Taas päättyi vauhdikas seminaariviikko. Tai oikeastaan ei aivan niin. Ansiokasta seminaaria oli kyllä kaksi päivää Tieteiden talolla Kirkkokadulla. Seminaari oli nimeltään Kaupunkitutkimuksen päivät. Päivien järjestelyistä vastasivat Yhdyskuntasuunnittelun seura,  Kaupunkitutkimuksen seura (SKTS) ja Tulevaisuuden tutkimuksen seura (Tutuseura). Taisi Liikennesuunnittelun seurallakin olla oma sessionsa. Kaksipäiväinen seminaari yllätti nuorekkaalla meiningillä. Siitä meiningistä kohta hieman lisää. Mutta seminaariin valmistauduttiin edeltävänä iltana Isolla Roballa Astor -salissa. Kyllä kai ainakin me stadilaiset tietyn ajan nuoret sentään muistamme tuon elokuvateatterin. Sinne pääsi takaportin kautta – ikään kuin salaa. Miksi? No hyi! Sehän ei noina minun nuoruuteni vuosina ollut varsinainen elokuvateatteri, sehän oli elinkuvateatteri. Elinkuvien näyttämisen loppui 1987 ja salista tehtiin juhlahuoneisto. Nyt siis pitkästä aikaa pääsin jälleen tuohon saliin. Pitkät pöydät kauniisti katettuina odottivat juhlijoita. Tunnelma oli selvästi erilainen kuin silloin viimeksi. Olinhan mennyt sinne miltei salaa. Nyt menin suorastaan iloisen julkeasti suoraan Robalta. Mitä juhlittiin? Juhlittiin Rakennuslehden 50-vuoden taivalta. Minäkin pääsin haastateltavaksi.

Hesarilla on kiva video, jonka mukana matkustetaan läpi Länsimetron linjan Matinkylään saakka. Mutkissa on hyvä pitää kiinni istuimesta. Varsinkin tuleva kiskonrasvaajien työpiste Otaniemen kaarella hieman heitättää. Klikkaa: http://www.hs.fi/kaupunki/a1458185917637

Mieleenjääneitä
Rakennuslehden ensimmäinen päätoimittaja Tola Toivinen, hän vihasi metroa. Ehkä vihaa vieläkin, nyt 98-vuotiaana tervaskantona. Hän antoi palstatilaa DI Martti Sainiolle. Martti oli ”metrosainio”. Hän paljasti ansiokkaasti metron valmistelussa ja hankinnoissa tehtyjä konnuuksia. Päätös tehtiin vuonna 1969.  Suurimmaksi syylliseksi osoittautui karismaattisena johtajana ihailemani ja insinöörinä suuresti kunnioittamani metron johtaja Unto Valtanen. Hänen taskuunsa oli unohtunut Siemensin rahoja. Hän sovitti tuomionsa Keravan nuorisovankilassa. Metron kannattaminen jätti tuolloin minuun oranssin tahran. Tuo tahra ilmeisesti oli jäljellä kun pääsin myöhemminkin ”metrosainion” tulilinjalle. Se tapahtui 20 vuotta myöhemmin. Olin muka saanut Erkki Tuomiojan rootelilta Töölönlahtea koskevia suunnittelutoimeksiantoja ylihinnalla, ilman asianmukaista kilpailua. Tuomioja vastasi hänen syytteisiinsä yleisönosastossa: ”Kunhan räksyttää!”  Meni tämä asia kuitenkin niin kireäksi, että Tuomiojaa virassa seurannut Pekka Korpinen sanoi lopettaneensa täysin kaupunginkanslian konsultinkäytön enempien ongelmien pelossa.

Metron kanssa ei ollut aina helppoa, tässä SAFA ja RIL kieltävät jäseniään suostumasta Metrotoimiston vaatimiin sopimusehtoihin. Syynä vuoden 1970 erimielisyyksiin olivat Metrotoimiston vaatimat suunnittelijan vastuuehdot. Nyt ovat uudet ongelmat. Suunnittelijat ja rakenuttajakonsultit ovat kyvyttämiä arvioimaan kustannuksia eikä projektihallinnolla ole substanssiosaamista. Kaikki kun teetetään vähimmällä työllä ja osaamisella hintakilpailuun perustuen. Mutta kaiken kilpailuttamisen tarkoitus onkin korruption vastaisuuss – sen torjunta vaan näyttää tulevan kalliiksi!

Haastattelu Kampin uumenissa
Metro kuitenkin rakennettiin ja näköjään lisääkin tehdään ja nyt haastateltiin Rakennuslehden juhlavideota varten. Haastattelu tehtiin 70-luvun rakentamisen merkeissä. Erityisen mielenkiintoinen oli haastattelupaikka. Se oli Kampin metroaseman alle oleva U-metrolinjan valmiiksi louhittu asematila. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole asematila täydessä pituudessaan. U-linjalla on pituutta vain vaivaiset 40 metriä. Tai ei aivan, sillä U-linjalla on alustava varaus myös Hakaniemen asemalla. Se on tulevaa laajempaa louhintaa varten tehty aputunneli nykyisen laiturin ylittävän sillan tasolla radan kanssa yhdensuuntaisena. Tämän varauksen kohdalle, sitä laajentaen on tarkoitus tehdä Pisaran asema.

Ajat virtaavat ja aatokset mutatoituvat.  Minun vankassa nuoruudessani metrolla piti olla rengaslinja. Linjan piti kulkeman Kampin alta nykyisen aseman alle louhitun tilan läpi. Siitä tilasta pari kuvaa. Hauskaa on että komean maanalaisen gallerian betonirakenteet ovat puhtaaksi valettuja. Niiden piti olla tulevaa julkista tilaa. Kerran ehdotin että tämä tila muutettaisiin vanhusten puuhamaaksi. Vikana tuntuu olevan kova melu. No, mutta moni meistä on jo huonokuuloinen, emme kuule heinäsirkkojen siritystä, emmekä myöskään melua. Mutta tuo jylinä, se arveluttaa. Kampin alamaailman niin kuin ylämaailmankin suunnittelijoina olivat mm. HKP-arkkitehtitoimisto ja Lauri Mehto. Meidän Kari Lautso oli liikennesuunnittelijana. Pikkukuvassa äijä seisoo laiturilla ja odottaa Espan suunnalta tulevaa junaa.

Tässä on kaksi kuvaa. Vasemmalla on esitetty raideliikenteen perusverkko vuodelta 1971. Martinlaakson rata oli kuvassa mukana. Haaga-Vantaan rakentaminen oli aluillaan. Martinlaakson rata oli saanut siunauksensa Esko Rekolan, Teuvo Auran ja Lauri Lairalan triumviraatilta ja rata valmistui vuonna 1975. Metrotoimiston julkistamassa raideliikenteen perusverkossa oli itä- ja länsimetrot nykyiseen malliin. Niiden lisäksi oli U-metro Huopalahdesta läpi Töölön Kamppiin ja Espan kautta Hakaniemeen ja sieltä edelleen kaksihaaraisena Pasilaan ja Oulunkylään. Se oli siis juuri tuo U-metron asema Kampissa, jonka linjalla haastateltiin. Vertailun vuoksi oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy tämän hetken ajatusmaailma. On Pisara, on Lentorata, on Raide-Jokeri, on raitsikat Munkasta Otaniemeen ja Hakaniemestä Laajalahteen kurottuen kohti Vartiosaarta. Tästä HLJ-kuvasta puuttuu Hernesaari-Töölö-Pasila-Viikki –metrolinja. Sellaistakin on väläytelty. Raiteissa pukkaa!

Jenni Pohtala kumppaneineen Source-viestintätoimistosta teki Rakennuslehden juhlavideoita. Murole pääsi haastateltavaksi. Hakaniemen metroaseman sivukäytävästä löytyi arkisto ja sieltä ihanasti tussilla muoville piirrettyjä ja moneen kertaan partakoneenterällä raaputettuja piirustuksia asemista sieltä ja täältä. Aah, mikä nostalgia!

Metromietteistä ja Rakennuslehdestä kiitellään ja poistutaan tyytyväisenä On erittäin hyödyllistä ja hauskaa että lehti on paneutunut omaan historiaansa ja meidän rakentajien historiaan näin pirteällä tavalla. Oheisista videoista löytää nostalgiaa ja tietoa:



Aivan henkilökohtaisena onnen tunteena mietin kohtaamista Pekka Salmisen kanssa. Pekka on kansainvälisyydessä nykypäivän menestynein suomalainen arkkitehti. Hän on 78-vuotias ja toimii jatkuvasti täysteholla. Mitäpä niistä työurista? Mutta tuo kuvassa näkyvä käsi. Se ei ole näkymätön käsi. Se on Pekan käsi. Se iskee kevyen hellästi minun käteeni. Se aivan kuin taikoo esiin muistoja. Se luo uskoa yhdessä tekemisen ihmeeseen ja ystävyyteen. Niin, tämä kuva on sieltä Astorian juhlapöydästä. Näettehän nuo lasit joiden täyttämisessä ei siekailtu. Kiitos Rakennuslehti ja pöytäseuramme Auri.

Tieteiden talon henki
Pääsemmekin nyt hetkeksi Tieteiden talolle. Rakennus valmistui 1920-luvun alussa. Rakennuksen harjakaisissa sanovat, että vieraitten puolesta kiitti eräs naispruukinkantaja - liikuttavaa!......”Kaunis savupiippu koristaa somasti kattoa. Rappaus käy jo kolmannessa kerroksessa. Työmiehet ihailevat naisarkkitehtia.” Arkkitehtina oli Elsa Arokallio. Talo toimi koulurakennuksena aluksi Lisa Hagmanin koululle ja sittemmin parille muulle Helsingissä tunnetulle koululle. Lisa Hagman oli Lucina Hagmanin veljentytär -  otti oppia fasteristaan. Olipa talo sitten myöhemmin myös yliopiston luentopaikkana. Tieteellisten seurojen käyttöön rakennus tuli niinkin myöhään kuin vuonna 1997. Instituutiona tieteelliset seurat olivat jo tsaarinvallan tukemia. Seurojen asuinsijana oli pitkään Pöllölä eli Rakennustaiteen museon nykyinen rakennus – entinen koulurakennus sekin. Olipa myös Säätytalo ja mitkä lie muut paikat.

Tuo Kirkkokadun Tieteiden talo on aivan huippua seminaariympäristönä. Se voittaa suuret seminaariympäristöt ja kongressihotellit ainutlaatuisella sisäisellä hengellään. On aivan selvää ettei se sovi tuhansien kongressiympäristöksi. Ei, se sopii satojen kongressiympäristöksi. Kaupunkitutkimuksen seminaarin avajaisistunnon tapahtuessa pääsali oli tupaten täynnä. Ihmisiä oli myös seisomapaikoilla. Ystävämme Mervi Ilmonen avasi seminaarin silminnähden ylpeänä. Oliko tämä hänelle jotain ainutlaatuista? No, ei suinkaan. Onhan Mervi uskottavasti varsinainen seminaarihai. Mutta tuossa seminaarissa oli tunnelma! Se saattaa ratkaista kaiken! Ja... Siellä oli meikäläisen seminaariympäristöksi jotain aivan erityisen kaunista! Väki oli suurelta osin nuorta. En ole kyllästynyt kääkkiin, olen itsekin sellainen, mutta silti en tahdo kestää kääkkäseminaareja. Missä ovat nuoret? Kyselen? Nyt olivat paikalla!

Osallistun pariin sessioon
Suorastaan ammatin puolesta minun on osallistuttava Liikennesuunnittelun seuran organisoimaan istuntoon nimeltä ” Liikenteen ja kaavoituksen keskustelut ja käytännöt”. Olen Liikennesuunnittelun seuran jäsen, mutta en aktiivijäsen. Tuo osallistumattomuus lähti jo muinaisina aikoina, itse asiassa seuran perustamisen aikoina. Pekka Kettunen ajoi teekkariaikoinaan voimakkaasti seuran asiaa ja taisi olla seuran puheenjohtaja. Hän oli pyytänyt minua alustamaan seuran kokoukseen. Menin tietysti ja ajan tavan mukaan sikaria röyhytellen hieman oluita nauttineena pidin alustuksen. Ulos kävellessäni Pekka lyöttäytyi kylkeeni ja tiedusteli työpaikan mahdollisuutta. Tuli kaljapäissä luvattua ja seuraavana päivänä Pekka saapui paikalle. No, en ollut muistanut kertoa Jukka ”Syvis” Syvälahdelle ja hän lähetti Pekan tiehensä. Asia kuitenkin suttaantui ja Pekasta tuli ”oma poika”. Niin, seurasta puheen ollen en pitänyt yksin liikenteeseen keskittyvää seuraa järkevänä. Minusta seuralla olisi pitänyt olla laajempi pohja. Se siitä! Nyt olin kuitenkin seuran järjestämässä alaseminaarissa Tieteiden talolla.

Matti aloittaa
Matti Visanti aloitti session pitämällä oivalla kuvamateriaalilla varustetun esitelmän aiheenaan bulevardit. Bulevardit taitavat olla minun yksi lempiaiheeni. Olenhan väittänyt kirjoittaneeni Ilaskiven selvitysmiestehtävän raporttiin tuon maagisen lauseen Kehä I:n sisäpuolisista moottoriväylistä, jota tulisi muuttaa katumaisiksi. Ja vielä Raimo Ilaskivi tuon raportin siunasi. Martti Tieaho, Espoon kaupungininsinööri sanoi, ettei kukaan muu kuin liikenneinsinööri voi olla niin hullu, että ehdottaa valtion teitä kaupunkien taakaksi. Nyt kun tätä innolla ajetaan, minun pitäisi olla tyytyväinen. Mutta ei! Olen kirjoittanut asiasta useita blogeja. Niitä on myös ahkerasti luettu. Jos et ole lukenut klikkaa tuosta: http://penttimurole.blogspot.fi/2016/03/bulevardit-kolmaskohtuuhintaisuuden.html

Matti Visanti kaipasi urbaania katua. Hänen esityksensä oli tavan mukaan varustettu hienolla kuva-aineistolla mukaan luettuna useita omakätisiä maanmainioita piirroksia bulevardielämän ihanuuksista.  Kahvitauolla hän epäili minun vihaavan bulevardi-ideologiaa. Jouduin korjaamaan hänen väitteensä. Sanoin arvostelleeni tapaa jolla niitä on hulvattomasti piirretty joka niemeen notkoon ja saarelmaan. Ja myös sitä harhaa, että bulevardeilla voitaisiin ratkaista Helsingin kaupungin asuntomaaongelma. Ne ovat kaksi täysin eri asiaa.

Hyvä sessio jatkui Teemu Jaman esitelmällä. Olin äimän käkenä. Edessäni seisoi selvästi tuntemani arkkitehti Teemu Holopainen siitä samasta firmasta jossa minullakin eläkeläisellä on vielä työpöytä. Ajattelin jonkun Teemu Jaman sairastuneen ja hänen kaimansa on pitämässä sijaisesitelmää. Uusia työntekijöitä, niitä pukkaa! Yllätys! Mies oli muuttanut nimensä. Oli ottanut nimen noilta ihanilta Yli-Jaman tyttäriltä. Nyt selvisi. Se on joskus hidasta.  Teemu piti hyvän filosofian liikenneinsinöörien ja kaavoittajien välisestä ajatuskitkasta. Sitten seurasi puhujapönttöön Seppo Lampinen. Hän oli tehnyt jatkoajattelua väitöskirjansa hienon retoriikan pohjalta. Kiva kuunnella vanhaa kollegaa – henki on vireä.

Seppo Lampinen halusi käänteistä ajattelua suhteessa saavutettavuuteen ja autoriippuvuuteen. Teemu Jama kyseli esitelmässään liikenneinsinöörien filosofian perään. Yhdistelevyyttä olisi tavoitteiden pohjaksi matka-ajan lyhentämisen tavoitteen sijaan.

Leo Kosonen oli aikoinaan outo lintu arkkitehtien joukossa kun hän Kuopion torilta astui maailman toreille jalankulkukaupunki/ joukkoliikennekaupunki/ autokaupunki -vyöhykkeillään. Nyt hän on kansainvälinen tiedemies. Onneksi olkoon Leo. Olit sinne hienoon analyysiaineistoosi ottanut pari hyvinkin tuttua kohdetta. Oli mm. Koivukylä ja Vaasan Ristinummi eli Vanha Vaasa. Kai muistan kun ensimmäisenä asemakaavoituksen kilpailuhommana olin avustajana Kairamo-Riihelä-Pantzar-Juutilainen jengissä voittamassa Vanhan Vaasan kilpailua. Siinä meillä oli 5 kilometriä pitkä viivasuora kävelykatu. Nyt se on osana Kososen ”vyöhyketerapiaa”.  Tuo valokuva Leosta ei kuitenkaan esitä onnellista esitelmöitsijää, vaan se esittää onnellista taiteilijaa. Leo esitteli huippuunsa hienoa akvarellitaidettaan näyttelyssään Helsingissä juuri Tieteiden talon tapahtumien alla. Siitäpä tuo myhäilevä ilme, vaikken yhtään taulua ostanutkaan. Puuttui kaksi asiaa: rahaa ei ollut taskussa ja tilaa ei ollut seinillä! Liisan kanssa kuitenkin pääsivät syvälliseen keskusteluun akvarellitaiteen salaisista tekniikoista: että samanaikaisesti on käytössä toistakymmentä sivellintä, jokaiselle värille omansa. Oliko J. M. W. Turner jo tuon keksinyt?


Ja kunniakkaaksi lopuksi - vielä yksi kuva iloksenne. Tieteiden talolla oli toisena päivänä isossa salissa, entinen jumppasali muuten, sessio, joka käsitteli kulttuuriperintöä kaupunkiympäristössä. Siellä esiintyivät monen muun mielenkiintoisen esitelmöitsijän ohella ihanat nuoret naiset Anna Kangas, museoamanuenssi ja Johanna Rajala, asemakaavasuunnittelija. He kertoivat Martinkeskuksen uudistamisesta Martinlaaksossa. He kertoivat Erkki Karvisen vanhan ostarin häviämisestä ja uudesta asemakeskuksesta ja erityisesti asukkaiden saattohoidosta, jota he antoivat vanhoille kotinurkille. Asia ei minusta ollut sinänsä ykkösjuttu vaan se tapa, jolla nuoret naiset kertoivat toiminnastaan ja suhteestaan asukkaiden tunteisiin. Ihana juttu se jäi mieleen. Muuten tuossa sessiossa oli muitakin kiintoisia esityksiä. Ne kertoivat elämästä, joka kiehtovana kukkii muuallakin kuin Kehä I:n sisäpuolella.
Pentti Murole
pentti.murole@wsp.com
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.