Eräät paikkakunnat Suomessa ovat tulleet työelämän kautta tutuiksi. Näin kesällä niihin sattuu silloin tällöin törmäämään. Näin kävi eilen. Olin Hangossa. Eräs ensimmäisistä liikennesuunnittelutöistäni oli Hangon yleiskaava tai olisiko se ollut keskustasuunnitelma noin vuonna 1964. Teimme työtä yhdessä arkkitehti Yrjö Sormusen kanssa. Yrjö oli mahtava henkilö. Kunnioitin häntä suuresti. Hän opetti minulle paljon juuri tässä Hangon työssä. Yrjö oli armoitettu piirtäjä. Kun kävimme keskinäistä suunnittelukeskustelua, hän jatkuvasti piirsi ajatuksille muodon. Nuorelle insinöörille se oli uutta. Vanhakaan insinööri ei muista tavanneensa Yrjön kaltaista visualisoijaa. Digitalisaation myötä olemme tietysti jo lopullisesti menettäneet tällaisen luovuutta hellästi piiskaavan työtavan. Voiko muuten piiskata hellästi? Kyllä voi. Me kaikki vanhat olemme hellästi piiskattuja – silti osittain järjissämme. Joskus en ole aivan varma nykyisen nuoren polven selviytymismahdollisuuksista, kun todellisuus piiskaa ilman hellyyttä. Saattaa olla, että seurustelu eristetyssä virtuaalimaailmassa ei valmistele elämään - tuon hellän piiskauksen tavoin.

Hangon ensimmäinen asemakaava vuodelta 1878. Ihana kartta. 

Piti puhua Hangosta ja muistakin kesäkohteista. Hangon mittakaavassa ajatukseni siirtyivät kaupunkien mittakaavaan. Olin silloin aikanaan kehittänyt rutiinitilastoinnin kaupunkikeskustojen mitoitukseen. Sen tarkoituksena oli palvella uuden ja ihmeellisen tulevaisuuden hahmotusta. Erityisesti sen avulla oli tarkoitus selvittää tulevan autoajan yhteiskunnan liikennetarpeita. Autotiheys oli kasvussa. Sen arveltiin kasvavan tulevien 30 vuoden aikana viisinkertaiseksi. Kun tuolloin oli 90 henkilöautoa 1000 asukasta kohti, ennustettiin samaisen luvun olevan yhden sukupolven pituisen aikajakson kuluttua 450 henkilöautoa per 1000 asukasta. Kaikki kaupungit uskoivat tuolloin kasvuun. Oli käynnissä maaltamuuton aika. Yleinen tapa oli ennustaa kaupungin asukasluvun kasvavan kaksinkertaiseksi. Hangon kaupungissa oli tuohon aikaan 8800 asukasta. Liikekeskustan kerrosalaksi tutkittiin noin 13000 k-m2. Tämä oli noin 1,5 k-m2 per asukas.  Muistelen ennusteemme asukasluvun suhteen olleen 15000 asukasta. Liikekeskustan liiketilojen määrä olisi saattanut nousta 20000 kerrosneliömetriin. Todellakaan emme siihen aikaan kaavoittaneet markettikeskittymiä emmekä pienteollisuuskeskittymiä. Mikä on todellisuus nyt? Kerrosalasta en tiedä, enkä saa siitä selvää, uuden yleiskaavan teksti ei sitä kerro. Uusi yleiskaava muutaman vuoden takaa kertoo kuitenkin nykypäivän suuret trendit.

Vanhoja karttoja katsellessa paljastuu kartan tekijöiden äärettömän hienostunut suhde kaupunkiin. Nykypäivän digitaalinen yleiskaavakartta on yhtä tunteeton kuin digitoijan käsi. Siinä ei ole piirtävän ja piirtäessään harkitsevan käden herkkyyttä eikä viivan värinää.

Pakollinen tilastotiede
Tilastotieteestä kiinnostumattomille kehotan hyppäystä tämän kappaleen yli. Jatkossa puhutaan jopa rakkaudesta. Mutta nyt rakkaudesta tilastoihin: Tutkittiin siis kaupunkien liikekeskustan kokoa. Kaikista tuolloin tutkituista kaupungeista Hangon liikekeskusta oli pienin. Lahti, Valkeakoski ja Riihimäki olivat samaa luokkaa. Kaikki selvästi alle 2 kerrosneliömetriä per kaupungin asukas. Yleensä kaupungeissa liikekeskustan liiketilojen kerrosala oli reilusti 2,5 kerrosneliötä per asukas. Suurimmat luvut saatiin Jyväskylästä. Siellä kerrosalaa oli 4,5 neliötä per asukas. No, tässähän käy niin kuin tilastojen kanssa yleensä. Liikekeskustan koko riippuu koko vaikutusalueen asukasluvusta - ei suinkaan keskuskaupungin asukasluvusta. Niinpä siis voitaisiin sanoa tuon aikaisen kaupungin liikekeskustan olleen kerrosalaltaan keskimäärin 2,0 k-m2 per kaupungin ja sen lähivaikutusalueen asukas.

Tutkituissa kaupungeissa liikekeskustan kerrosala jakautui oheisten kuvioiden mukaisesti. Kaupungit ovat silloisessa suuruusjärjestyksessä. Suurimman tutkitun kaupungin eli Tampereen asukasluku oli silloin 134000. Alempi kuva on kaikkien tutkittujen kaupunkien keskiarvo. On lähes yllättävää miten samankaltainen jakauma erilaisten kaupallisten ja palvelutilojen välillä vallitsi tuolloin - jo lähes unohdetussa ajassa.

Halusin vertailla näitä vanhoja lukuja nykyiseen tilanteeseen. Ajattelin netistä löytyvän jotain vertailukelpoisia tietoja kaupunkikeskustojen kerrosalasta meillä ja muualla. En kuitenkaan onnistunut tässä etsinnässä. Nykyään puhumme ystävämme Leo Kososen viitoittamana kävelykaupungista, joukkoliikennekaupungista ja autokaupungista. Varsinainen Hanko mahtuu kokonaisuudessaan 2 kilometrin ympyrään. Se on siis kävelykaupunkia.

Kaupunkien liikekeskustoille eli kansainvälisesti sanottuna CBD:lle en siis löydä mitoituslukuja. Olisin halunnut havaita paljonko entisajan kaupunkien ja tarkemmin sanottuna nuoruuden ajan kaupunkien työpaikkatilat ovat hajonneet markettien siirryttyä moottoriteiden varsille ”kauppapuistoihin” ja teollisuuden siirryttyä vastaavasti ”teollisuuspuistoihin”. Molemmat ilmiöt on saatu aikaiseksi juuri minun ja Yrjö Sormusen yhteisen Hangon kaavatyön ja nykyhetken välisenä aikana – runsaassa 50 vuodessa. Minun on pakko oikein tuijottaa tuota Hangon karttaa 50-luvun alusta ja miettiä sitten muutosta. Kaupunkistrategit ovat nykyään huolissaan tiiveydestä ja asukastiheydestä. Kaupunkiasumista pitää tiivistää. Näin uskotaan syntyvän uudelleen kivijalkakauppoja. Halutaan takaisin samaa ilmiötä, joka oli tilastollista arkipäivää juuri silloin kuin nuo ensimmäisen kappaleen tilastoluvut saatiin lasketuksi.

Hangon mahtava yrityspuisto sijaitsee 4 kilometrin päässä keskustasta. Ei millään pahalla, mutta näiden yrityspuistojen suhteen luulisi voitavan pyrkiä hieman tiiviimpään rakentamiseen. Tässä näkyy meidän maassamme yleinen ”kehä III”-ilmiö. Leo Kososen mukaan tämä on joukkoliikennekaupunkia, mutta Hangossa bussivuorot tälle alueelle taitavat olla harvahkot. Kuka tietää – ehkä hyvätkin?

Niin, sitäpä tässä ihmettelen miksi nykyään kiinnitämme niin vähän huomiota työpaikkojen ja kauppapaikkojen leviämiseen saavutettavuudeltaan heikoille alueille. Ei asukas pääasiassa kulje toisen asukkaan luo. Hän kulkee pääasiassa kodin ja työpaikan ja kodin ja asioimispaikan välillä. Kyllä hän kulkee myös päivähoitopaikan ja koulun ja kodin välillä. Ja sitten vielä treenipaikan ja kodin välillä. Tämän vuoksi ihmetyttää kautta maan toimiva ”kehä III”-ilmiö. Pienetkin kunnat satsaavat uusien laajojen pienteollisuusalueiden rakentamiseen etäälle asutuskeskuksista, tyypilliseen autokaupunkiin tai joskus parhaassa tapauksessa joukkoliikennekaupunkiin Tällainen ilmiö näkyy myös tuossa yllä kuvatussa Hangon yleiskaavassa. Onko muita mahdollisuuksia? Simo Järvinen kyllä saikin aikaan monikerroksisen pienteollisuus- ja kauppatalon Olarinkadun varteen, mutta se taitaakin olla ainoa malliksi kelpaava esimerkki.

Kyllä, uskon jonkun protestoivan tätä ajattelua. Paluuta vanhaan. Urbaania teollisuusrakentamista. Samaa toivotaan kaupan keskittymissä. Samaa toivoisin pienteollisuuden ja tukkukaupan keskittymissä. Nuo Kehä kolmosen mallit ja Hangon – kuten minkä tahansa kaupungin – nykymallit eivät ole järkevää maankäyttöä, eivät ole järkevää rakentamista eivätkä ole järkevää kilpailua. Sen sijaan kuvat vasemmalla kertovat vanhasta järjestä ja hieman uudemmasta järjestä – melko vanhasta kumminkin. Missä on uusi järki?

Bulevardi
Minulle Hanko on monenlaista tunteiden ja tekemisen maailmaa. Kerroin aluksi Yrjö Sormusen kanssa tehdystä suunnittelutyöstä vuonna 1964. Siitä on ilmiselvästi jotain jäljellä – kylläkin aivan vähän, mutta minulle enemmän. Jäljellä ovat Bulevardin puiden ympärille sijoitetut kivireunakivet. Niitä joku moittii kaupungin yleisöhaastattelussa. Sanoo niiden olevan pahasta auton renkaille. Silloin aikanaan ne olivat ratkaisu pysäköintiongelmaan. Tai Alvar Aallon sanoja käyttääkseni - samalta ajalta: ”kaupunki sai autojen – siis koneellisten liikennekeinojen - päätepisteen keskelle omaa organismiaan”.

Tuossa ne näkyvät kivireunukset puiden ympärillä. Autot sitten viistopysäköinnissä. Suuri innovaatio! Hurraa!

Rakkaus
Minun Hankooni sisältyy kyllä rakkauden draamaakin. Tuon draaman aikaista tilannetta kuvaa kartta vuodelta 1951. Juuri silloin satoi vettä ja tiet olivat kuraisia, mutta rakkauden liekki paloi.

Leena, minun lukioaikojen rakastettuni oli matkustanut perheensä kanssa Hankoon lomailemaan. Perheen äiti oli päättänyt saada hänet yhteen chileläisen insinöörikandidaatin kanssa. Muukalainen oli mukana Hangossa. Minä olin mustasukkainen. Ajoin moottoripyörällä vesisateessa kuraisia saviteitä pitkin Hankoon. Silloin Hanko näytti juuri tuon kartan mukaiselta. Ennen kaupunkiin tuloa ajoin pyörän Tammisaarentien varrella olevalle pohjoiselle hiekkarannalle, Hopeahietikolle. Pesin itseni ja pyöräni kurasta ennen sisäänajoa kaupunkiin. Kurvailin toivorikkaana pitkin villojen reunustamaa Appelgrenintietä ja Rantapromenadia. En löytänyt rakastettuani.

Tältä se näytti Hanko - tuon rakkausreissun aikaan.

Visioita ja kävelykatua
Myöhempien aikojen kiinnostavia hankokokemuksia oli kaupungingeodeetti Jaakko Laihon aikainen Hangon visioseminaari. Siinä irrottelimme ystäväni ja kollegani Reino Ruotsalaisen kanssa Hangon suurta tulevaisuutta. Se tapahtui pian vuoden 2000 jälkeen. Jäikö siitä mitään villoja? On unohduksen suuri meri! Eräs asia joka ei kuitenkaan pääse unohtumaan, se on Hangon kävelykatu. Vuorikadulla sijaitseva kävelykatu on Suomen lyhin kävelykatu. Näin sanovat tutkijoiden tilastot. Pituus on noin 70 metriä. Hangon yleiskaavaa edeltäneessä haastattelututkimuksessa muutamat pitivät sitä yhtenä Hangon rumimpana paikkana. Pääsikö se ollenkaan kauniiden paikkojen listalle. Ei tainnut päästä. Joku sanoi kävelykatua epäonnistuneeksi siksi, ettei siitä pääse autolla läpi.

Suunnittelija hivelee Hangon Keksin nauravaa naamaa. Lohikäärme katselee suunnittelijaa. Pieni poika haluaa olla Pyhä Yrjö.

Minulla oli mukanani matkalla eräs, joka oli kävelykadusta mielissään. Hän on kadun suunnittelija. Liisa ja Sirpa suunnittelivat kadun 15 vuotta sitten. Kadun suunnitteluun sisältyi muistelun arvoisia löytöjä. Historiallista materiaalia löytyi kaupungin varastolta, suorastaan metsästä. Kävelykadun kompassikuviota reunustavat mahtavan leveät graniittikivet ovat olleet nosturin kääntöpyörien juoksuratana. Myös vesikouruna toimivat kivet ovat varastolta löytyneitä mahtikiviä. Kadulla on myös paikallisen taideopiskelijan suunnittelema lohikäärme. Se on ihana. Sen tietävät ainakin lohikäärmeellä ratsastavat lapset. Aikuiset heitä ahdistelevat pois tuosta vaarallisesta leikistä. Kävelykadulla on ruusuja. Ruusut ovat Hangon oma erikoisuus. Näetkö missään tuollaisia ruusuja? Näet niitä Hangossa omakotitalojen pihoilla, mutta näet niitä myös kävelykadun ruusualtaassa. Kaikki me vanhat muistamme nauravan Hangon keksin. Tuossa samaisessa graniittisessa ruusualtaassa on kaiverrettuna nuo nauravat naamat.

Hangon kävelykadun ihana lohikäärme on hankolaisen kirjailijan tarinaa. Lempeä lohikäärme kiehtoo lapsia. Se kiehtoo myös kävelykadun suunnittelijaa, Kävelykadulla on myös katukivistä muotoiltu valtava potkuri. Kaupunkien varastoilla on ihmeellisiä aarteita. Ne eivät tule esiin itsestään. Ne on etsittävä!

Hanko ja välirauha
Setäni Matti oli rajajääkäri ja talvisodan Suomussalmen taistelujen veteraani. Hän oli välirauhan aikaan Hangon rintamalla komentotehtävissä. Sitten aloitettiin uusi rähinä. Sain tilaisuuden kuunnella hänen tarinoitaan. Olen jo ne unohtanut.  Suomen puolustusvoimien uutiskatsaus 23 kuvaa kuitenkin Hangon sotatilannetta siihen saakka, kun joulukuussa 1941 kenraali Kabanov joukkoineen evakoitui Leningradiin, palatakseen sitten kolmen vuoden päästä, syyskuussa 1944 Porkkalaa raiskaamaan. Siellä hän viipyi vuoteen 1956. Klikkaa tuohon, filmi on mielenkiintoinen, siinä on toinen uho:




Pentti Murole
terttu.korte@kannus.fi
Jaa artikkeli
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.