Pyöräilyllä voi olla erilaisia tarkoituksia. Yksi pyöräilee mahdollisimman nopeasti kotoa työpaikalle ja takaisin. Yksi vie lastansa päiväkotiin nykyaikana yleistyneellä tavarapyörällä, toinen vetää peräkärryä. Yksi ajaa pyörällä ostoksille. Perhe pyöräilee lasten kanssa, ehkä ilman tietoista päämäärää. Lapset ajavat pyörällä kouluun, jos ei sen suhteen ole asetettu rajoituksia. Minua kiinnostaa ikäihmispyöräily. Eipä ihmekään - olenhan juuri sellainen. Olen jopa harhautunut suosittelemaan meikäläisenikäisille jalkakäytävällä pyöräilyä. Sehän on lainvastaista ja rikos. Olen siis kansalaistottelematon. Kirjoitan nyt ikäihmispyöräilystä Tallinnassa ja erityisesti sen vanhassa kaupungissa.  Jotkut väittävät Tallinnassa pyöräilyä vaaralliseksi tai heikon pyörätieverkon vuoksi jopa vaaralliseksi. No sanotaan nyt, että Tallinnassa autoilijat elävät jonkinlaista formulahuumaa. Ohi on päästävä, varsinkin jos edellä on suomalainen auto. Mutta tässä blogissa ei olla aikeissa pyöräillä rallimiesten seassa liikenteessä. Tässä on kysymys ikäihmispyöräilystä puistoissa ja vanhan kaupungin kaduilla.

Pyörä odottaa rauhallisena polkijaansa. Akussa on virtaa. Polkijallakaan ei ole minnekään kiire. Kevät on puhkeamassa. Tallinna on täynnä mielenkiintoisa paikkoja. Historia suorastaan havisee. Itse asiassa olen kirjoitellut Tallinnan pyöräilystä jo aiemminkin. Tässä näitä blogiosoitteita:

Ikäihminen sähköpyörän selkään
Nyt siis puhutaan kiireettömästä ikäihmispyöräilystä. Ei olla minnekään menossa. Katsellaan ja ihmetellään. Minne siis kannattaisi mennä? Minun lähtöpaikkani on Toompean mäki. Sinulle se saattaa olla määränpää. Katselen siis kaupunkia satunnaisen tulijan kannalta ehkä väärästä vinkkelistä. Alakaupungista tänne pääsee kahta pyörällä ajettavaa reittiä: Toompean kadun kautta tai Pikk Jalan kautta. Lyhin reitti on Pikk Jalg eli Pitkä jalka. Nousu ylittää kaikki pyöräteiden jyrkkyysnormit. On noustava taluttamaan.  Meille sähköpyöräileville vanhuksille ajaminenkin saattaa onnistua. Pikk Jalg oli muuten linnoitusaikaan ainoa mäelle johtava reitti. Olenkin joskus bloggaillut tarinan ruotsalaisesta herrasmiehestä, joka sai vuoden 1923 mallisen Fordinsa katua ylös, kunhan oli saanut työntöavukseen Klubi Seiska-palkalla paikallisia pikkupoikia ja sotilaita. Se on muuten aika kiva blogi, vaikka sen itse sanonkin. Se kertoo tallinnalaisista ihmisistä kreivien aikaan. http://penttimurole.blogspot.fi/2014/03/eilgasse-katson-ikkunasta.html

Hirvepark
Ensin ajamme Hirvipuistoon. Toompealle noustessa (saman nimistä katua pitkin) oikealla on Harjumaki ja vasemmalla Hirvipuisto. Hirveparkin juhlavana seinustana havaitset heti Ruotsi bastionin mahtavat muurit. Puisto rakennettiin vuonna 1865 bastionin edustalla olleen vesihaudan paikalle. Bastionit oli rakennettu pari sataa vuotta aikaisemmin. Silloin elettiin ruotsinvallan aikoja. Virolaisissa kirjoissa muistellaan ruotsalaisia paremmiksi hallitusherroiksi kuin saksalaisia tai venäläisiä.   Erik Dahlberg (1625-1703) oli ruotsalainen sotamarsalkka, arkkitehti ja linnoitusinsinööri. Hän sovelsi uusimpia oppeja kaupungin puolustusjärjestelmän kehittämisessä. Uudet rakenteet tarvittiin ruutiaseiden tultua käyttöön katapulttikauden jälkeen. Vihollinen piti saada etäämmälle päävarustuksista. Nuo Dahlbergin innovaation tulokset ovat nyt juuri tämän ikäihmispyöräilyn tyyssijana.

Nyt voit pyöräillä vanhan vallihaudan pohjalla ja ihailla noita jyhkeitä seinämiä. Ehkä myös tiedät, että tuon muurin sisuksissa kulkee 1600-luvun lopulla rakennettu Bastionikäik-niminen puolustustunneli. Siellä voit vierailla menemällä sisään Kiek in de Kökin tykkitornista. Pyörän voit jättää hetkeksi Euroopan suurimman tykkitornin juurelle.

Tiedätkö mistä tuo tykkitornin nimi tulee? No, se on ”kurkistus keittiöön”. Sotilaiden sanottiin nähneen tornin huipulta savukorsteenin kautta ihmisten keittiöön. Näkemisen kanssa taisi olla tarua, mutta ehkä herkullinen ruoan tuoksu nousi vartiomiehen nenään.

Hirvepark on mielenkiintoinen puisto. Se sisältää harvinaisia puulajeja. Arvokkaimmaksi sanotaan Acer Platanoides ”Cucullatum”. Se taitaa olla nimeltään myös Norjan vaahtera. Tuon puun kuva on tässä. Nyt se on vielä lehdetön. Lehdet tulevat olemaan erikoisia muodoltaan. Hieman käpristyneitä. Syksyllä se vaahteroiden tapaan hehkuu värikkäänä. Puisto kuuluu vanhan kaupungin ohella UNESCO:n maailmanperintölistalle. Puistossa kasvaa yli sata erilaista puulajia.

Muuten puistossa voi ikäihminen kruisailla monilla hiekkakäytävillä ja pysähdellä mietiskelemään puistonpenkeillä. Minä saan siellä helposti kulumaan tunnin tai kaksi. Erityisesti puihin tutustuminen käy helposti opastaulujen avulla. Ja liikkuminenhan ei haittaa heikkojalkaistakaan, kun on sähköpyörä alla. Puistossa on lasten leikkikentän lisäksi sopivia paikkoja oleskelulle tai vaikkapa piknikille. Myös vessakoppi on paikallaan.

Pyörällä puistoon pääsee ajamalla Wismarilta johtavaa ramppia pitkin. Muuten yhteydet ovat portaiden kautta. Portaissa raskasta sähköpyörää on työlästä kuljettaa. Tämäkin mahtava porras Pitkän Hermannin juurella on lähes mahdoton kuljettava, mutta se on kaunis katseltava. Pitkän Hermannin huipulla liehuu sinimustavalkoinen.

Puistolla on merkitystä myös nykypäivän itsenäisen Viron asukkaille. Kansa kokoontui juuri Hirveparkissa Viron uudelleen itsenäistymisen alkuhetkillä 23. elokuuta 1987. He protestoivat Molotov-Ribbentrop -sopimusta. Tuossa sopimuksessa 48 vuotta aikaisemmin Hitler ja Stalin olivat sopineet Baltian ja Suomen kuuluvan Neuvostoliiton valtapiiriin. Miliisi ei puuttunut mielenosoitukseen. Pitkän Hermannin huipulla liehui punalippu. Noorte Hääl –lehti kirjoitti mielenosoituksen jälkeen: ”Toompealla ei tule milloinkaan liehumaan porvarillisen tasavallan lippu; sellainen unelma on vain poliittinen spekulaatio ja yksi näytös likaisessa pelissä.” Sinimustavalkoinen liehui tornin huipulla 1,5 vuotta mielenosoituksen jälkeen.

Toompark ja Snelli tiik
Hirveparkin rauhaisan ja tuulelta suojatun oleskelun jälkeen on aika siirtyä Toomparkin puolelle. Se tapahtuu pyörällä ajamalla rampista ylös Wismarille ja sitten Toompean kadun kautta tai vaihtoehtoisesti Toompuiesteetä pitkin Falgiteen ylittäen. Oikealla on ihailtavissa mahtavana nouseva Pikk Hermann ja Tallinnan 1300-luvulla rakennetun linnan jyhkeät muurit.  Näkymä on dramaattinen.

Tallinnan linnanmuurien ja tornien historiasta voit saada seikkaperäistä klikkaamalla tätä blogia:

Snellin tiikki on minun ehdoton lempparini. Sen yläpuolella kohoavat uhkeat Toompen linnan muurit.

Puiston keskeinen elementti on Snelli tiik. Se on vallihauta, jossa vesi välkehtii. Vallihaudan reunalla on maavalli. Kutsun sitä ”punkaharjuksi”. Linnoitusharjua pitkin pyöräily on aina ehdoton osa minun pyöräilyreittiini. Siihen sisältyy pysähdyksiä ja istuntoja mahtavien puiden alla. Vallihaudan varrella voi ajaa kolmellakin eri reitillä.  Ylin reitti on kapea polku korkealla muurin juurella. Reitti on hieman uskalias. Seuraava reitti on muurien välissä pohjalla. Kolmas on tuo mainittu ”punkaharju” vallin päällä ja neljäs reitti kulkee varustusten ulkopuolella pitkin vesirajaa. Vallihauta kunnostettiin varsinaisesti puistoksi vasta 1970-luvulla.   Nyt se on Tallinnan idyllinen helmi. Puistossa sijaitsee myös urheilukenttä ja koirien ulkoilupuisto.

Katselen noita puunrunkoja.  Niiden läpimitta saattaa olla toista metriä. Miksi ne ovat pystyssä ja suojaavat minua. Helsingissä tuollaiset puut olisi jo aikoja kaadettu ympäristölleen vaarallisina.

Tornien aukio
Ryhdyn luettelemaan tornien nimiä: Luostarinportti, Saunatorni, Kultajalan torni, Nunnientakainen torni, Koismäen torni, Platen torni, Eppingin torni ja Grusbekentakainen torni. Paksu Margareta on tornirivin päätteenä, mutta tornit eivät siihen lopu. Ne jatkuvat vielä sataman puolella. Niitä ovat Stoltingin torni, Hattorpentakainen torni, Bremenin torni, Hellemannin torni, Virun portti, Assauwen torni. Kun vielä jatketaan muurin kiertämistä, tullaan jälleen Kiek de Kök –tornille ja sen vieressä nähdään Neitsitorni sekä Lyhike jalan porttitorni. Pikk jalan porttitornin kohtaamme jyrkän alamäen jälkeen. Tuosta mäestä jo varoittelin erityisesti ylöspäin pyrittäessä. Alaspäin meno on helpompaa, mutta varsinkin portin kohdalla hieman ahistaa. Tornit eivät vielä loppuneet tähän. Toompean linnan korvalla ovat vielä Landskronan torni ja Nuolenterottajan torni. Vierailijan dementiantorjuntaa olisi opetella nuo kaikki torninien nimet ulkoa. Minä ne kyllä joskus osasin ja taisin nyt blogia tehdessäni oppia ne uudelleen.

Toompuisto jatkuu suoraan Tornien aukiolle. Näkymä on huimaava.  Usean tornin rivistö on jotain harvinaisen hienoa eurooppalaisessa kaupungissa. Tornien rivistö muureineen rakennettiin 700 vuotta sitten. Ajatelkaa aikaa. Siitä on 70 sukupolvea. Uskallammeko edes ajatella tulevaisuuttamme yhtä tai kahta sukupolvea pitemmälle?

Olemme nyt kiertäneet vanhan kaupungin puistoja ja torneja katsellen. Olemme istuskelleet puiston penkeillä ja katselleet ohikulkevien ihmisten hehkeyttä. Olemme myös ajatelleet ajan ihmettä. Sen on tarjonnut meille Tallinnan monisatavuotinen ajan kulu, josta todisteena ovat kaikki nuo muurit, vallit ja tornit. Emmehän ole vielä väsyneitä?

Vanhan kaupungin kierroksen ulkoreitti kulkee muurien, tornien ja vallihautojen kiehtovassa ympäristössä, ihanien puistojen ja linnoitusinsinöörien maisemateosten kehystämänä. Reitin pituus on 5 kilometriä.

Muurien sisäpuolella
Ei, haluamme vielä kierrellä vanhassa kaupungissa, muurien sisäpuolella. Minulla on muutama katu, joita haluan ehdottomasti ajaa. Yksi niistä on Nunnelta lähtevä katu, jonka nimi alituiseen vaihtuu. Katu kulkee tornien muurin takana, kaupungin puolella. Aluksi se nimi on Väike Kloostri, sitten nimeksi muuttuu Gümnaasiumi, sen jälkeen nimi on Kooli ja lopuksi Laboratooriumi.

Tämä katu on minun vakiokohteeni. Sillä on monta nimeä. Muuten, ehdotan tarkistamaan renkaiden ilmanpaineen ennen kadulle menoa. Katu on todella perunapelto - mutta täynnä tunnelmaa. Tällä kadulla vielä seinät puhuvat ja kertovat tarinoita. Haluan kuunnella niitä. Kurkista sisään porttikonkeihin. Näet ihmeitä. Voit päätyä sisään erityisen tunnelmalliseen kirkkoon.

Katu päättyy Hobuveskille. Mitä tarkoittaa tuo nimi? No hobu on tietysti hepo. Ja veski on mylly. Pyöreässä talossa hevoset aikoinaan pyörittivät myllyä. Kadulta alkaa yksi lempikaduistani. Sen nimi on Lai (leveä). Kadun molemmissa päissä nousevat mahtavat kirkontornit kuin naulat. Olavisten kirkon torni kadun pohjoispäässä oli aikanaan Euroopan toiseksi korkein kirkontorni. Vain Bremenissä oli korkeampi. Toiseen suuntaan katsottaessa kadun naulana on Toomkirik, Toompen mäellä.

Nyt alkaa vapaa kiertely kadulta toiselle. Toreille ja aukioille.  Se vaatii aikaa.  Mutta se on laatuaikaa!

Vanhassa kaupungissa on loisteliasta pyöräillä – autot eivät häiritse, mutta turistiryhmät joskus pakottavat väistelemään. Mutta meillä ei ole kiirettä.  Pyöräily vanhan kaupungin jokaisen kadun läpi ottaa aikaa noin kaksi tuntia. Suosittelen. Tuossapa onkin kartta kaikille ohjeeksi, matkaa kertyy noin 15 kilometriä, jouduthan väkisin ajamaan jotkut kadut kahteen kertaan. Tämän ”valaisevan” kuvan olin piirtänyt vieraskirjaani Toompealla päiväyksen mukaan vuonna 1996. Reitit ovat säilyneet samoina. Ympäristö vaan on rajusti muuttunut. Ystäväni Ain Valdmann on panostanut vanhan kaupungin katujen kunnostukseen. Katuja on päällystetty uudelleen ja autoliikennettä säännöstelty. Mutta vielä riittää ”mukulakivikatuja” ajettavaksi.

Terttu Korte
terttu.korte@kannus.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.