaa nuorekkaalta, vaikka ei ole kuin kaksi vuotta minua nuorempi.

Siinä istuessani en voinut olla muistelematta vuotta 1951. Kuusikymmentäseitsemän vuotta sitten istuin isoisäni kanssa juuri aivan tuossa läheisellä penkkirivillä katsomassa Punaisen Myllyn paljasrintaisten kaunotarten ryydittämää Ossi Elstelän elokuvaa ”Vain laulajapoikia”. Punainen Mylly oli revyyteatteri, joka syntyi sisäministeri Yrjö Leinon lakkauttaman Iloisen teatterin raunioille. Sisäministeri oli lakkauttanut teatterin neuvostovastaisena. Elstelän elokuvassa oli yksi järkyttävän tuhma kohta. Siinä sanottiin sana ”paska”. Yleisö hihitteli väkinäisesti tuollaisen pahan sanan kuultuaan. Sellaisia sanoja ei ollut tapana käyttää julkisissa esityksissä noihin aikoihin.
  
Punaisen Myllyn kaunottarien tanssiesitys elokuvasta ”Vain laulajapoikia” vuodelta 1951. Voit katsoa videolta ajan henkeä: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/punaisen-myllyn-aina-vain-amor

Nyt Suvipäivien tilaisuudessa en joutunut kuulemaan vastaavaa kielenkäyttöä. Mutta ennen kuin pääsen itse Suvipäiviin, joudun palaamaan vielä toiseen minun mieleeni tunkeutuneeseen ajatukseen. Istuin kolmekymmentäneljä vuotta sitten jälleen aivan tuossa parin penkkirivin päässä. Seurassani oli virasta potkittu ja vankilatuomion kärsinyt ystäväni Unto Valtanen. Tyttäreni oli voittanut arpajaisista liput samaiseen elokuvateatteriin.  Filminä oli Uuno Turhapuro. Jostain kummasta mielijohteesta soitin Untolle ja pyysin häntä leffaan. Filmin jälkeen kävelimme kohti Museokatua. Unto: ”Minä olen nyt tällainen Uuno Turhapuro.” Se on surullinen muisto. Olin aina ihaillut ja pelännytkin tuota miestä. Ihaillut hänen voimakkaan tahtonsa ja karismansa vuoksi, pelännyt hänen oikkujensa vuoksi. Mies sovitti rikoksensa Keravan nuorisovankilassa. Hän opetti nuorille vangeille tietokoneen käyttöä. Unto kuoli vuonna 1989. Nyt hänen metronsa kulkee idästä länteen. Kunnia hänen muistolleen.

Pääsen vihdoin penkkirivilläni Suvipäivien ansiokkaasti luotuun tunnelmaan
Suvi Rihtniemi aloitti esittelemällä HSL:n uutta strategiaa. Hän puhui mukavan oloisesti ja iloisesti. Tunsi varmaan olonsa miellyttäväksi nähdessään täyden salin kuuliaista yleisöä. Olivat keksineet kivan sloganin: ”Parhaat matkat tehdään yhdessä!”

Strategia peruslähtökohdat ovat mainiot. Vain kunnollinen joukkoliikenne mahdollistaa kaupunkiseutujen elämänlaadun. Helsingin seutu on joukkoliikenteen kehittämisessä maailman luokkaa. Omnibus – matkustamme yhdessä.

Kun minun täytyy kuitenkin tapani mukaan ärsyyntyä jostain, niin sain siihen aiheen. Suvi esitteli merkillistä kuutiota. Arvatenkin jonkin maanmainion mainostoimiston tekemää. Kuutio oli tietysti ajan hengen mukaan legoluonteinen. Legosuurkirkko oli kasvattanut viereensä tiivistyvän bisnescityn merkkeinä merkillisiä torneja. Suuri välkkyvä mainosvalo Rautatieaseman vieressä hehkuttaa vuotta 2030. Viadukteille piirretyt radat risteilevät tornirykelmien välissä. Miksi tämä kauhukuva on tehty kehittyvän Helsinkimme tulevaisuuden symboliksi? No, leikkisymboliksi, mutta leikki leikkinä!

Olenko typerä vanhus joka ei ymmärrä mitään hauskaa elämässä? No, hauskaa pitää olla, mutta joskus hauskanpito rikkoo arvoja. Sen teki tämä legohökötys.

Esitelmöitsijät olivat huippuluokkaa
Sitten tunnelma kohosi ja hökötys unohtui, kun estradille astui Esko Valtaoja. Hän on karismaattinen henkilö. Hänen ajatuksiaan kuulee mielikseen. Hän sanoi kaiken olevan parhain päin. Kaikki järjestyy. Antoi meille toivoa. Ehkä liikaakin. Jopa tuuditti hyvänolontunteeseen. Hän näytti slaideja väestön kasvusta ja elintason noususta. Hän kertoi valtaisan osuuden ihmiskunnasta vapautuneen köyhyysloukosta. Hän kehotti tutkimaan Hans Roslingin Gapminder-tilastokaavioita. Olen niitä tutkinutkin ja olen surullinen siitä, että tämä mainio mies siirtyi ajasta ikuisuuteen helmikuussa 2017. Onneksi Gapminder jatkaa toimintaansa. Valtaojan kehotukselle kuuliaisena otin esiin pari kaaviota. Minua jäi nimittäin askarruttamaan Valtaojan esittämä kaavio maailman kansantulon kasvusta. Hän sanoi kaavion osoittavan, miten lisääntyvän kansantulon myötä maailma on muuttunut paremmaksi paikaksi asua.

Gapminder näyttää kansantulon kasvua asukasta kohti. Vasen kuva kertoo kasvusta tuloryhmittäin. Sinisellä osoitetussa matalan tuloryhmän maissa kasvu on ollut äärimmäisen vaivalloista. Oikea kuva kertoo kasvusta maanosittain. Vaihtelu on valtavaa. Tuosta parvesta ei voi tehdä keskiarvoa.

Jatkoin vielä hieman tuota tuloerojen tarkastelua viimeisen neljännesvuosisadan ajalta. Tiedot ovat World Bankin tilastoista.  Kysymyksessä on ostovoimakorjattu kansantulo GDP asukasta kohti vuodessa nykyrahassa. Se ei tietenkään tarkoita kotitalouksien tuloja. Kotitalouksien käyttöön tulee yleensä noin puolet tuosta luvusta. 

Kuva ainoastaan toistaa edellisten kuvien tosiasiat – hieman luettavammassa muodossa. USA on tasolla $58000 asukasta kohti vuodessa ja Suomi tasolla $45000. Maailma, Itä-Aasia ja Kiina ovat kaikki noin 15000 dollarissa. Saharan eteläpuolinen Afrikka pitää perää. Tulo on $4000 per asukas. Kysyn vielä voiko tästä tehdä keskiarvoa? Suhteellisesti ottaen tulot ovat vuodesta 1990 vuoteen 2016 lisääntyneet koko Maailmassa 3,0 kertaisiksi, Suomessa 2,4 kertaisiksi, Euroopan Unionissa 2,6 kertaisiksi ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa 2,3 kertaisiksi. Huima nousu on tapahtunut Kiinassa, sillä tulot ovat kasvaneet 15,7 kertaisiksi. Itä-Aasia on noussut 5,3 kertaiseksi. USA:ssa kerroin on 2,4 ja Venäjällä 3,1.

Tässäpä tulikin hieman hämmentäviä mietteitä maailman ihmisten taloustilanteen muutoksesta. Valtaoja sanoi muutoksen olevan hyvä asia. Uskon häntä. Ihmettelen vain. Tulkaa viisaat mukaan ihmettelemään. Voitte ainakin selittää minulle, onko tuolla Maailman keskiarvolla arvoa.

Tietäjä suoraan Islannista
Toinen ”vierasluennoitsija” Suvipäivillä oli professori Jukka Heinonen Islannin yliopistosta. Terästyin kuuntelemaan. Mitä hän oikein puhuu? Hän puhuu jostain sellaisesta, jota alitajuntani oli laiskasti mietiskellyt ilman että olisin asiaan tarttunut. Ensimmäistä kertaa satun paikalle kuulemaan tuollaista puhetta joka äkkiä kuultuna vaikuttaa varsinaiselta järkipuheelta. Olemme eläneet jatkuvan rummutuksen alla kaupunkitiiveyden ja ekologian myötäkarvaisesta suhteesta. Luennoitsija nyt esittelee slaideja jotka asettavat asian uuteen valoon. Hetkinen, en nyt käytä tätä ketään vastaan tai ainakaan kaupungin tiivistämistä vastaan. Koetan vain ymmärtää niiden perusteiden relevanssia, joita nykyisessä kasautumis- ja tiivistämiskeskustelussa käytetään. Siis kilpailukyky ja talouskasvu ovat tietysti eniten esillä oleva peruste. Mutta ekologia ja kasvihuonepäästöt ovat toinen paljon käytetty pointti. Kukaan ei kuitenkaan enää näytä käyttävän minun vanhaa ”kompakti kaupunki on kontaktikaupunki”-perustetta. Syrjäytyminen ja segregaatio ovat tunnettuja probleemeja, mutta tiivistyvän kaupunkirakenteen ja kasvun apostolit eivät kuitenkaan juuri käytä tätä argumenttia taistelussa bulevardikaupunkien ja muiden tiivistelmien puolesta. Kyllä he puhuvat enimmäkseen autoilun kasvohuonepäästäistä ja haluavat poistaa päästöt raitioteitä rakentamalla.

Jukka Heinonen sanoi: ”Tarkoituksena ei kuitenkaan ole sanoa, että tiiveyttä pitäisi välttää vaan osoittaa että sitä itsessään ei pidä käyttää ilmastonmuutoksen torjunnan välineenä.” Mitä hän tuolla väitteellä tarkoitti? Hän esitti tutkimustuloksia, joissa näkyi vuosiluku 2011. Joku sanoi niitä vanhoiksi. Sanoja ilmeisesti tarkoitti aikojen muuttuneen. Jukka Heinosen sanoma oli ymmärtämäni mukaan se, että ekologisen rakentamisen ja erityisesti tiiviin kaupunkirakenteen puolesta esitetyt perusteet ovat harhaanjohtavia. Annetaan kuva, jonka mukaan tiivis rakentaminen itsessään alentaa hiilidioksidipäästöjä ja on sen vuoksi perusteltua. Päästöjen sanotaan vähenevän juuri liikenteessä, kun ihmiset kävelevät ja pyöräilevät ja ovat autottomia.

Nappasin tämän kuvan numerot Jukka Heinosen aineistosta. Hän tahtoo sanoa jotain autottomien ja erilaisten autonkäyttäjien CO2-päästöistä. Hän osoittaa vähän autoilevien olevan vähiten päästöjä tuottava ryhmä. Autottomat ovat sitten niukasti kakkosena ennen keskimääräisesti autoilevia. Hän myös osoittaa perheellisten olevan ekologisempia. No selvähän se on. Lapset eivät ole kuluttajaässiä.

Matalahiili-illuusio
Jukka Heinonen myös näytti kaavioita joiden mukaan Helsingin tiedottamisessa käytetyt päästöarvot ovat todellista alhaisempia. Hänen mukaansa kaupunki kertoo nykyisten päästöjen olevan 5,6 tonnia CO2 asukasta kohti. Kulutuspohjaiset päästöt ovat Heinosen mukaan kuitenkin 12 tonnia per asukas. Liikenteen ja rakentamisen päästöt ovat tuosta määrästä noin 40%. Kaupungin päästöistä suurin osa syntyy kaupungin rajojen ulkopuolella. Hän puhuu kaupunkien ”matalahiili-illuusiosta”. Tässä nyt hämmentyy. Mistä oikein on kysymys?

Kuva kertoo Helsingin tavoitteista. Onko tässä kuvassa kulutuspohjaiset päästöt? Ei ole, kun lukuja katselee. Pitäisikö olla? Heinonen puhuu rebound efektistä. Kun rahaa säästyy energian käytössä niin ihmiset matkustavat lentämällä ulkomaille ja hupsista, ollaan lähtöpisteessä. Kertokaa nyt viisaat minulle missä mennään.

Kun ryhdyin etsiskelemään sopivaa Ode Soininvaaran kannanottoa tähän tiivistämisasiaan ja tiiviin kaupungin ekologisiin perusteisiin törmäsinkinkin melkoisen mielenkiintoiseen tekstiin. Se on Pasi Toiviaisen artikkeli vuodelta 2015 : https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/08/31/myytti-tiiviista-ekokaupungista-eli-kertomus-siita-miten-ajatusharhasta-tuli   Voisipa jopa allekirjoittaa tuon tekstin. Siinä saavat kyllä eräät ystäväni huutia, mutta kaikki on kestettävä.

Siis juuri niin. Kaupungin tiivistämisen tavoitteet ovat hyviä ja kannatettavia. Kohtuudella ja harmonialla. Mutta perusteet on rakennettava oikealla tavalla – ei harhaanjohtavasti. Jos halutaan kompaktikaupunkia, on uskallettava sanoa sen olevan uusien veronmaksajien vuoksi tai sitten vain pöhinän vuoksi, ei siksi että kaupunkilainen on kasvihuonepäästöjen herra.

Lopuksi vielä saimme nähdä Mari Flinkin vetävän viehkeän esityksen. Ainoa asia mikä hämmensi, oli jälleen tuo helsinkihökötys. Mari pyysi minua kirjoittamaan kauniisti. Tuli kuitenkin tämä piikki. Älä huolestu Mari. Suvipäivän ohjelma oli hieno. Tilaisuuden loppuhuipentumana saimme kuulla Tatu Rauhamäen puheenvuoron. Rauhamäki osoitti loistavia puhujanlahjoja. Olen varma, että hän hakkaisi mennen tullen maamme puhujamestari Paavo Väyrysen retoriikan. Ei, mutta ihan oikeasti Tatun analyysi oli hyvä. Tilaisuus päättyi hyvissä tunnelmissa – paitsi tuo virkistävä hämmennys. Vanhana viisastuminen ei selvinnyt.

Pentti Murole
terttu.korte@kannus.fi
0
JAKOA
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.