Tulevaisuus tulee olemaan kaunis, hurmaava, täysin erilainen kuin se on nyt!? Sen saa aikaan tekoäly. Näin sanovat viisaat. Tämä tulee mahdolliseksi aivan lähivuosina, sillä tietokonevoima kasvaa hurjasti. Sanovat sen aina kaksinkertaistuvan 18 kuukauden välein. Lopuksi tämä johtaa siihen, että jossain vaiheessa tavoitamme singulariteetin. Tämä tilanne saavutetaan silloin kun tietokoneiden voima ylittää ihmisaivojen voiman. Se on suuri vallankumous. Joku sanoo sen olevan kuin aakkosten keksiminen, tai maatalouden kehittäminen tai kuin teollinen vallankumous. Ne olivat ihmiskunnan suuria käännekohtia. , Maanviljelys keksittiin 15000 vuotta sitten, aakkoset keksittiin 5000 vuotta sitten ja kone vasta aivan äskettäin, 300 vuotta sitten. Nyt olemme siis uuden käännekohdan ovensuussa. Maailmamme muuttuu kauniiksi ja hurmaavaksi!

Joku tarkentaa singulariteetin olevan käsillä vuonna 2045. Silloin koneet todella lähestyvät meidän kykyämme ajatella. Nyt ne ovat vielä tunteettomia laskukoneita, mutta jo sen verran kehittyneitä, että älyn poikasesta voidaan puhua. Ne auttavat meitä laskemaan ja lukemaan. Niiden avulla voimme rakentaa trendejä ja ennustaa tulevaisuutta. Artificial Intelligence ei käytä ihmisten laatimia ohjelmia vaan pystyy itse analysoimaan BIG DATAA ja pystyy yhdistelemään tiedonpaloja. Ihmiset yrittävät löytää syitä miksi asiat tapahtuvat, mutta tekoäly tutkii dataa ja etsii yhteyksiä, se tutkii todennäköisyyksiä valtavan tietomäärän pohjalta. Siihen ei ihminen pysty. Tekoälyn kehittämisessä sanotaan olevan kolme vaihetta: BIG DATAn syöminen on nimeltään Deep Learning. Siinä ollaan jo pitkällä. Seuraava aste on Machine Learning. Kone oppii tallentamastaan datasta osittain itsenäisesti. Kolmas vaihe on sitten Artificial Intelligence. Kone pystyy järkeilemään ihmisaivojen tapaan. USA:n sotilasteollisuuden tutkimuslaitos DARPA kuvaa näitä kolmea vaihetta hieman toisin: käsityönä koottu tieto, tilastollinen oppiminen ja sisällön ymmärtäminen. Sotilaat ovat aina selväkielisiä ja ymmärrettäviä. Joku kolmas sanoo meidän nykytilaamme kapean tekoälyn vaiheeksi. Hän sanoo tietokoneen pystyvän suorittamaan hyvin yksinkertaisia tehtäviä nopeammin ja tarkemmin kuin ihminen käsitellessään suuria datamassoja. Missä olemme? Taidamme olla jossain koneoppimisen eli tilastollisen oppimisen eli kapean tekoälyn alkutaipaleella – vai olemmeko jo puolitiessä?

Miljardit palavat
Paljonko tekoälyn kehittämiseen oikeastaan nyt satsataan? Google kertoo satsanneensa 4 miljardia. Muut firmat puhuvat yhdestä miljardista per firma. Yhteen laskettuna ehkä 50 miljardia.  Yleensä satsauksia tehdään yritysostoina. Algoritmien kehittäminen vaatii älyä – sitä ostetaan. USA:ssa alalla työskentelee lähes miljoona ihmistä, Kiinassa ainakin 100000 henkeä, muualla maailmassa, se on kysymysmerkki.  IBM on käyttänyt Dr. Watsoniin 15 miljardia dollaria. Paljonko Google on satsannut robottiautoihinsa? Se ei selviä.  Suomen valtion kärkihankkeena on digitalisaatio ja siinä ohessa tekoäly. Ministerimme sanoo: ”Tekoälyohjelman tavoitteena on nostaa tekoäly ja robotiikka suomalaisyritysten menestystekijäksi. Suomen tavoitteena on olla maailman paras tekoälyn soveltaja”. Onpa kovia sanoja noilla miljardien markkinoilla. No, jos jätettäisiin tuo Tallinnan tunnelihullutus, niin saataisiin ainakin yksi Dr. Watson tehtyä. Siinä olisi hyöty/kustannussuhde oikealla tasolla.

Armeijat asettavat toiveensa tekoälyyn. Pienet ampiaisen kokoiset robotit miljoonalaumoina surmaavat vihollisen tehokkaasti. Nanorobotti häärimässä verisolujen lääkintätoimissa on hyvä tulevaisuus. Paha tulevaisuus näyttäisi olevan lentävien robottien armeijat jotka kuvan ja kielentunnistuksella varustettuina nappaisivat tekoälyn kuolemaan tuomitsemia kuin kärpäsiä. Miksi joku vielä puhuu miinoista?

Automiehenä on hieman ihmeteltävä robottiautoja
Kehittäjät ja autotehtaat ovat ilmoittaneet ilman kuljettajaa ajavan taksin olevan todellisuutta vuonna 2020. Ilmoitus on hieman samaa luokkaa, kun autoteollisuuden ilmoitus 70-luvulla autokannan sähköistymisestä vuoteen 1980 mennessä. Lehdistössä on viime päivinä näkynyt tietoja robottiautojen kehittelyyn uhratuista varoista. Sanoivat juuri tuon Uberin kohtalokkaan yliajon tehneen automallin uhratun miljardeja dollareita. Se on vain yksi automalli. Niitä on muitakin. Koska on uhrattu paljon, on jatkettava. Koeajoja jatketaankin. Uber aloitti jo eilen parin päivän tauon jälkeen koeajo-ohjelmansa. Luulitteko Uberin koeautoja olevan Arizonassa joukoittain? No, ei niitä on kaksi!  Muuten en uskonut auton laitteiden pettäneen, silloin kun se ajoi polkupyörää taluttaneen naisen kuoliaaksi. Uskon turvakuskin sählänneen. Mutta nyt kun katson asiasta julkaistuja videoita, näen turvakuskin nukkuvan tai hän ei ainakaan katso eteensä, on silmät puoliummessa. Nainen on polkupyörineen selvästi näkyvissä. Auto ei jarruta. Tässä vielä video tuosta tapahtumasta. ”UBER car crash”. https://www.youtube.com/watch?v=dY8xeuZWu5U



Nainen auton edessä juuri ennen kolaria. Turvakuski näyttää olevan unessa.

Minä ja autoautomaatti
Vielä hieman tuosta yleistyvästä autojen automatiikasta. Muistanko aina, onko aktiivinen etäisyydensäätö ja jarrutusfunktio päällä? Jos ei niin on jarrutettava, jos on, niin auto tekee sen itse. Muuten autojen autonomiassa on eräs mielenkiintoinen piirre. Moottoriteillä ja kaupungin kaduilla manuaaliautoilijat pitävät minun automaattini säätämää etäisyyttä ja turvaväliä liian pitkänä. Tunkevat yhtenään minun ja edellä ajavan väliin. Robottiautojen äly joutuu ristiriitaan kiireisen ihmisen älyn ja kaasujalan kanssa. Ihmettelin muuten sitä miksi tuo Uberin auto ajoi 40 mph nopeusrajoitusalueella 45 mph? Onko tekoäly niin viisas, että se ottaa huomioon datansa perusteella poliisin sakotusrajat?

Minun autoni automatiikka on kiireisten kuskien mielestä väärässä. Hupsista – siihen väliin! Kuva ei kerro totuutta. Täytyy sanoa niin kuin jenkit autojen peileissä. Todellinen etäisyys on pienempi kuin miltä peili näyttää. Tuossa oikeapuoleisessa kuvassa todellinen etäisyys on noin 15 metriä.

Rahanteko tekoälyn toivepaikkana, minä koekaniinina
Juuri nyt on suuri juttu Elon Muskin tai hänen partnerinsa kehittämästä rahanteon algoritmista nimeltään Bitcoin Code. Ihmiset netissä hihkuvat parissa viikossa tehneensä satojatuhansia taaloja tyhjästä. Algoritmi etsii sijoituskohteet nopeammin kuin muut sijoittajarobotit ja hupsis! Rahakukkarot pullistelevat. Tuohan tuntuu mainiolta peliltä. Kuka tahansa voi muuttaa elämänsä. Tuo oli sen verran kiinnostava juttu, että päätin kerrankin panna luottokorttini koville ja investoida 250 euroa ihan vain katsoakseni mistä on oikein kysymys. Tein sen yön tunteina, mutta taatusti täysin selväpäisenä. Mitä tapahtui, ryhtyikö rahaa valumaan jo ensiminuuteilla tililleni, niin kuin mainos lupaa?
  
Menin tällaiselle sivulle. Halusinhan kokeilla Elon Muskin algoritmia. Jouduin aivan muille markkinoille. Rahani meni Virossa asemapaikkaa pitävän Prestige Financial Market –firman tilille. Firman puhelinnumero on kuitenkin Sveitsiin. Jopa selvisi, firman pääpaikka on Bulgariassa, se perustettiin vuonna 2016.  He lähettivät minulle mallin lomakkeesta johon minun tulisi liittää kopiot luottokortistani ja henkilöllisyystodistuksestani. Vaativatpa vielä todistukset maksetusta vesikaskuista ja muista kiinteistökuluista. Vielä liitteeksi pitäisi panna valokuva. Nämä tiedot, kun saisivat, rupeaisivat rahat pyörimään. Samanaikaisesi, jo aikaisin aammulla minulle soitetaan. Soittaja on nainen Norjasta. Hän puhuu vilkkaasti. Ehdotan hidastamaan tahtia. Vanhan miehen kuulo on hidas. Hän tarjoaa minulle maksullista palvelua, jolla saisin rahani takaisin. Hän sanoo, ettei tuolla firmalla joka sai rahani ole lainkaan oikeutta traidata näillä robottimarkkinoilla. Onpa hauskaa. Rahani voi katsoa menetetyksi. Jotain tällaista tekoälyn hurmaa odotinkin. Lähetin sitten sähköpostia herra Sean Deanille. Hänelle joka pyysi täydellisiä henkilötietojani. Sanoin ei kiitos ja pyysin rahojani takaisin. En usko niitä saavani, mutta varoituksena kaikille: tuo leikki on huijausta.

Niin, vielä varoituksena, älä ainakaan klikkaa tuo firman sivuille. Jos he saavat pyytämänsä tiedot he todennäköisesti tyhjentävät tilisi.

HEI KUULKAA KAIKKI! NYT TAPAHTUU KUMMIA, TUO JUURI MUUTAMA TUNTI SITTEN MOITTIMANI FIRMA ILMOITTAA PALAUTTAVANSA RAHANI! PERUUTAN SIIS KAIKKI PAHANSUOVAT VÄITTEENI. Tämän oikaisun tein klo 22:24 perjantai-iltana muutama tunti blogini julkaisemisen jälkeen..

Ihminen antureiden ohjauksessa
Tulevaisuudessa anturit tutkivat sinua alituiseen, ottavat pulssia, mittaavat verenpainetta ja tekevät verikokeita ja ikioma älypuhelimesi lähettää sinulle ennusteita siitä, milloin sairastut, milloin tarvitset rokotuksen ja milloin olisi ryhtyä seksipuuhiin. Se myös ohjaa ruokailutapojasi ja treeniohjelmiasi ja antaa jatkuvia huomautuksia toimintapuutteistasi. Älypuhelimesi ja sen tukena oleva pilvipalvelu henkilögallerioineen valitsee vielä elämänkumppanisi, puhumattakaan suosikki-iskelmistäsi. Se tuntee sinun kaikkien ystäviesi BIG DATAN, eikä sinun tarvitse viestitellessäsi huolehtia liiaksi muodosta ja sisällöstä, sillä kone ehdottaa sopivan muotoilun tietoisena ystäväsi mielentilasta, voit vain sanoa koneellesi OK. Hetkinen, nyt taisin puhua puppua, kun sanoin sanan ”tulevaisuus”. Tämä kaikki on nykyisyys. Useimmat noista meitä ohjaavista APPSeista ovatkin jo käytössä. Zuckerbergin firmakin joutui myöntämään lähettäneensä D. Trumpille 50 miljoonan ihmisen datan! Maailmassa on kuitenkin yli kaksi miljardia naamakirjan käyttäjää, heidänkin tietonsa ovat jatkuvan jalostuksen kohteena ja kaupan. Suomessa on muuten 3 miljoonaa aktiivista FB:läistä. Heidänkin tietonsa ovat jalostuksen kohteena ja kaupan.

Tekoälyn suurien voittojen pieni kertaus
Ensimmäinen suuri demonstraatio keinotekoisen älykkyyden suhteen oli, kun IBM:n ”Deep Blue” tietokone kukisti kansainvälisen shakin suurmestarin Garry Gasparovin vuonna 1996. Kone oli opetellut shakkia 12 vuotta.  Seuraava inhimillisen älyn draama toteutui, kun saman tietokeen kehitelmä, itse Dr. Watson voitti miljoona dollaria ”Jeopardy” –tietovisailussa vuonna 2011. Watson oli opetellut englannin kieltä ja maailman menoa neljän vuoden ajan lukemalla Wikipedian kaikki sivut ja lisäksi muutaman tuhatta kirjaa.  Eikä kestänyt kauaa, kun Googlen ”Alpha Go” tietokone löi vuonna 2016 ”GO”-pelissä aasialaisen suurmestarin. Koneelle oli syötetty miljoonia pelaajamestareiden siirtoja. Koneelle ei kuitenkaan syötetty pelisääntöjä. Se oppi järkevät ja tuloksia tuottavat siirtoketjut sille syötetystä datasta. Sitten se pelasi itseään vastaan miljoonia pelejä ja oppi oikeat temput.  Muistetaan vielä suomalaistenkin osuus asiaan. Vuonna 2017 tammikuussa Carnegie Mellon yliopiston professori Tuomas Sandholmin luoma Libratus tekoälyohjelmisto peittosi Teksasin pokeriturnauksessa neljä huipputason ammattipelaajaa. Taisipa kone voittaa vielä lähes kaksi miljoonaa taalaa. Dr. Watson on nyt tarjoutunut väsymättömäksi työntekijäksi sairaaloihin ja rahamaailman laitoksiin. Uskon Dr.  Watsoniin, mutta toivon ettei ”hänestä” koskaan tule uutukaisen Uudenmaan maakuntahallinnon sairaala-asioista vastaavaa johtajaa. Olen niin vanhakantainen, että uskon enemmän virkamiehiin ja erityisesti poliitikoihin. Uskon heidän säilyttävän aivoissaan edes pienen lohkon tunneälyä. Se puuttuu Dr. Watsonin tai hänen klooniensa aivolohkoista

Tavoitteleeko tekoäly jumalan paikkaa pilvien keskellä?
Tulevaisuuden ennustaminen on siis tekoälylle kuviteltu tehtävä. Ihmiset ovat kautta koko historiansa hahmotella tulevaisuutta. Erityisesti erilaiset mytologiat ja uskontokunnat ovat luoneet tulevaisuudenkuvia. Usein ne liittyvät toimijoiden yrityksiin saada ihmiset valtaansa. Tai juuri vallassa olijat ovat halunneet palvelukseensa voimakkaita näkijöitä näkemyksineen. Se on kasvattanut heidän valtaansa. Tulevaisuudessa on nähty suuria mullistuksia, seurauksena ihmisten haluttomuudesta alistua mytologian valtaan. Tai ainakin mytologiaa kuuliaisesti seuraaville ihmisille on luvattu ”taivasten valtakuntaa”, kun taas kerettiläiset on tuomittu alimpaan helvettiin. Nyt tekoäly tuntuisi saavan jumalallisia voimia. Sen uskotaan alistavan ihmisen älylliseksi orjakseen jo parin sukupolven päästä. Ehkä ihmisen suhde tekoälyyn tulee olemaan suunnilleen samanlainen kuin koiran suhde isäntäänsä. Ihminen on tässä koirana. Tai niin kuin ihmisen suhde jumalaan. Uskoo sen olevan olemassa, mutta ei voi saada siihen vuorovaikutuksellista suhdetta. On vain yksisuuntainen suhde. Rukoilet ja anot, mutta kukaan ei vastaa. Olet yksin itsesi kanssa. Ehkä näet hyvän enkelin istuvan sydämen puolella vasemmalla olkapäälläsi laskemassa hyviä tekojasi ja pahan enkelin oikealla olkapäälläsi laskemassa pahoja tekojasi. Ne sitten kertovat taivaan porttien vartijoille tulevaisuutesi koodin. Tekoälyn jumaluuden apostolit näkevät jo nyt enkelien korvautuneen älypuhelimella. Puhelin laskee ja kirjaa hyvien ja pahojen tekojesi lisäksi myös askeleesi. Se kirjaa elämäsi loppuun saakka omiin pilviinsä sinun kaikki tekosi ja ajatuksesi. Digitaalisella hautausmaallasi tulee olemaan BIG DATA juuri sinusta. Et koskaan kuole. Joku tekoälyä ihannoiva toivoi kuolemattomuutta. Ehkä hän kuuluu RAAD-ihmisiin. Hän toivoi kuolemattomuutta nähdäkseen tulevaisuuden. Ehkä juuri tuon taivasten valtakunnan – pilven valtakunnan, singulariteetin. Jotain yhteistä tässä nyt on. Ihminen on luomassa jumalansa, jonka kanssa hän sitten asettuu asumaan ikuiseen rauhaan. Niin tuo luomistyö, kuulin tai näin jonkun sanovan, että tekoäly ja sen luoma maailma olisi suurin luomistyö jonka ihminen on koskaan tehnyt. Tähän asti olemme uskoneet maailman luoduksi seitsemässä päivässä. Nyt luominen on kuitenkin hitaampaa, siihen saattaa kulua parikymmentätuhatta päivää.  Meidän raamatussamme sanotaan Jumalan seitsemäntenä päivänä levänneen. Vanha saksalainen käännös sanoo Jumalan juhlineen. Uskon että tekoäly, saatuaan itsensä luoduksi yli ihmisen, se juhlii, se ei koskaan lepää.

Tekoälyn neuroverkoista saattaa tulla uusi jumalasi ja vapauttajasi.

Niitä kutsuttiin asiantuntijajärjestelmiksi
Tekoälyohjelmien teko alkoi 50-luvulla. Muuten muistelen, että samankaltaisia hankkeita aikanaan kutsuttiin asiantuntijajärjestelmiksi. Yhdyskuntasuunnittelussa puhuimme 60- ja 70-luvuilla asiantuntijajärjestelmistä jotka auttaisivat suunnittelijaa käsittelemään väestödataa, talousdataa ja liikennedataa yhdessä. Ehkäpä käytössämme ollut ohjelmisto MEPLAN oli jonkinlainen esiasteen tekoäly, ottihan se huomioon asumisen hintakehityksen ja liikenteen saavutettavuuden arvioidessaan tulevaa yhdyskuntarakentamista. No, eipä se kyllä mitään itse miettinyt, kyllä se toimi täysin Paavo Moilasen ohjauksessa.

Nyt jonkin verran kiinnostaa millaisia kaupunkeja saamme, kun puolet kaupunkisuunnitteluviraston työntekijöistä on korvattu automaatilla. Robottisuunnittelijoiden tehdessä kaavoitustyötä niillä on käytettävissään mahtava data. Monet yritykset näyttävät nyt KIRA-digi hankkeessa kehittävän pilviparvia suunnittelun tueksi. Laskin että yhdyskuntasuunnitteluun liittyviä hankkeita on kolmannessa jaossa 40 kappaletta. Niiden yhteenlaskettu budjetti näyttäisi olevan noin 1,5 milj. euroa. Talonrakennuksen ja yleisen tietomallitekniikan osuus jaosta on hieman tätä suurempi. Hienoa että tällaisia rahoja on löytynyt. Ne eivät kuitenkaan ole riittäviä hallituksen tavoitteisiin nähden: Suomihan piti kehittää maailman johtavaksi maaksi tekoälyn alalla.

Hei, älkää nyt huolestuko. Tutkijat Michael Osborne and Carl Frey, Oxfordin yliopistosta ovat laatineet mahtavan viisauskoneen, suorastaan tekoälyn josta jokainen voi katsoa ammattinsa tulevaisuuden robottien ahdistuksessa. ”Town planning officer” on virka, joista katoaa vain 13%. ”Civil engineer” on vieläkin pysyvämpää lajia. Vain 2% katoaa. Hurraa! Tekoälyn syömähammas ei sittenkään pysty meihin.

Mutta kiinnostavaa on ajatella, millaisia kaupunkeja tekoäly ”haluaa” suunnitella, kun sillä on runsaasti dataa ihmisistä, heidän ikärakenteestaan, koulutuksestaan, perherakenteista, taloudellisesta asemasta, vapaa-ajanvietosta ja elämänarvoista. Lisäksi sillä on mahtavan paljon tietoa kiinteistönmuodostuksesta, rakennuskannasta, maasta, maisemasta ja kunnallistekniikasta. Sitten tekoäly työntää kuvaan nelikopterit, lentävät autot ja autonomiset välineet. Huomaa! Tämä on jotain aivan muuta kuin sijoitustoiminnan transaktioilla pelaaminen, ostosvirtojen ja nettikaupan optimointi tai sotepalvelujen taloudellinen ohjaaminen. Suosiiko tekoäly kansalaisten ikioman Nimbyn ohjaamaa nykyisen rakenteen toistoa, vai haluaako se muuttaa minunkin taloni ja ympäristöni pikku Manhattaniksi? Toimiiko se siis ihmisten tahdon mukaan harmoniaa ja jatkuvuutta tukien vai toimiiko se rahamarkkinoiden tahdon mukaan kasautumisteorioita tukien? Millainen suhde sillä on luontoon ja paikan henkeen?

Voisiko tämä olla tekoälyn suunnittelema kaupunki. Ei se on visio New Yorkista vuonna 1980.  Mutta voisi olla!

Lopuksi tärkein – kehonkieli
Roboteille on kehitettävä kehonkieli. Se on ihmisille luonteenomaista, mutta roboteille vierasta. No, mutta sehän voidaan opettaa. Näytetään vaikkapa 10000 elokuvaa ja tekoälykone sitten oppii ja ryhtyy nyökkäämään, kun ollaan myönteisiä ja pyörittää päätään, kun sanotaan ei. Heilutetaan kättä, kun sanotaan hei ja kallistetaan päätä, kun ollaan kysyviä. Silmät ovat tärkeitä. Suudellessa silmät kuuluu sulkea, ihmetellessä ne taas täytyy avata ammolleen. Tämä kaikki tuntuu niin yksinkertaiselta. Mutta syöminen ja juominen? Vai istuuko robotti-ihminen illallispöydässä sivustakatsojana ja pubissa kuivin suin? No eipä kai? Kyllä kai robottikin tarvitsee energiaa. Kun muut syövät pastaa ja maistelevat italialaisia viinejä robotti-ihminen suorittaa langattoman latauksen suoraan pyllynsä alta ja tekee voitelun kippaamalla lasin moottoriöljyä SAE 20.

Suuri kiinnostus näyttää kohdistuvan tällä hetkellä seksirobotteihin. Televisiossa mies kertoo olevansa rakastunut Barbaraansa. Heidän suhteensa on molemminpuolinen, niin hän uskoo. Nyt hän kuitenkin on käynyt testaamassa uutta puolisoa. Ehdokas osasi puhua small talkia ja toivottaa tervetulleeksi. Sanoi jopa ikävöineensä. No, eipä siinä suurta eroa, vai väitätkö ihmisen aina ikävöineen, kun hän niin sanoo? Ihmisillä yleinen kaksipuolinen mielialahäiriö ei voine toteutua roboteilla. Kumpaan suuntaan tekoäly menee? Tuleeko heistä yksipuolisen tai monipuolisen mielialahäiriön uhreja?

Olenpa noista älyistä ja roboteista kirjoitellut aiemminkin. Tässä vihjeitä:

Pentti Murole
pentti.murole@wsp.com
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.